Taavi Soininvaara: Oikeistopopulismi kasvaa

EU-alueen talousongelmat, siirtolaistulva ja kasvava terrorismin uhka ovat nostaneet Euroopan oikeistopopulistiset puolueet vahvemmiksi kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Muun muassa vanhaa poliittista eliittiä, EU:n kehittymistä kohti liittovaltiota ja joustavaa siirtolaispolitiikkaa vastustavat puolueet ovat saaneet valtaa ainakin Kyproksella, Tanskassa, Suomessa, Italiassa, Norjassa, Englannissa ja Saksassa. Itävallassa, Ranskassa, Sveitsissä, Kroatiassa, Unkarissa, Puolassa ja Serbiassa äärioikeisto on jo noussut merkittävään asemaan.

Taavi Soininvaara
Taavi Soininvaara

Monilla oikeistopopulistisilla puolueilla on hyvät suhteet Venäjään ja presidentti Vladimir Putiniin, joita pidetään konservatismin linnakkeina ja siirtolaistulvan jämäköinä vastustajina.
Ranskassa Marine Le Penin johtama Kansallinen rintama on myöntänyt ottaneensa vastaan miljoonien dollarien lainan venäläistaholta. Le Pen on ilmoittanut, että Ranskassa tullaan äänestämään EU:sta eroamisesta, mikäli hän voittaa vuoden 2017 presidentinvaalit.
Tšekin ulkoministeri Lubomir Zaoralek ilmaisikin hiljattain The Financial Times -sanomalehdessä huolestumisensa siitä, että Venäjä rahoittaa oikeistopopulistisia puolueita, ja Bulgarian presidentti Rosen Plevneliev on syyttänyt Venäjää EU:n yhtenäisyyden horjuttamisesta.

Naton ja Yhdysvaltojen Euroopan-joukkojen komentaja kenraali Philip Breedlove väitti keväällä, että Venäjä on jopa tieten tahtoen pönkittänyt siirtolaiskriisiä yhteistyössä Syyrian kanssa murtaakseen Euroopan yhtenäisyyden. Onkin kiistatonta, että Venäjän viime vuoden sotatoimet Syyriassa kasvattivat EU-alueelle pyrkivien pakolaisten määrää.
Kremlin kontrolloimat mediat ovat tuoneet vahvasti esiin – ja myös liioitelleet – siirtolaisten EU-maissa tekemiä väkivaltarikoksia. On Moskovan etu lietsoa EU-kansalaisten pelkoja, koska säikähtäneet ihmiset saattavat äänestää Venäjään myönteisesti suhtautuvia oikeistopopulistisia puolueita.

EU voi päättää tärkeimmistä asioista (esimerkiksi Venäjän talouspakotteista) vain yksimielisesti ja sen täytyy vastustaa Krimin miehitystä yhtenä rintama saadakseen aikaan tuloksia, joten kaikki mikä heikentää EU:n sisäistä yhtenäisyyttä on eduksi Venäjälle. Siksi siirtolaisongelman jatkuminen ja EU:n pakolaispolitiikan kyseenalaistavien oikeistopopulististen puolueiden menestys hyödyttävät Venäjää.
Edellisen perusteella on tuskin yllätys, että presidentti Putin on ilmoittanut tukevansa Donald Trumpia USA:n ensi marraskuun presidentinvaaleissa. Trump onkin hämmentänyt USA:n ulkopolitiikkaa jo ennen vaaleja muun muassa uhkaamalla valtaan päästyään purkaa USA:n ja Iranin välisen ydinsopimuksen. Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei vastasi Iranin siinä tapauksessa sytyttävän sopimuksen tuleen. Kuulostaa varsin huonolta alulta tulenarkojen Lähi-idän suhteiden hoitamiseen.

Oikeistopopulismin kasvu näyttää ainakin lyhyellä tähtäimellä todennäköiseltä. Samoin se, että äärioikeiston vahvistumisen jatkuminen ei rauhoita yhteiskunnallista kuohuntaa sen enempää Euroopassa kuin muuallakaan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *