Samuli Isola: Viron käännökset

Samaan aikaan kun Suomi velloi jenkkivaalien mainingeissa, etelänaapurissamme tapahtui historiallisia asioita. Hallitus äänestettiin nurin, ja uutta alettiin puuhata. Samalla päättyi reilun vuoden istuneen Taavi Rõivasin toisen hallituksen taival. Hallituksen kaatumisessa ei sinänsä ole mitään historiallista, mutta se, mitkä voimat kaatamisessa olivat mukana, kertoo maanjäristyksestä.

Samuli Isola
Samuli Isola

Viro on kuukaudessa siirtynyt monta askelta uuteen suuntaan. Ensin tulivat presidentinvaalit. Monen valintakierroksen jälkeen aktiivisen ulkopoliittisen keskustelijan Toomas Hendrik Ilveksen seuraajaksi valittiin kiistojen ulkopuolelta sovittelevana yhteistyöihmisenä tunnettu Kersti Kaljulaid.
Sitten pitkään hallituksen ulkopuolella pidetyssä Keskustapuolueessa tapahtui vallankumous. Puoluetta yksinvaltaisesti, venäläisvähemmistöön tukeutuen johtanut Edgar Savisaar heitettiin syrjään, ja tilalle tuli entinen Tallinnan pormestari Jüri Ratas. Yhtäkkiä puolueella oli johtaja, jonka kanssa saattoi keskustella – ja pian maan hallitus olikin nurin.
Nyt hallituksesta neuvottelevat Keskustapuolue, Sosiaalidemokraatit sekä Isänmaan ja Res Publican Liitto. Samalla on päättymässä kaksi vuosikymmentä Viron politiikkaa ohjanneen, markkinaliberaalin Reformipuolueen aika maan johdossa.
Ulkopoliittisesti hallituksen puuhaajat ovat vannoneet pysyvänsä tutulla länsilinjalla, mutta sisäpolitiikassa tapahtuu: muun muassa sosiaaliasiat, kielivähemmistön asema ja verotus nousevat uudella tavalla esiin. Sitä keskustelua on syytä seurata tarkkaan Suomenlahden tälläkin rannalla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *