Pääkirjoitus: Sopikaa, sopikaa!

Eduskunta aloittaa kevään istuntokauden tiistaina perinteisin menoin. Juhla vaihtuu Finlandia-talon konsertin jälkeen nopeasti arjeksi, sillä maamme tärkeimmällä päätöstentekijällä ja lakien säätäjällä on edessään hikinen kevät, jonka aikana on otettava kantaa moneen kimuranttiin asiaan.

Marja Aarnipuro
Marja Aarnipuro

Turvapaikanhakijat ja työelämän muutokset ovat kevään kuumia perunoita. Luvassa on paljon isoja otsikoita molemmista aiheista.
Viikon kuluttua eduskunnan lähetekeskusteluun tulee kansalaisaloite rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottamisesta. Kevään aikana on myös päätettävä, miten Suomi jatkossa suhtautuu turvapaikanhakijoihin ja miten heitä palautetaan ja kotoutetaan.
Kahden viikon kuluttua eduskunta käsittelee kansalaisaloitetta nollasopimusten kieltämisestä lailla. Päättäjien on laajemminkin ratkaistava, mitä tapahtuu suomalaiselle työelämälle.
Pakolaisongelma elää koko ajan sekä Suomessa että muissa Euroopan maissa, joista moni on kiristämässä lakejaan pakolaistulvan hillitsemiseksi. Kun kevät koittaa ja kelit paranevat, Euroopalla on oltava yhdessä sovitut ja toimivat prosessit asian hoitamiseksi. Yksikään maa ei saisi livetä rintamasta, muuten ollaan lirissä ja yhtenäinen Eurooppa saattaa olla muisto vain.
Toivoa sopii myös, että työmarkkinaosapuolilla olisi tahtoa synnyttää yhteiskuntasopimus. Ellei se onnistu, eduskunta on pakkolakien säätämisen edessä ja työmarkkinarauha mennyttä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *