Pääkirjoitus: Kunnioitusta

Apu pääsi seuraamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön viimeviikkoista virallista vierailua Japaniin. Paluumatkalla Tokiosta Helsinkiin presidentti Niinistö antoi Avulle haastattelun, jossa hän sanoi muun muassa, että meillä olisi opittavaa toistemme kunnioittamisesta.

Marja Aarnipuro
Marja Aarnipuro

Pääsin itsekin käymään Japanissa kymmenen vuotta sitten – ja häikäistyin. Missään muualla en ole kohdannut vastaavaa palvelualttiutta, epäitsekkyyttä ja toisen ihmisen kunnioittamista.
Luotijunassa japanilainen pukumies järkyttyi, kun hänen puhelimensa soi. Hän oli unohtanut laittaa sen äänettömälle. Mies perääntyi junan eteiseen kanssamatkustajilleen nöyrästi kumarrellen. Häntä hävetti, sillä hän oli häirinnyt toisten rauhaa.
Kun olimme lähdössä hotellista kohti lentokenttää, taksimme oli kaksi minuuttia myöhässä. Kuski sai majatalon isännältä kovan läksytyksen. Samaan aikaan muu henkilökunta pyyteli meiltä vuolaasti anteeksi: ”Tällaista ei saisi koskaan tapahtua!” Kuski ajoi kuin tuulispää, ja tulimme lentoasemalle kymmenen minuuttia etuajassa. Kuljettaja oli vielä perilläkin kuin maansa myynyt.
Japanissa ei juuri tarvitse pelätä taskuvarkaita, sillä kaikille opetetaan jo lapsena, ettei toisen omaisuutta saa pitää hallussaan. Rautatieasemilla on niin siistiä, että lattioilta voisi huoletta syödä.
Kotimatkalla lentokoneessa japanilaiset keräsivät roskansa mukanaan tuomiinsa muovipusseihin ja veivät ne lentoaseman roskakoreihin. He halusivat helpottaa henkilökunnan työtä. Arvostan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *