Mitä Eve Hietamies tekee kiinalaisilla kynsihanskoilla?
Kolme vuotta sitten muutimme omakotitaloon ja sain ison pihan, joka suorastaan huusi puutarhanhoitotoimenpiteitä.
Innosta hihkuen kaivoin esiin sisäisen puutarhurini, joka valitettavasti ei tiedä mitään puutarhanhoidosta. Mutta väliäkö sillä – minulla oli piha, puutarhavälineitä ja Kiinasta tilatut puutarhahanskat, joiden oikean käden sormenpäissä on muovikynnet. Niillä voi haravoida ja kaivella, ihan paras ostos ikinä!
Jokainen wannabe-puutarhuri tarvitsee ystävän, joka ymmärtää kasveista. Minulla on Tuija, jonka ansiosta puutarhani kasvaa muutakin kuin etanoita.
Tuija on niitä ihmisiä, jotka kerran vilkaisevat kasvia ja aloittavat: ”Hmmm. Tuo karoliinankellovaivero on parimetriseksi varttuva ainavihanta pensas, joka syksyisin…”
Tuija opetti tunnistamaan kasveja kuristavan elämänlangan sekä pihaa valtaavan vuohenputken. Puutarhahoidossa parasta onkin rikkaruohojen raivaaminen, etenkin kiinalaisilla kynsihanskoilla. Olen näet nyppijä. Joka kerta ollessani pihalla nypin rikkaruohoja.
Valitettavasti nypin ahkerasti paljon muutakin, joten Tuija on nimennyt alueita, joista ei saa nyppiä.
Olen myös siirtelijä. Kaivan isoja kuoppia ja siirrän pensaita toisiin paikkoihin. Eräskin malva on viime vuosina reissannut enemmän kuin minä.
Ystäväni ehdotuksesta rakennan kesäkuun alussa yrttipenkin tällä kertaa aurinkoiseen paikkaan. Viime kesänä tillit eivät oikein viihtyneet saniaisten alla.
Tällä kertaa laitan yrttipenkkiin myös kyltit, sillä ihmeen moni yrtti näyttää samanlaiselta. Laventeli-spagettikastike maistui kauhean pahalta.
En tunne kukkien nimiä, mutta ystäväni osaa päätellä ja etsiä puutarhaliikkeestä oikeat taimet. Kiitos Tuijan, puutarhassani kasvaa nykyään ”niitä keltaisia palloja”, ”se matala hopeinen, joka leviää” sekä ”se paperinen lyhdynnäköinen”. Nimistä ei ole mitään tietoa.
Se suututtaa, ettei ole monta puuta.
Pihalla kasvoi valtava omenapuu, jonka mies kaatoi. Olen vieläkin vihainen. Mitä sitten, että se oli liian iso, liian laho ja teki kolmatta vuotta rupisia omenia, jotka pudotti kadun puolelle? Mitä sitten, että omenien keräämiseen meni appivanhemmilta viisi päivää? Olen kuin Asterixin Idefix-koira, joka ei voi sietää puiden kaatamista. Se oli minun omenapuuni!
Uskaltakoot lähestyä luumupuitani. Luumuja puut eivät tee, sitäkin enemmän pikkuluumupuita. Niitä metrin pätkiä, joita kasvaa vähän kaikkialla. Minusta on mukavaa omistaa luumupuu, joka tekeekin luumupuita.
Kestää nähtävästi kauan päästä yli omenapuutraumasta. Kun muut naiset ostavat aviomieheltään salaa kenkiä, minä olen alkanut ostaa salaa puita. Niin kauan kun ne eivät kasva nenän edessä keskellä nurmikenttää, mies ei niitä huomaa.
Viimeksi hankkimani kolme syreeniä kasvavat jo terhakkaasti. Seuraavaksi hankin pihlajan sekä kauan kaipaamani piikkipaatsaman, pihaorjanlaakerin.
Haluan sen niin kovasti, että opettelin nimenkin.
Toki virheitä tulee. Musta apila oli ruma, punaiset töyhtöt kuolivat, minttua tuntuu nykyään kasvavan kaikkialla.
Mysteeripenkki puskee taimia, joita Tuijakaan ei tunnista. Jotain olen siihen laittanut, kovasti odotellaan, että mitä.
Mutta väliäkö sillä – jos taimet ovat sittenkin rikkaruohoja, minulla on kiinalaiset kynsihanskat.