Pitäisikö erota?

 

katjastahl_hr_MG

Viime viikonloppuna eräs ystäväni pohdiskeli parisuhteensa tilaa. Hän totesi, ettei suhteessa ole hurraamista. Ei ole edes ikävä, vaikka puoliso on ollut jo viikon matkoilla. Tapellaankin paljon. Näin on ollut jo 20 vuotta. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan omissa oloissa.

Kyselin kaverilta, onko koskaan käynyt mielessä, että parisuhde voisi olla antoisakin. On kuulemma, mutta ajatus siitä, että pitäisi eron jälkeen koko ajan järjestellä jotain, teini-ikäisen tytön elämää tai jopa koiran hoitoa, tuntui mahdottomalta. Ystäväni uskoi, että hän romahtaisi moisen häsläämisen alle. Että mieluummin elää ankeassa suhteessa, kunhan ei vaan tarvitse alkaa organisoida mitään ylimääräistä. Surkean suhteen kestää kyllä, mutta ei ylimääräistä säätöä.

Näinkö se menee? Voiko ihminen olla onnellinen, jos hän tietää koko ajan, että voisi tehdä elämästään elämisen arvoisen, mutta pelkää liikaa muuttuvia osia?

 

En ole yhtään varma onko toinen ystäväni viisaampi. Hän erosi juuri, oltuaan naimisissa neljättä kertaa, vuoden avioliiton jälkeen. Talo ehdittiin rakentaa ja siihen asettua. Ei se sitten kuulemma tuntunutkaan oikealta. Hän haluaa enemmän, piti aviopuolisoaan hieman tyhmänä eikä kestänyt sitä enää. Se on toki raskasta.

Kolmas kaveri erosi kymmenen vuotta sitten ja on sen jälkeen seurustellut yhden kerran. Nykyään hän arvostaa kotonaan leijuvaa rauhaa niin paljon, ettei edes harkitse enää laittavansa hynttyitä yhteen jonkun kanssa. Seurustellahan toki voi, mutta eri osoitteista. Lapset ja yksi aikuinen tulevat toimeen moitteettomasti. Tapella ei tarvitse.

Suoraan sanoen ihan sama, mitä ihmiset parisuhteillaan tekevät, mutta entäs ne lapset? Mitä mahtaa ensimmäisen tapauksen lapsi oppia? Että parisuhde on sietämistä. On ihan sama mikä fiilis, kunhan vaan on parisuhde. Yhdessä tehdään, vaikka hampaat irvessä. Asioista ei voida puhua, koska silloin alkaa tappelu.

Tapauksen kaksi lapsi oppii, että aina voi nostaa kytkintä. Mitään ei tarvitse sietää eikä kestää, lähdet menemään vaan. Syitä ei etsitä, koska hei, ihan sama! Me lähdetään nyt!

Kolmannen tapauksen lapset oppivat, että parisuhteeton ihminen voi myös olla onnellinen. Tai jopa juuri hän. Asioista puhutaan, ettei tarvitsisi tapella.

 

Perheensä esimerkistä riippumatta jokainen ipana haluaa lopulta olla onnellinen ja mielellään jonkun kainalossa. Missä vaiheessa asioista tulee monimutkaisia?

Kiinnostavaa tässä onkin se, mitä ihminen haluaa itselleen tai mitä kokee ansaitsevansa. Jos on synnyttänyt vaikkapa kaksi tervettä ja iloista lasta, ansaitseeko tässä nyt vielä onnellisen parisuhteenkin? Eikö mikään riitä?

Vai onko ajatusmalli se, että minä olen niin arvokas, että ansaitsen hyvää? Lapseni ovat onnellisempia, jos minä olen onnellisempi. Vaiko kenties se, että olihan ensimmäiset 25 vuotta elämästäni niin villiä ja hauskaa, että ei nyt enää tartte. Loput 50–60 vuotta menee ihan hyvin vanhoja muistellessa.

 

Kummallisesti hauskanpito, onni ja riemu mielletään kuuluvan nuoruuteen. Eihän semmoinen peli vetele ollenkaan! Eiköhän näytetä niille nuorille, miltä näyttää onnellinen, riemukas tai jopa energinen keski-ikäinen. Alkaa nyt. Eroa tai jää, mutta katsokin, että nautit joka hetkestä.

 

Kommentit
  1. 1

    Pohtija sanoo

    ”Kyselin kaverilta, onko koskaan käynyt mielessä, että parisuhde voisi olla antoisakin. On kuulemma, mutta ajatus siitä, että pitäisi eron jälkeen koko ajan järjestellä jotain, teini-ikäisen tytön elämää tai jopa koiran hoitoa, tuntui mahdottomalta.”

    Ei kenenkään kannata tietenkään tyytyä onnettomaan, ahdistavaan suhteeseen. Ei itsensä vuoksi eikä lapsensa vuoksi.
    Jäin vain pohtimaan, miksi tässä, kuten niin usein, ainoana ratkaisuna tilanteeseen nähdään ero. Toiseksi jäin pohtimaan, onko kyseessä pohjimmiltaan parisuhdeongelma vai henkilökohtainen kasvukriisi? Ehkä ne usein on molempia.
    Mutta miten olisi tilanteen kohtaaminen? Itsensä ja toisen kohtaaminen? Peloista ja pettymyksistä puhuminen? Toiveista ja unelmista puhuminen?
    Se, jos mikä vaatii rohkeutta.
    Suhteeseen voisi tulla uutta kipinää, kun juteltaisiin muustakin kuin teini-ikäisen tai koiran hoitoon liittyvistä asioista, kauppa-asioista ja muista arjen asioista. Ja tehtäisiin asioita yhdessä. Itse voisi elää antoisassa parisuhteessa ja lapsi saisi hyvän mallin elämästä ja toimivasta avioliitosta, jossa on erilaisia vaiheita, kommunikaatio pelaa ja ongelmista selvitään.
    Jos itse on vaikea alkaa purkaa tilannetta, työkaluja onnellisen ja ja antoisan parisuhteen työstämiseen voi löytyä esimerkiksi parisuhdeterapiasta ja parisuhdetapahtumista.
    Suurimmassa osassa avioliittoa on edellä mainittuja vaiheita tai muita haasteita. Suurin osa avioliiton ongelmista on ratkaistavissa ja antoisa suhde löydettävissä, usein vain työkalut puuttuvat. Erikseen on sitten tietysti avioliitot, joissa ollaan tekemisissä väkivallan ja narsismin kanssa.

  2. 2

    ohikulkija sanoo

    Aika useasti sitä on ihmiset onnellisia juuri siinä onnettomuudessansa. Saa valittaa ja muikistella nurkassa onnellisesti tyytymättömänä. Toki eritavallakin voisi olla onnellinen, mutta se vaatisi nimenomaan tuota esimerkin säätämistä, omalta mukavuusalueelta poistumista.

  3. 3

    Eronnut sanoo

    Itse juuri eronneena olen vahvasti sitä mieltä että epätyydyttävään suhteeseen ei kannata jäädä! Itse tein sen virheen – jota omalla tavallani kadun nyt.

    Yritin sitä monta vuotta. Yritin saada suhteen toimimaan, yritin järjestää meille yhteistä tekemistä, yritin keskustella.
    Kun asiat menevät tietyn pisteen yli – paluuta ei ole!
    Meillä ei ollut mitään sanottavaa toisillemme 15 vuotisen yhteiselämän jälkeen…oikeastaan ei aika kauan sen aikanakaan.
    Puhuimme säästä ja TV-uutisista. Samoista aiheista olisin voinut keskustella ihan kenen tahansa ventovieraan kanssa.
    Mies kävi (reissu)töissä ja kun tuli kotiin, oli hänellä ”oikeus rentoutua”.
    Nainen kävi myös töissä, mutta teki vielä toisen työpäivän illalla kodin ja lasten kanssa.

    Siivosimmeko yhdessä? Emme kertaakaan.
    Leikimmekö lasten kanssa yhdessä? Emme kertaakaan.
    Teimmekö ruokaa tai kävimmekö kaupassa yhdessä? Emme kertaakaan.
    Kävimmekö elokuvissa, ravintolassa, kävelyllä? Emme todellakaan.
    Teimmekö mitään muuta yhdessä? Emme enää moniin vuosiin.

    Elimme molemmat omaa elämää – parisuhteessa.
    Yhdessä mutta kuitenkin täysin erillään.
    Rahasta riideltiin jatkuvasti.
    Harrastuksista (sekä lasten että äidin) riideltiin jatkuvasti.
    Kotitöistä ja niiden tekemisestä tai tekemättä jättämisestä riideltiin jatkuvasti.

    Ainoa mikä meillä oli yhteistä olivat lapset ja asuntovelat.

    Näin elimme monta vuotta – kaksi vierasta ihmistä saman katon alla. Mihin hävisi se rakkaus joka sai meidät menemään naimisiin ja tekemään lapsia?
    Minkälaisen mallin me annoimme lapsillemme? Minkälainen käsitys heillä on avioliitosta? Ei kovinkaan hyvä jos meidän mallia seuraavat…

    Joskus ero on ainoa ratkaisu. Varsinkaan kun toinen osapuoli ei suostu myöntämään että jotain olisi tehtävä jotta homma voisi jatkua. Jotta elämä olisi mielekkäämpää molemmille osapuolille. Jotta meillä olisi taas kivaa yhdessä…

    Erotessa tutustut itseesi ja puolisoosi aivan uudella tavalla. Huomaat mikä on kenellekin tärkeää ja mistä haluatte taistella. Vai haluatteko vain toisistanne mahdollisimman pikaisesti eroon?
    Me erosimme pikaisesti – tosin prosessi kesti ja venyi ja paukkui.
    Meillä ei ollut enää mitään muuta jaettavaa kun maallinen omaisuus.

    Parempi näin – erillään elävät, elämäänsä tyytyväiset aikuiset ja erittäin tyytyväiset lapset!

  4. 4

    Kyllästynyt sanoo

    Huonossa suhteessa ei kannata elää se tuhoaa pikkuhiljaa ihmisen. Elämä on ainutlaatuista nauti siitä. Lapsetkin voi hyvin kun sinä voit hyvin. Minä lähdin lapsen ja viiden koiran kanssa enkä ole päivääkään katunut.

  5. 5

    Eevatar sanoo

    Jos alkaa tuntua siltä, että suhde on menossa huonoksi, pitäisi heti alkaa tehdä asialle jotain. Pitää ainakin keskustella sen toisen osapuolen kanssa omista tuntemuksistaan. Jos hän ei kuuntele/ole samaa mieltä/halua muuttaa mitään, sitten voi erota. Mutta jotain pitää tehdä jo, ennenkuin suhde on muuttunut huonoksi. Tuskin kukaan on mennyt naimisiin sellaisen kanssa, jonka kanssa suhde ei pelaa… Miksi siis odottaa mitään tekemättä, kun havaistsee vaaran merkit+

    • 5.1

      Eronnut sanoo

      ”Pitää ainakin keskustella sen toisen osapuolen kanssa omista tuntemuksistaan. Jos hän ei kuuntele/ole samaa mieltä/halua muuttaa mitään, sitten voi erota. Mutta jotain pitää tehdä jo, ennenkuin suhde on muuttunut huonoksi”

      Eevatar: Tottakai suhteen eteen pitäisi tehdä jatkuvasti töitä. Ja heti ensimmäisten merkkien ilmestyttyä…ottaa asia puheeksi….mutta jos on niin ”sokaistunut” että niiden ruuhkavuosien aikana ei tajua suhteen ajautuvan noin huonoon jamaan? Sitä vaan suorittaa elämäänsä eikä huomaa että jotain puuttuu?

  6. 6

    Realisti sanoo

    Miksiköhän ”huonosta” parisuhteesta valittavat ja eroa hakevat ovat useimmiten naisia? Liittyyköhän siihen että miehillä on muutakin elämää kuin parisuhde?

  7. 7

    tanjuska sanoo

    Suurena dr.phil fanina olen häneltä oppinut parisuhde asioista,kannattaa kysellä myös itseltään :Miten kivaa ja ihanaa on minun kanssani olla? yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa
    Parisuhteessa tietenkin on myös vaikeita juttuja jotka pitää uskaltaa ottaa esille,siis tarvitaan myös ripaus rohkeutta!

  8. 8

    Vastuullisuutta elämään sanoo

    Mikä vanhempia vaivaa, ajatellaan pelkästään itseä ja omaa mukavuudenhalua. Jos olet hankkinut lapsia, olet tehnyt selkeän valinnan elämässäsi. Lapset ovat ihmisiä, eivät esineitä ja heitä on kohdeltava sen mukaisesti. Jos kuvittelet että elämä on jatkuvaa alkuhuumaa, et ole koskaan ollut kykenevä vanhemmaksi. Parisuhde on aina helpompi ratkaisu kun ero, koska avioeron jälkeen vanhempien olisi oikeasti kyettävä kommunikoimaan ja sopimaan perheen asioista. Kuinka moni oikeasti kykenee tähän eron jälkeen. On täysin väärin väittää että ero on lasten etu tai lapsille parempi vaihtoehto. Ehjä perhe on aina paras vaihtoehto lapsille, koska niin harvat vanhemmat kykenevät sopimaan asioista eron jälkeen.

  9. 9

    sanoo

    Kuinka yleistä tuo onkaan. Parisuhde hautautuu arjen suorittamiseen. Samaan aikaan molemmat puolisot kaipaavat suhteeseen ”positiivisia jännitteitä”, molemmat unelmoivat vierekkäin, ehkä samankaltaisista asioista, mutta eivät uskalla kohdata. (en nyt viittaa suoraan blogini tekstiin, mutta sinnepäin). Miksi puhuminen on niin vaikeaa? Miksi toisen lähellä pitäminen on niin vaikeaa? Onko kyse siitä, että ei kehdata paljastaa sielujen syövereitä toiselle. Miksi ei ottaisi riskiä, jos kuitenkin ero on varteenotettava vaihtoehto. Ei tuomitsemalla toista, vaan kertomalla kuka minä tänään olen ja mikä tekisi minut onnelliseksi. Turvalliseen ja luotettavaan parisuhteeseen kuuluu se, että kaikista asioista pystytään puhumaan, molempien mielipiteitä kunnioittaen. On helppoa lähteä ymmärtämättä syitä ja tekemällä omassa mielessä oma totuus parisuhteen kuihtumisen syistä.

  10. 10

    ukko sanoo

    Kyllä minä olen pystynyt aina kommunikoimaan exän suuntaan ja sopimaan asioista. Avioliiton laitoin poikki, kun lapsi alkoi jo kapinoimaan vahvasti exän käytöstä kohtaan. Eron jälkeen meillä kaikilla on ollut parempi olla, tai ainakin pojalla ja minulla on. Exä joutuu toki tulemaan itsensä kanssa juttuun.

    Pitäkää positiivinen asenne elämään! Hakekaa niitä hyviä juttuja ja suhtautukaa vastoinkäymisiin ja pettymyksiin arvokkaina sekä opettavina juttuina. Elämään kuuluu hyvät ja välillä myös huonot hetket. Miten niistä selviää, määrittelee teidän onnellisuuden. Minä ainakin otan huonot hetket selkäsuorassa vastaan ja uskon tilanteen aina muuttuvan parempaan suuntaan. Positiivinen elämän asenne tekee elämästä positiivisen. Mikäli aina odottaa pettymyksiä ja sitä pahinta, niin mitä muuta voi saadakaan?

    Parisuhdeongelmien takana on aina ihmisten omat ongelmat itsensä kanssa ja niitä ei pääse karkuun, vaikka parisuhdetta pääseekin. Tietenkin, jos toinen tekee kaikkensa romuttaakseen suhteen, niin eipä siinä mitään yksin voi. Silloin onkin hyvä lähteä.

  11. 11

    IkiSinkku sanoo

    Parisuhdetoimivuuspäivittelystä syntyi minulle tällaisia mietteitä: Olen koko ikäni ihmetellyt, miten yleistä sellainen ajattelu on, että ihminen voi olla onnellinen vain parisuhteessa. Mitä ihmettä? Ja sitten yksinään viihtyvää pidetään itsekkäänä – varsinkin sellaista, joka ei halua tehdä lapsia.
    Usein tuntuu siltä, että parisuhteeseen mennään siksi, ettei uskalleta olla yksin. Kuvitellaan, että ollaan täydellisiä vasta, kun se ”minua täydentävä puolisko” on löytynyt. Siinä sitten hakataan päätä seinään, kun sitä onnen autuutta ei toisen ihmisen avulla löydykään. Mitäpä jos ensin tutustuttaisiin itseemme, rakastettaisiin itseämme sellaisina kuin olemme, ja sitten vasta alettaisiin miettiä, josko pystytään olemaan ja elämään toisen kanssa.

    • 11.1

      sanoo

      Se on varmasti sekä että. On ihmisiä jotka haluavat olla yksin, eikä sitä tarvitse ihmetellä. Samoin on ihmisiä jotka haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa, tämä ei useinkaan liity uskallukseen olla yksin, vaan tarve on syvemmällä. Me olemme erilaisia ja me olemme eri lähtökohdissa syntyneitä sekä kasvaneita.

  12. 12

    Tavallinen nainen sanoo sanoo

    (Kummallisesti hauskanpito, onni ja riemu mielletään kuuluvan nuoruuteen. Eihän semmoinen peli vetele ollenkaan! Eiköhän näytetä niille nuorille, miltä näyttää onnellinen, riemukas tai jopa energinen keski-ikäinen. Alkaa nyt. Eroa tai jää, mutta katsokin, että nautit joka hetkestä.)

    Jos parisuhteessa ei ole lapsia, tämä ajatusmalli on ihan ok.

    Aina kun perheessä on lapsia, olet ottanut tietoisen vastuun. On selvää ettei kaikki tule toimeen keskenään, on vanhempien velvollisuus asettaa lasten etu ensisijaiseksi.

    Tämän jälkeen voi nauttia elämästä, mielin määrin.
    Yksikään lapsi ei voi vaikuttaa omaan syntymäänsä, sen valinnan tekevät vanhemmat. Tämän vuoksi vanhemmilla on moraalinen vastuu lapsista

    ¨Eiköhän näytetä niille nuorille, miltä näyttää onnellinen, riemukas tai jopa energinen keski-ikäinen. Alkaa nyt. Eroa tai jää, mutta katsokin, että nautit joka hetkestä¨ ????????????????????????? Tämä ajatusmalli on turhan yleinen, tasapainoinen ihminen ymmärtää että alku huuma katoaa melko nopeasti. Parisuhde vaatii molempien joustoa ja ymmärrystä, se on kuin vaaka.

  13. 13

    Miehinen näkökulma sanoo

    Parisuhteessa on monenlaisia vaiheita. alkuu kuuluu huuma, mutta syvintä huumaa olemme omassa suhteessa saaneet kokea vasta kun avioliittoa oli takana reilut 20 vuotta. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, joilla molemmilla on omat kasvukipunsa. Kasvukipujen keskellä rakkaus testataan. Jos yhdessä ja erikseen halutaan kasvaa, puolisoina ja ihmisinä, silloin vaikeudetkin hitsaavat pariskuntaa yhteen. Ja mitä syvemmältä uskaltaa sielunsa paljastaa, ja mitä syvemmin uskaltaa rakastaa, sitä lujemmaksi suhde muodostuu. Monesti uskallus löytyy vasta vaikeuksien kautta. Samakin parisuhde voi uudistua, jos molemmilta löytyy halua. Aina ei tarvitse erota. Uudenkin kanssa edessä on samat kasvukivut ja hioutumiset. Me onneksi löysimme syvemmän rakkauden vaikeuksien kautta. Uskalsimme avata sielumme toisillemme paljaampina kuin aiemmin, ja löytää paremmin toisen tarpeet, kivut ja pelot. Luin tästä tosi hyvän kirjoituksen jostain tuoreesta aikakauslehdestä. En muista enää mikä lehti, mutta siinä oli Välimäen perheen tarina siitä, miten parisuhde pelastettiin todella syvistä vesistä ja miten se syveni ja rakkaus syveni ja laajeni uusiin ulottuvuuksiin. Niissä ulottuvuuksissa löytyy uudestaan myös se hurma, joka on voimakkaampaa ja syvempää kuin suhteen alkuaikoina! <3

    • 13.1

      särkynyt sanoo

      Hei, kirjoituksesi oli sen verran upea että haluaisin keskustella kanssasi kahden. Voisitko antaa vaikka jonkun sähköpostiosoitteen jota kautta voin olla yhteydessä.

  14. 14

    Sirkka Svinhufvud sanoo

    Kolumnin kirjoittaja kertoilee tarinoita ’ystävistään’. Onko hönellä enää ystäviä?

  15. 15

    seija mantila sanoo

    Voi kun olis yksi ohje tai yksi näkökulma, joka sopis kaikille ohjeeksi..ei vaan ole, vaan tarinoita ja ratkaisuja on niin monta.Jotain olen pannut merkille elämän varrella, kumppaniin on syytä tutustua yhä uudelleen, kysyä ihan tavallisia ja myös syvällisempiä. On myös tarpeellista puhua omista asoista,ajatuksista .Mieheni tykkää tuntea itsensä tarpeelliseksi, niimpä pyydän välillä apua johonkin ja kiitän.

    Eka liitto olikin ihan muuta, en kokenut tarvitsevani häntä mihinkään,koska hän halusi mestaroida eli tehdä oman mielensä mukaan,ei suinkaan sitä mihin apua tarvitsin.
    En sitten kiittänytkään.
    Tiimi ei vain toiminut, lapsiakin kolme ja aikaa 20 vuotta,ei löytynyt yhteistä linjaa. En ollut kiva itsekkään.

    Näin eri tavoin voi toimia sama nainen eri suhteessa. Pitää siis itseäänkin tutkia.

    Ja toimittajan juttu keski-iän elinvoimasta on jees..seikkailla siis tarkoitan matkoja retkiä, musiikkia,koko elämistä aion jatkaa..mihin se nyt loppuisi? Ei kai kuolemaakaan kannata alkaa odottelemaan:-)

    Kesäpäivä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *