Marja Aarnipuro: Surukellot soivat

Olin ulkoiluttamassa Veera-koiraa metsäpolulla, kun lähikirkon kellot alkoivat soida. Niiden vaikuttava sointi toi mieleen hautajaiset. Niin pitkin, sillä ne olivat surukellot, jotka soivat Syyrian sodan ja erityisesti Aleppon uhrien muistoksi.

Marja Aarnipuro
Marja Aarnipuro

Aleppon kellot soivat nyt ympäri maailman. Niiden kaiku viestii, että myötätunto ei ole maailmasta kuollut, vaikka lohduttoman usein siltä tuntuukin.

Ilmiö sai alkunsa yhden helsinkiläismiehen ahdistuksesta. Hän soitti Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalolle ja kysyi, olisiko kirkoissa mahdollista soittaa hautajaiskelloja Aleppon uhrien vuoksi, ja olisiko Kallion kirkon mahdollista soittaa niitä vielä samana päivänä. Kaikki tämä oli mahdollista.

Saattokelloja soitetaan, kun ruumis kannetaan siunauksen jälkeen ulos kirkosta. Nyt kirkot ympäri Suomen ja maailman soittavat niitä Aleppon uhrien loputtomien hautajaisten muistoksi päivittäin kello 17:00 24. lokakuuta saakka. Silloin on YK:n päivä, mutta myös rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä.

Syyrian verinen sota on kestänyt jo viisi vuotta. Pommitukset ovat jatkuneet taas viikkoja, ja niitä on kohdistettu muun muassa sairaaloihin. Vallanhimoiset osapuolet aiheuttavat siviiliväestölle mittaamatonta kärsimystä. Me voimme vain toivoa, että osapuolet kuulisivat myötätunnon kellojen kumun ja tulisivat järkiinsä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *