Yrjö Rautio: Niinistö pelasti Trumpin

Näin Niinistö ylisti Yhdysvaltoja”, riemuitsi The New York Times etusivun otsikossaan.
”Vierailu onnistui yli odotusten”, julisti The Washington Post.
Trump-Niinistö 6–0”, hehkutti The Wall Street Journal.
”Trump osasi olla tiukkana”, ihaili televisiokanava CNN.
Mikä sai yhdysvaltalaismedian riehaantumaan yhteiseen voitontanssiin? Se tietenkin, että Suomen tasavallan presidentti suostui tapaamaan Yhdysvaltojen presidentin Valkoisessa talossa ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen.
Vuonna 2002 Tarja Halonen tapasi George W. Bushin.

Yrjö Rautio

Yrjö Rautio

Vierailua edelsi yhdysvaltalaismediassa laaja ja perinpohjainen, hämmentynyt mutta ylpeä arvuuttelu, mikä sai Sauli Niinistön valitsemaan vierailukohteekseen juuri Donald Trumpin hallitseman Yhdysvallat.
”Suomea kiinnostaa Trumpin hallinnon kyky dialogiin ja yhteistyöhön Venäjän kanssa”, arvioi Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea virkamies.
”Yhdysvaltain profiili maailmalla on nyt nousussa, Maailmassa ei ole paljon henkilöitä, jotka olisivat parin kuukauden sisällä tavanneet niin monen maan johtajat kuin Trump”, hän sanoo.

Niinistön vierailu oli suuri kunnianosoitus Yhdysvalloille ja valtava henkilökohtainen voitto presidentti Trumpille.
Sitä hän totisesti tarvitsikin. Ennen vierailua hän oli maansa epäsuosituin presidentti virkakauden tässä vaiheessa. Vain 35 prosenttia amerikkalaisista hyväksyi tavan, jolla hän oli hoitanut virkaansa.
Trump oli ryvettynyt jatkuvissa skandaaleissa. Valtamedia solvasi häntä joka päivä. Monet pitivät häntä täysin kelvottomana virkaansa. Jotkut epäilivät hänen mielenterveyttään. Useimmat veikkasivat, ettei hän pysy virassaan täyttä neljää vuottaan.
Varsinkin sivistyneistö halveksi häntä. Esimerkiksi juuri Helsingissä vieraillut kirjailija Paul Auster sanoi, että Trump on paitsi tyhmä ja tietämätön myös dementoitunut.

Sauli Niinistö muutti kaiken.
Media äityi ylistyslauluun. 75 prosenttia äänestäjistä oli äkkiä sitä mieltä, että Trump on hoitanut virkaansa paremmin kuin kukaan häntä ennen.
Useimmat veikkaavat nyt, että hänet valitaan murskaenemmistöllä toiselle kaudelle, jos hän suostuu ehdolle.
Austerkin on korjannut arviotaan: Trump on hänen mielestään sittenkin Yhdysvaltain älykkäin, tietävin ja terävin presidentti kautta aikain.
”Minulla on nyt LOISTAVAT SUHTEET maailman vaikutusvaltaisimpaan mieheen, Suomen presidenttiin Sauli Niinistöön, AIVAN LOISTAVAT!!!”, Trump on itse twiitannut .

Mistä tällainen äkkikäännös?
”Jos Niinistön mittainen valtiomies arvostaa presidenttimme niin korkealle, että vaivautuu häntä tapaamaan, täytyy Trumpin olla aivan toinen henkilö kuin olemme tähän asti uskoneet”, amerikkalainen media myöntää.
Jotkut arvelevat tosin, että amerikkalaisten mielenmuutos kertoo heidän huonosta itsetunnostaan:
”Olemme eläneet vuosisatoja kahden suuren naapurin, Kanadan ja Meksikon, puristuksessa. Mietimme kaiken aikaa, mitähän muut meistä ajattelevat. Siksi meitä niin imartelee huomio, jota mekin sentään joskus saamme maailman mahtajilta.”

Anu Koivunen: Hälytysten aika

Uutishälytykset seuraavat toisiaan. Puhelin piippaa tasaiseen tahtiin ja kertoo, minkä uuden presidentillisen määräyksen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut.
Vetäytyminen vapaakauppasopimuksesta, muuri Meksikon rajalle, rahoituksen leikkaaminen kehitysyhteistyöjärjestöiltä, porttikielto syyrialaispakolaisille, uskontotestit pakolaisille ja väliaikainen viisumikielto seitsemän muslimimaan asukkaille.
Näiden lisäksi puhdistukset sekä ulkoministeriön johdossa että kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja osavaltioiden ja kaupunkien uhkailua. Trumpin hallinto on myös julistanut sodan mediaa vastaan ja hämmentää julkista keskustelua ”vaihtoehtoisilla faktoillaan”.

Anu Koivunen

Anu Koivunen

Liki jokainen uutinen kertoo presidentistä ja hallinnosta, joka haluaa uhmata Yhdysvaltain perustuslakia ja rikkoa kansainvälisiä sopimuksia. Yhteistyön politiikka on Trumpin myötä kääntynyt epäluulon politiikaksi, kuten Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski asian tiivisti. Vihan lietsonta ja voimankäyttö korostuvat sekä sisä- että ulkopoliittisissa avauksissa.

Kuinka huolissaan pitäisi olla, kysyi tunnettu amerikkalaisprofessori Ronald F. Inglehart aiheellisesti jo viime kesänä Journal of Democracy -lehdessä. Trumpin varjo oli läsnä, vaikka hän kommentoi tutkimustuloksia, joiden mukaan kyynisyys ja epäluulo kansanvaltaa kohtaan on kahden viime vuosikymmenen aikana kasvanut niin Pohjois-Amerikassa kuin Länsi-Euroopassa.
Luottamus poliittisiin instituutioihin, kuten parlamentteihin, on laskenut, ja kansalaiset uskovat yhä vähemmän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan. Erityisesti vuoden 1980 jälkeen syntyneille ”milleniaaleille” demokraattiset arvot eivät ole samalla tavalla pyhiä kuin vanhemmille sukupolville. Epädemokraattiset vallankäytön muodot – ”vahvat johtajat” ja jopa sotilashallinto – saavat kasvavaa kannatusta.
Tutkijat Roberto Stefan Foa ja Yascha Mounck kysyvätkin, olemmeko turtuneet uskomaan demokratioiden vakauteen yhtä hartaasti kuin aikanaan kylmän sodan maailmanjärjestykseen. Sen turruttamina ani harva näki kommunististen hallintojen murtumisen sisältä päin.
Kysymys on tärkeä, sillä Euroopassa ja muualla on liuta ”vahvoja johtajia”, jotka haluavat kaksin Trumpin kanssa samaan pöytään. Näkyvissä on tulevaisuus, jossa sekä Putinin Venäjä että Trumpin Yhdysvallat harjoittavat hajota ja hallitse -politiikkaa. Huoli toisen maailmansodan jälkeen sitkeällä työllä rakennettujen ja ylläpidettyjen järjestelmien rapautumisesta on akuutti.

Suomessa viimeisin eduskuntavaalitutkimus osoitti, että vain noin kolmasosa suomalaisista kokee ymmärtävänsä politiikkaa tai voivansa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Iäkkäämmät ja koulutetummat äänestävät innokkaammin kuin nuoret ja peruskoulun käyneet.
Tässä mielenmaisemassa kaikki laiska puhe politiikan rikkinäisyydestä ja ”vahvan johtajuuden” tarpeesta on silkkaa myrkkyä. Samoin kaikki liikenneverkkoesityksen kaltaiset ulostulot ja väittämät, että reformien epäonnistuminen johtuu järjestelmästä eikä huonosta valmistelusta ja puutteellisesta demokratian tajusta.
Kuten Yhdysvalloissa, myös Suomessa on meidän kansalaisten ja poliitikkojen vastuulla tajuta, että nyt on demokratian pelisääntöjen puolustamisen aika. Trump pystyy aikaansaamaan paljon vahinkoa presidentillisillä määräyksillään, mutta onneksi ne joutuvat kongressin ja oikeuslaitoksen punnittaviksi. Siellä on edelleen valta tehdä tekoja, jotka rakentavat eivätkä hajota. ●

Pääkirjoitus: Vaihtoehto faktalle

Presidentti Donald Trump väitti, että hänen virkaanastujaistilaisuutensa keräsi kaikkien aikojen ennätysyleisön. Valkoisen talon tiedottaja jatkoi yleisömäärän paisuttelua tiedotustilaisuudessaan.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Kiistattomien kuvatodisteiden mukaan yleisöä oli kuitenkin vain kolmannes siitä väkimäärästä, joka osallistui presidentti Barack Obaman juhlallisuuksiin vuonna 2009.
Kun väitteet oli kumottu, presidentin neuvonantaja puolusti tiedottajaa sanomalla, että tämä tarjosi ”vaihtoehtoisia faktoja”. Vaihtoehtoisia faktoja ei ole olemassa. Vaihtoehtoinen fakta on valhe.
Kaikille maailman lapsille opetetaan, että valehteleminen on väärin. Trumpin tempausten jälkeen lasten kasvattaminen saattaa vaikeutua. Mitä vastaamme, kun lapsi kysyy: ”Miksi tuo setä saa valehdella, mutta minä en?”
Asiantuntijoiden mukaan valehtelu kuuluu Trumpin taktiikkaan. Se toimii, koska niin monet amerikkalaiset haluavat uskoa valheisiin.
Trump syyttää mediaa valehtelusta. ”Toimittajat kuuluvat maailman epärehellisimpien ihmisten joukkoon”, hän jyrisi CIA:n päämajassa. Presidentin olisi kuitenkin syytä katsoa peiliin.
Meidän journalistien velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Mikä lienee
Yhdysvaltain presidentin velvollisuus?