Pääkirjoitus: Rauhan asialla

Presidentti Martti Ahtisaari luopuu perustamansa rauhanvälitysjärjestö CMI:n hallituksen puheenjohtajuudesta. Päätös on ymmärrettävä, sillä Ahtisaari täyttää kesäkuussa 80 vuotta. Jatkossa hän keskittyy rauhantyöhön neuvonantajana ja asiantuntijana. Häenelle tarvitaan siis seuraaja.

Marja Aarnipuroo
Marja Aarnipuro

Harvoinpa olen ilahtunut niin kovasti kuin kuullessani, että Ahtisaari esittää seuraajakseen filosofian tohtori, kansanedustaja Alexander Stubbia, joka aloittaa luottamustoimessa marraskuun lopulla ja jatkaa luonnollisesti myös kansanedustajan työtään.

Esimiehenä olen nähnyt usein, miten ihminen alkaa kukoistaa, kun hän pääsee työskentelemään sopivaan rooliin. Sellaiseen, jossa kaikki hänen vahvuutensa tulevat täyteen käyttöön. Vuosikausien turhauttava puurtaminen voi nopeastikin vaihtua loistosuorituksiin ja huipputyytyväisyyteen, kunhan vahvuudet ja työrooli osuvat kohdalleen.
Näin on käymässä Alexander Stubbille, Suomen käyntikortille maailmalla. Stubb on edustava, kielitaitoinen, positiivinen ja osaava, ja hänen kansainvälinen kokemuksensa on ylivertainen. En koskaan ymmärtänyt, miksi Stubb halusi puheenjohtajaksi tai pääministerin takkuiseen tehtävään, kun hän sen sijaan voisi edustaa meitä upeasti maailmalla.
Maanantaina CMI:n vieraaksi Helsinkiin kokoontuu Nelson Mandelan perustama ja Kofi Annanin johtama The Elders (kylänvanhimmat) -neuvosto, johon rauhannobelisti Ahtisaari kuuluu. CMI:n rauhanseminaari on joka kerta vuoden kohottavin tilaisuus.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *