Mitä tulikaan tehtyä?

Tämän piti olla paras vuosi koskaan, mutta tuliko siitä taas yksi niistä, jolloin vuodenvaihteen lupaukset jäivät lunastamatta?
Ei nyt ainakaan huippu, vastaisin kysymykseen: ”Millainen oli vuotesi 2015?” Muistikuva ei kuitenkaan ole valokuva, korkeintaan tulkinta. Oma käsitys perustuu usein tunteeseen. Tunne on järkeä vahvempi. Ja sokeampi.

Aki Riihilahti
Aki Riihilahti

Kymmenisen vuotta sitten vielä jalkapallopelin jälkeen kopissa väiteltiin, mitä oli käynyt. Harvoin käsitykset yhtenivät, kun kukin puolusti omaa nurkkaansa. Mitä pidemmälle aikaa kului pelin jälkeen, muodostui itselle sopivin versio siitä, mitä oikeastaan oli käynyt.
Nykyään jalkapallossa katsotaan aina peli videolta seuraavana päivänä ja analysoidaan tarkasti. Video on armoton. Oma tuntemus eroaa usein siitä, miten raaka totuus tapahtuneesta iskee silmille. Ainakin hetkeksi faktasta tulee vahvempi kuin omasta kokemuksesta ja egosta.
Normipäivistä ei tehdä samanlaisia videoanalyysejä. Arjessa olemme saavutusten ja omien tuntemuksiemme varassa. Silloin tällöin ehkä saamme töissä, kotona tai sosiaalisessa ympäristössämme palautetta, joka tuo mahdollisesti meille jotain perspektiiviä. Suoraan sanoen pelottaisi nähdä oma arki videoanalyysinä. Mutta sen perusteella, mitä on tunteen, tulosten ja palautteen osalta käytettävissä, palastelin oman vuoteni 2015.

Määrät ja tulokset ovat helpoimpia. Vietin aikani töissä, luottamustehtävissä tai perheen parissa. Työtunteja ja projekteja kertyi enemmän kuin tarpeeksi. Samalla myönnän, ettei niihin kaikkiin tullut keskityttyä tarpeeksi hyvin. Yleisin onnistumisen kriteeri eli työn näkyvimmät tulokset eivät vastanneet odotuksia. En myöskään voi kieltää, ettei oma fyysinen ja sosiaalinen kuntoni olisi romahtanut vuoden aikana.
On myös asioita, joita ei voi niin helposti laskea tai nähdä. Väittäisin, että olin läsnä perheelle, mutten ystäville. Pidin puhelimen kiinni leikkipuistossa. Projektit menivät maaliin, mutta monet ihmissuhteet kärsivät niistä johtuvasta kiireestä. Koin silti tekeväni oikeita asioita, oikeudenmukaisesti.

Jos analysoisin vuoteni kuten pelini aikoinaan, täytyisi ikäväkseni todeta saavuttamisen tarpeen menneen metodien edelle. Tuloksien takaa löytyy myös liian monta taistelua samaan aikaan.
Mitä jos Suomi analysoisi viime vuotensa videolta? Veikkaan, ettemme osaisi tai haluaisi nähdä metsää puilta. Mitä polttopullon turvanpaikanhakijoita kohti heittävä oikeastaan tekee? Miten analysoisimme sen, ettemme enää pysty tai halua sopia yhteisistä asioista? Näkisimmekö sosiaaliseen mediaan käytetyt työtunnit nykyaikaisena tapana kommunikoida vai työajan tuhlauksena? Kampitamme, kiihkoilemme, katsomme poispäin. Tuntuu, että jos Suomi olisi henkilö, Suomi olisi aika itsekäs.

Suomalaiset eivät ehkä ole valmiita tällaiseen analyysiin. Elämme yhä vanhaa aikaa, jossa kukin puolustaa omaa kokemustaan ja reviiriään omassa nurkassaan. Vaikka näemmekin, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu lähes päivittäin, emme näe itseämme. On helpompaa ulkoistaa vastuu markkinan, hallituksen, työnantajan tai jonkun muun syyksi.
Kerromme helposti itsellemme tarinaa, joka saattaa erota paljonkin siitä, mitä meille tapahtuu. Joskus vain ajelehdimme emmekä ota vastuuta omasta elämästämme.
Nyt rehellisesti: jos analysoit kuluneen vuotesi objektiivisesti tai suunnittelet tulevaisuutta, näyttääkö se siltä, mitä haluat nähdä?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *