Pääkirjoitus: Eipäs keplotella!

Vanhan sanonnan mukaan ihmiset ovat tasa-arvoisia, toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Tämä tuli mieleen, kun kesällä alettiin kohuta kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä.

Marja Aarnipuro
Marja Aarnipuro

Vähintään seitsemän vuotta kansanedustajana ennen vuotta 2011 ollut voi saada sopeutumiseläkettä, mikäli hän ei työllisty työmarkkinoilla. Sopeutumiseläkkeessä ei ole alaikärajaa.

Tämä järjestelmä sotii kansalaisten yleistä oikeustajua vastaan. Entistä kohtuuttomammalta se tuntuu nyt, kun kaikkien eläkeikää on nostettu. Vielä enemmän ärsyttää se, että eräät entiset edustajat näyttävät keplottelevan muiden tulojensa suhteen niin, etteivät varmasti menetä tätä anteliasta eläke-etuuttaan.

Vuonna 2011 lakiin tehtiin muutos, jonka mukaan tuoreemmalle kansanedustajalle maksetaan vain sopeutumisrahaa ja enintään kolmen vuoden ajan edustajantoimen päättymisestä, mikäli tämä ei työllisty. Muutosta ajoi voimallisesti silloinen eduskunnan puhemies ja nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Sopeutumisraha nauttii yleistä hyväksyntää, sillä sitä voi verrata ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Nykyinen eduskunnan puhemies Maria Lohela on luvannut ottaa sopeutumiseläkejärjestelmän esille syysistuntokauden alussa. Useammassa eduskuntaryhmässä on tiettävästi halua muuttaa sopeutumiseläkejärjestelmää, vaikka joku ehti jo väittää, ettei lainsäädäntöä voi oikeusvaltiossa takautuvasti muuttaa. Se on höpöpuhetta. Jos näin olisi, hallitus ei olisi voinut tehdä muitakaan leikkauksia.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *