Niko Rinta: Kun olen vanha, haluan laitokseen
Perheeni koti on vuonna 1947 rakennettu omakotitalo, jossa meitä ennen asuivat alkuperäiset asukkaat – vuosikymmenien ajan ja elämänsä loppuun asti. He olivat siis yhdet niistä tuhansista Espoon kotihoidon asiakkaista, joiden luona avustaja kävi päivittäin.
Vanhusten kotihoidon tila nousee esille julkisessa keskustelussa tasaisin väliajoin. Viimeksi Helsingin Sanomat kirjoitti Espoon kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnista. Kotihoitoon on palkattu (ja palkataan) kymmenittäin uusia työntekijöitä, mutta käyntimäärät ja kotihoidon tuntien määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta suuremmiksi. Osassa Suomea kotihoito pyörii onnistuneesti, mutta esimerkiksi Helsingissä tilanne on Espoon kaltainen. Kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia, ja hoitajien arki on pikaista läsnäoloa – kovalla kiireellä asiakkaiden luokse juoksemista. Resurssipula on todellinen.
Kotitalomme sijaitsee pienessä rinteessä, joten kiinteistöllä liikkuminen vanhemmalla iällä ei ole mitenkään helppoa. Edellisten asukkaiden tontille pääsyä autettiinkin rakentamalla ramppi kadulta pihalle. Sekä etuovelle että takaovelle joutuu tosin kiipeämään portaat, joten sisään könyäminen on vaatinut kaikesta huolimatta oman vaivansa. Talon ainut vessa sijaitsee yläkerrassa ja vanha kylpyhuone kellarissa. En edes halua tietää, miten liikuntarajoitteinen vanha rouva on viimeisinä vuosinaan hoitanut tarpeensa. Hän nimittäin asusti yksikseen ensimmäisessä asuinkerroksessa. Eripuolille taloa oli asennettu tukikahvoja, mutta ei rollaattorivanhus niiden avulla yläkertaan olisi selvinnyt.
Joskus mietin, kuinka hitailta tunnit ovat mahtaneet tuntua kotihoidon väkeä odotellessa. Ja miten mukavaa on mahtanut olla, kun on lopulta saanut seuraa tai päässyt peseytymään avustajan kanssa.
Omista isovanhemmistani toiset asuivat kotona käytännössä elämänsä loppuun asti. Helsinkiläisen kerrostalokaksion tilat riittivät hyvin. Miksipäs eivät, koska olihan samassa asunnossa asuttu vuosikymmeniä ja kasvatettu siinä sivussa lapsista kunniallisia kansalaisia. Lähisukulaisten ja kotihoidon yhteistyö mahdollisti kotonaolon, mutta ei se varmasti mitään suurta herkkua ollut. Liikkumista helpottivat pienet muutostyöt, kuten kynnysten poisto, tukikahvat ja vessanpöntön koroke. Kun yksinäisyys iski, oli kännykkä lähellä.
Toiset, elossa olevat isovanhempani puolestaan asuvat seniorikodissa – tai mikä lieneekään laitoksen tarkka nimi. Siellä on hyvä olla. Ei yksinäisyyttä ja turvattomuutta, vaan ikätovereita, oma huone, ylläpito ja hoitajat lähellä.
Kun itse olen vanha, haluan ajoissa muualle. Pois talostamme, sillä en halua olla oman kotini vanki. Toivottavasti laitospaikkoja riittää.
Kirjoittaja on Apu.fi:n toimituspäällikkö.
Tätini 98 asui viimeiset vuotensa kotihoidon varassa
Helsingin Kuusitiellä. Täti oli muistamaton,lähes liikuntakyvytön. Asunnosta oli viety kaikki tavarat pois. Jäljellä sänky ja wc-ämpäri. Edunvalvojaksi ilmoittautui kaukainen sukulainen, joten muilla sukulaisilla ei ollut asiaa tädin hoitoon. Jouluna jääkaappi oli tyhjä, kotihoito oli unohtanut käydä.
Lopulta aukeni paikka Koskelan sairaskodissa. Se tuntui hyvältä. Täti oli turvassa ja hyvin hoidettu loppuun asti.
Eikö niitä vähäisiä resursseja säästyisi, jos paljon hoitokäyntejä vaativat ihmiset olisi keskitetty seniorikotiin, äldreboendeen kuten Ruotsissa, palvelutaloon/-kotiin, sanottakoon sitä miksi tahansa, sen sijaan, että hoitohenkilökunnan ajasta suurin osa menee pää kolmantena jalkana ravaamiseen ihmisen luota toisen luo, ja “hoito” on sitä, että sanotaan päivää ja näkemiin ja todetaan henkilön edelleen hengittävän, toivottavasti ainakin. Tämä ei kohdistu henkilökuntaan, he tekevät varmaan parhaansa oloissa ,jotka heille on annettu, vaan älyttömiin politiikkoihin, jotka eivät tajua asiaa. Ihminen voi paljon paremmin, kun hän tuntee olevansa turvassa ja hänellä on seuraa, joten jopa hoitotarve saattaisi vähentyä. Enkä edes usko, että niitä kaivattuja säästöjäkään tällä systeemillä kertyy, jos joku oikeasti laskutaitoinen sen laskisi. Ainakaan jos ihmisen henkiselle hyvinvoinnillekin lasketaan joku arvo.