Tuomas Enbuske: Tilaisuus ei todellakaan tee varasta

Viikonloppuna Helsingin Sanomien haastattelussa 39-vuotias Ossi Nyman kertoi, että häntä ei huvita tehdä töitä, mutta tuet hän mielellään ottaa valtiolta vastaan. Reaktiot olivat tietysti ennalta-arvattavat. Kuten aina. Oikeistolaiset sanoivat, että ”mitäs minä sanoin, sitä se paapominen teettää”. Vasemmistolaiset tietysti reagoivat, että ”oikea ongelma on tukien alikäyttö, eikä saa yleistää”.
Kaikki olivat tietysti väärässä. Kuten aina.

Tuomas Enbuske
Tuomas Enbuske

En jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka tunnollisia ihmiset ovatkaan. Ihminen tekee yllättävän vähän rikoksia, petoksia ja muita koiruuksia, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Tämä siksi, että ihminen on hyväntahtoinen eläin. Tai ainakin aika hyvä ihmiseksi.
Esimerkiksi suomalaisella hoiva- ja koulutusalalla paiskitaan töitä, vaikka palkka ei ole erityisen hyvä. Erityisen mielenkiintoista on, että ihmiset tekevät työnsä hyvin, vaikkei heille makseta sen enempää tai vähempää, oli työn laatu hyvää tai huonoa.
Lisäksi hyväntekeväisyyden määrä on lisääntynyt ja rikollisuuden määrä vähentynyt koko maailmassa.
Se nyt on selvää, miksi ihminen tekee hyvää, kun hänellä on yleisö. Mutta ihminen tekee hyvää myös anonyymisti. Esimerkiksi internet on tehnyt lahjoittamisen helpoksi. Erityisen paljon lahjoituksia annetaan Yhdysvalloissa.
USA:n tippikulttuurissa on tietysti huonoja puolia, mutta sen nerokkuus on, että se opettaa jo pienestä pitäen olemaan antelias tuntemattomalle. Olen huomannut, että yhdysvaltalaiset ystäväni antavat aina perussuositusta enemmän juomarahaa.

Valtiolla ei ole mitään syytä kiesustella alamaistensa tukikeinottelulla niin kauan kuin lakien säätäjät itse optimoivat tulojaan.
Näin on tehnyt muun muassa demareiden ex-kansanedustaja Päivi Lipponen nostamalla firmastaan palkkaa vain niin vähän, että hän saa kansanedustajien sopetumiseläkettä. Iltalehti selvitti, että esimerkiksi keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula oli kikkaillut tulonsa niin, että hän sai samaan aikaan sopeutumiseläkettä ja kymppitonnien palkkioita kahdesta eri ministeriöstä.
Kaikki oli tietysti lain kirjaimen mukaista. Lain henki sen sijaan löyhkäsi kuin maakuntien mies viime viikonlopun Kepu-risteilyn jäljiltä.
Paradoksaalista on, että Aula on ollut kolmen eri pääministerin talouspoliittisena neuvonantaja. Itse asiassa se selittää koko homman. Juuri siksi häneltä löytyy taloudellista hoksnokkaa järjestellä asiansa noin. Suurin osa ihmisistä ei osaa miettiä asioita noin. Ja vaikka osaisikin, ei halua.

Mutta palataan Ossiin. Hänen tarinansa oli Hesarin klikatuin juttu monta päivää. Miksi? Koska hänen käytöksensä oli normista poikkeavaa ja siksi mielenkiintoista.
Sitä paitsi koko sen ajan, kun Ossi puhui, ettei tee töitä, hän teki töitä. Hesarin haastattelu on hänen työtänsä. Kirjailija esitti hienosti pääroolinsa moraalin mittatikkuna, johon muut voivat verrata itseään. Samalla hän markkinoi kirjaansa.
Koko näytelmä oli kaikkien julkisten tukien arvoinen. Varmasti paatuneinkin kommunisti koki salaa mielessään ”siitäs sait” -hetken, kun TE-toimiston jätkä ilmoitti Hesarissa, että tuenmaksu loppuu. Fattan luukun edustaja oli ilmeisesti tapauksesta niin tunnekuohuissaan, ettei tajunnut, että yksityisen ihmisen tukiasioita ei saa kertoa lehdessä.
Uusliberaalin dystopian hengessä kaikki muuttui mainokseksi. Ossi, joka ei oikeasti ole laiska tai välinpitämätön, alkoi markkinatalouden hengessä näytellä laiskaa ja välinpitämätöntä, koska mainosti laiskuusromaaniaan.

Kommentit (5)
  1. Veli-Matti Virrankari
    17.10.2017, 14:05

    Miksi toiset ovat käsittääkseni Hyviä ihmisia. Miksi toiset eivät? Toiset ovat Ahneita pirulaisia ja toiset eivät. Miksi toiset ovat valtaan mieltyneitä ja toiset eivät? Miksi toiset ovat väitetysti kateellisia ja toiset eivät? Miksi toiset ovat sotaan mieltyneitä ja toiset eivät? Ja lukuisia muita ihmettelyn aiheita…

    Miksi toiset ovat mieltyneet fyysisiin tavaroihin? Miksi toiset eivät? Käsitykseni mukaan: mitä enemmän “tavaraa”esiintyy pään sisäpuolella sen vähemmän on tarvetta pään ulkopuolisiin “romppeisiin” ja tietenkin päinvastoin. Tyhjyys.
    Miksi toiset kirjoittavat huonolla tasolla ja Enbuske ei?

  2. jarno jäppinen
    17.10.2017, 15:26

    Ossi on aivan loistava esimerkki meille kaikille tee se itse kirjailijoille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *