Toimituspäälliköltä: Rauhaa, ystävät!

Kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat viikko sitten rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä. Meillä on unelma -tapahtuman piti edistää rauhaa ja rakkautta ihmisten välillä, mutta silti osa väestä buuasi kovaäänisesti perussuomalaisia edustaneelle päätoimittaja Matias Turkkilalle.
Oman mielenilmauksensa taas järjesti uusnatsistinen Suomen Vastarintaliike, joka marssi viikonloppuna Jyväskylässä ja siinä samalla pahoinpiteli joukolla useamman sivullisenkin. Halpamaisella teollaan pieni porukka sai kohtuuttoman suuren huomion osakseen.
Esimerkkini ovat kahdesta ääripäästä, mutta mitä jää niiden väliin? Viime aikojen uutisissa ainakin minua on eniten huolestuttanut kansan jakautuminen kahtia. Etenkin Facebookissa suuret joukot puhuvat monikulttuurisuudesta kahdella täysin erilaisella äänellä – ja toisiaan lainkaan ymmärtämättä.
Sen sijaan, että puolueet vikittelevät kannattajiaan tuomitsemalla eri ihmisryhmiä – milloin maahanmuuttajia tai homoja, milloin niitä vähemmän suvaitsevia – ne voisivat tehdä hartiavoimin työtä kansan yhdistämiseksi ja yhteisen keskustelukulttuurin löytämiseksi.
Miten opimme suvaitseviksi, jos emme siedä edes toisiamme?

Tuomas Marjamäki