Yrjö Rautio: Lennu ulkoministeriksi

Niin se pääsi Sauli Niinistökin ehdolle presidentinvaaleihin. Nuuka mies sortui tuhlailuun: kannattajakortteja kertyi peräti 156 000, vaikka 20 000 olisi riittänyt.
Kortin täyttäneissä on kaikkien poliittisen suuntien ja yhteiskuntaluokkien edustajia.

Yrjö Rautio
Yrjö Rautio

Kaikki he epäilemättä kuuluvat niihin tolkun ihmisiin.
Valittu taktiikka toimii erinomaisesti. Niinistöllä on monin verroin suuremmat mahdollisuudet tulla valituksi jopa ensimmäisellä kierroksella kuin hänellä olisi kokoomuksen ehdokkaana.
Silti veikkaan yhä, että toinenkin kierros tulee.

Niinistön suosio perustuu tietysti ennen muuta siihen, että hän on hoitanut tehtävänsä hyvin ja tavalla, joka miellyttää suurinta osaa suomalaisista.
Kaikissa isoissa asioissa hän on juuri sitä mieltä kuin on äänestäjien enemmistökin. Useimmat pitävät tätä viisauden, jotkut harvat opportunismin osoituksena.
Tärkeä syy Niinistön suosioon on se, että media on likimain palvonut häntä. Silloin harvoin, kun joku uskaltaa edes vähän arvostella Päämiehen tekemisiä, siihen suhtaudutaan kuin majesteettirikokseen.
Tunnelmissa on samaa kuin oli Urho Kekkosen aikana. Uutta Kekkosta ja niitä kultaisia aikojahan tässä on niin kauan kaivattukin!

Kritiikittömyys ei johdu vain siitä, ettei olisi aihetta kritiikkiin.
Niinistö on esimerkiksi moneen kertaan toistanut, että maahanmuuttokeskustelussa on kaksi ääripäätä, jotka ovat yhtä väärässä – siis rasistit ja ihmisoikeuksien puolustajat.
Näkemys on pöyristyttävä, mutta harvatpa siihen ovat puuttuneet. Enemmän on kuultu kätten taputuksia, tällekin.
Mediallakin on taipumus hurahtaa ääripäästä toiseen.
Kun Tarja Halonen oli presidenttinä toista kauttaan, suunnilleen kaikki, mitä hän sanoi tai teki, oli joko väärin tai yhdentekevää. Nyt kaikki, mitä Niinistö sanoo tai tekee, on oikein ja tärkeää.
Ei se johdu siitä, että toinen oli huono ja toinen on hyvä presidentti. Halonen vain tunnusti vääriä arvoja ja Niinistö oikeita – eli niitä, joita valtaosa journalisteistakin tunnustaa.

Kun Niinistö tulee valituksi, kansa saa, mitä tilaa. Se on oikein.
Väärin sen sijaan on se, että Suomeen voi valita vain yhden presidentin kerrallaan, eikä varapresidenttiä ollenkaan.
Hukkaan menee siksi sekä Niinistön puolison Jenni Haukion että Lennu-koiran huikea kansansuosio.
Heille olisi kertynyt kannattajakortteja varmaan jopa monin verroin enemmän kuin Niinistölle, ainakin Lennulle.

Jos lehtien geigermittareihin on luottamista, Jenni on säteillyt kaiken aikaa niin, että hänet pitäisi sulkea 100 000 vuodeksi Olkiluodon luolaan, jotta arvot edes puolittuisivat.
Otsikot Lennun urotöistä ovat olleet vielä vakuuttavampia:
”Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu” (Ilta-Sanomat 24.2.2017).
”Lennu-koira on tämän hetken tunnetuin suomalainen (Me Naiset 23.2.2017).
”Lennu-koira trendaa juuri nyt maailmalla” (HS Nyt 23.2.2017).
Kun tällaista kansainvälistä kykyä ei voida valita varapresidentiksi, valittakoon edes ulkoministeriksi, kunhan Timo Soini vetäytyy palkintovirkaansa.

Kommentit (4)
  1. Raili Sergejeff
    5.10.2017, 11:28

    Mainio kirjoitus! 🙂

  2. Miksi ihmeessä minä tämän luin, vaikka tiesin jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *