239 euroa Leijonien harjoitusottelusta – Jääkiekkoliitto osoitti jälleen ahneutensa

Ilta-Sanomat uutisoi eilen verkkosivuillaan World Cupin Suomi-Ruotsi –harjoitusottelun lipunmyynnin haasteista. Ottelu pelataan torstaina 8. syyskuuta.

Jutun otsikko kertoi oleellisen: ”Eikö Leijonat enää kiinnosta? Tuhansia lippuja myymättä World Cup –kenraaliin”

Samuel Savolainen
Samuel Savolainen

Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen piti myyntiä ”ihan ok” -tasolla, koska ”tässä vasta odotetaan kiekkokauden alkamista.”

Kaikki muistavat kevään vuoden 2012 MM-kotikisojen ympärillä kiristäneen lippufarssin, jossa hinnat vedettiin kattoon, aiheuttaen jääkiekkokuluttajissa suuren raivon. Silloin Jääkiekkoliiton pitkäaikainen voimahahmo ja silloinen puheenjohtaja Kalervo Kummola selitti, että NHL:ssä keskimääräinen lipunhinta oli 450 euroa.

Asiassa oli vain yksi pieni ongelma – Kummola ei puhunut totta.

Vuotta aiemmin Team Marketing Reportin tekemän tutkimuksen mukaan NHL:n runkosarjan lippujen keskihinta oli ollut 43 euroa – eli ei edes kymmentä prosenttia Kummolan väittämästä. Kummola joutuikin myöhemmin korjaamaan sanomisiaan.

Kummola on sittemmin jättänyt tehtävänsä Jääkiekkoliiton puheenjohtajana, mutta kummolalainen hinnoittelupolitiikka on jäänyt. Ja jos mahdollista, se on mennyt jopa vielä härskimmäksi.

Siksi on jo alkanut samanlainen ihmettely Leijonien harjoitusotteluiden hinnoittelusta. Kun tutkailee lippuja välittävältä lippu.fi –sivustolta hintoja on helppoa nähdä, mistä lipunmyynnin ongelmat ovat alkaneet. Aikuisten lippuja myytiin myös pienimpään hintaluokkaan pieni erä 39 eurolla, mutta ne on jo luonnollisesti myyty nopeasti loppuun. Se tosin vaikuttaa keinolta saada lippuhintojen alkamishinta pieneksi ja saamaan myös kokonaistotuus vaikuttamaan pienemmältä.

Mutta jos halvimmat jäljellä olevat liput ovat yli 15-vuotiaille 99 euroa ja alakatsomon kalleimmat liput 239 euroa, ovat hinnat jälleen katossa ja jopa siitä läpi.

Jääkiekkoliiton epäsuoraa viestiä ei tarvitse edes sen kummemmin kärjistää: Köyhien ei kannata haaveilla NHL-tähtien näkemisestä paikan päällä.

Hinnoittelua on muutenkin vaikeaa ymmärtää, varsinkin kun vertaa naapuriin. Ruotsissa Tre Kronorin ja Suomen väliseen harjoitusotteluun, eli täysin identtiseen tapahtumaan, myydään Göteborgin Scandinavium-hallin kalleimmat liput 840 kruunulla ja halvimmat 120 kruunulla. Hintahaitariksi Ruotsissa muodostuu siis noin 12,5 – 87,5 euroa.

Edes kallein lippu Ruotsissa ei siis ole Suomen ottelun halvimman lipun kanssa samalla kymmenluvulla. Esimerkiksi SM-liigassa pelaava TPS myy kannattajien B4-seisomakatsomoon kausikortin 99 eurolla – siis samalla hinnalla kuin Leijonien harjoitusottelun edullisin saatavilla oleva lippu.

Nyt kuitenkin puhutaan harjoitusottelusta, jonka yksi tavoite on se, että vältetään loukkaantumiset ennen World Cup –turnausta.

– Tietysti olisimme toivoneet, että Suomen ja Ruotsin huiput olisivat kiinnostaneet enemmän, Nurminen sanoi Ilta-Sanomille.

Ei ole kovinkaan paljoa väärässä, kun väittää, että Suomen ja Ruotsin NHL-tähdet tuskin kiinnostavat yhtään sen vähempää kuin aiemmin jääkiekkoa suurkuluttavassa maassa. Voisiko sittenkin olla niin, että lipun hinnat eivät kaikkia kiinnosta yksinkertaisesta syystä – niihin ei ole varaa.

Sen sijaan Nurmisen sanat kertovat sen, että syitä oletettua heikompiin myyntilukuihin on lähdetty Jääkiekkoliitossa etsimään jälleen katsojista, ei esimerkiksi omasta ahneudesta.

Kommentit (1)
  1. Voe helevetti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *