Pääkirjoitus: Oikea rangaistus

Pääsin tutustumaan Hämeenlinnan vankilaan. Paikan päällä oli myös oikeus- ja työministeri ­Jari Lindström. Hän kertoi käynnistämästään ainutlaatuisesta tutkimushankkeesta, jossa selvitetään, toteutuuko oikeusturva Suomessa tehokkaasti ja vastaavatko nykyiset rangaistukset yleistä oikeustajua.

Marja Aarnipuro
Marja Aarnipuro

Tutkimuksessa esitellään tuhannelle suomalaiselle sekä joukolle ammattituomareita seitsemän aitoa ja tyypillistä rikostapausta. Haastateltavilta kysytään, millainen rangaistus olisi sopiva tietyistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista, rattijuopumuksesta, huumausaineen salakuljetuksesta sekä törkeästä veropetoksesta.
Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on varmistaa, että rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten moitittavuuteen. Tutkimuksen tuloksia vertailemalla selviää, millaisissa rikostapauksissa rangaistuskäytäntö poikkeaa yleisestä oikeustajusta.
Ihmiset määräisivät varmasti suoralta kädeltä nykyistä ankarampia rangaistuksia, mutta mieli saattaa muuttua, kun heille selvitetään teon taustat sekä erilaiset rangaistusvaihtoehdot ja korvauskäytännöt.
Yhtä yhtenäistä oikeustajua tutkimuksen pohjalta tuskin löytyy, sen myöntää Lindströmkin. Rangaistusten on oltava kohdillaan, mutta vielä tärkeämpää on muistaa oikeusministerin kiteytys ennaltaehkäisystä ja uusintarikollisuuden vähentämisestä: ”Paras rikos on sellainen, joka jää tapahtumatta.”

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *