Oikeusvaltion hautajaiset, osa II

Kolme päivää sitten kirjoitin huomenna voimaan tulevasta lakimuutoksesta, joka pääsääntöisesti estää rikosasioissa valittamisen alioikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Saamani palautteen takia minun on pidettävä oikeusvaltiolle vielä toinenkin hautajaispuhe.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a-luvun 6 §:n 1 momentti alkaa huomenna seuraavalla lauseella: Vastaaja tarvitsee rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta. Tämä viattoman näköinen lause tarkoittaa sitä, että valtaosasta alioikeuksien päätöksiä ei enää saa valittaa. Jatkokäsittelyluvan saa vain silloin, jos on syytä epäillä tuomion lainmukaisuutta.

Yllättävän monet ovat todenneet, että kyllä ensimmäisen oikeusasteen päätöksen pitää riittää, valittaminen on pelkkää asian pitkittämistä ja resurssien tuhlausta, josta hyötyvät vain asianajajat. Kuten aiemmin olen todennut, on oikeus saattaa asiansa ylemmän tuomioistuimen ratkaistavaksi yksi oikeusvaltion tunnusmerkeistä, mutta tämän tunnusmerkin katoaminen ei tunnu useimpia mitenkään vaivaavan. Otetaan sitten konkreettisempia esimerkkejä.

Rikoslain rangaistusasteikot ovat yllättävän laajat ja tuomiot samasta teosta saattavat vaihdella hyvinkin suuresti eri käräjäoikeuksissa. Yksi hovioikeuksien tärkeimpiä tehtäviä on yhtenäistää rangaistuksia; samanlaisista teoista on tuomittava samalla tavalla koko maassa. Tästä ei varmaan kukaan ole eri mieltä.

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen on sellainen rikos, johon saattaa syyllistyä ihan kuka tahansa ja ihan missä päin maata tahansa. Rangaistuksena siitä on säädetty vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Jos ja kun tuomiot vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa, tekisi vaikkapa neljän kuukauden tuomion saaneen varmasti mieli valittaa varsinkin silloin, jos tietää jonkun toisen jossain muualla selvinneen samanlaisesta teosta pienellä sakolla. Valittaminen ei kuitenkaan enää huomenna onnistu ihan helposti, vaan siihen vaaditaan lupa. Jos käräjäoikeus on tuominnut lain mukaan, ei valituslupaa heru. Kannattaa siis syyllistyä rikokseen sellaisella paikkakunnalla, jossa rangaistuskäytäntö on lievempi kuin naapurissa. Nyt haudataan siis myös toinen tärkeä oikeusperiaate, yhdenvertaisuus lain edessä. Samanlaisista teoista ei välttämättä tuomita samalla tavalla.

Alioikeuksissa ratkaisuja tekevät yksi lainoppinut tuomari ja kolme maallikkolautamiestä. Jokaisella on äänestystilanteessa samanarvoinen ääni, joten periaatteessa lautamiehet saattaisivat tuomita tuomarin kannasta poiketen jopa vastoin lakia. Tällaisessa enemmän teoreettisessa tilanteessa valituslupa myönnettäisiin ja tuomio muutettaisiin, mutta siitä pitäisi ymmärtää valittaa kaksivaiheisesti. Ensin on haettava valitulupa ja vasta sen saatuaan pääsee valittamaan.

Valitusluvan hakeminen siis aiheuttaa yhden lisävaiheen muutoksenhakuun. Säästöä uudistuksesta ei koidu kenellekään, koska hovioikeuksien on tutkittava jokainen valituslupahakemus ja selvitettävä, myönnetäänkö lupa vai ei. Käytännössä tämä edellyttää kaiken oikeudenkäyntiaineiston läpikäymistä. Ihan samalla vaivalla voitaisiin koko asia käsitellä uudelleen.

Valittajalle yksi lisäporras tietää lisäkustannuksia, koska yksikään asianajaja ei tee valituslupahakemusta ilmaiseksi. Jos lupa saadaan, käynnistyy laskuri uudelleen itse valitusta laadittaessa. Valittaja maksaa, mutta maksuttomien oikeudenkäyntien tapauksessa maksajana on valtio. Säästäessään tuomioistuinten kustannuksissa valtio käyttää rahaa maksuttomien oikeudenkäyntien avustajanpalkkioihin.

Nyt minun on ihan pakko esittää tämä kysymys: Oliko eduskunnalla 24.6.2010 niin kova kiire kesälomalle, että kukaan ei edes huomannut, millainen lakimuutos tuli tehtyä?

Vuorineuvoksen uskontunnustus

Maanantaina 27.12.2010 vuorineuvos Gustav von Hertzen sanoi Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla viimeinkin ääneen sen, mitä olen jo kauan odottanut jonkun markkinaliberalismiin rajattomasti uskovan sanovan. Hän ehdotti seuraavaan hallitusohjelmaan kirjattavaksi kohdan, joka vaatii yksiselitteisesti avaamaan ihan kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle.

von Hertzenin mukaan Evan raportti Palveluiden Suomi sisältää vaarallisen poliittisen pommin. Raportissa nimittäin vaaditaan, että osa julkisyhteisöjen palveluista on yksityistettävä. Vuorineuvos vaatii, että ihan kaikki pitää voida yksityistää. Lyhyt silmäys kansainväliseen ympäristöön osoittaa, että ulkoistaminen on mahdollista alalla kuin alalla. Vankilalaitoksen yksityistäminen ei ole mitään tavatonta ja jopa sodankäynti on mahdollista kilpailuttaa.

Nämä ajatukset eivät ole uusia, vaan ne ovat amerikkalaisen Milton Friedmanin kehittämän uusliberalistisen talousteorian mukaisia ja niitä on sovellettu käytäntöön jo kauan. Ihan ensimmäisiä teorian mukaan toimijoita olivat Etelä-Amerikan sotilasdiktatuurit. Ne onnistuivat poikkeuksetta siirtämään lyhyessä ajassa valtion omaisuuden yksityisille yrityksille ja tuhoamaan siinä sivussa demokratian. Koska räikeä taloudellinen epätasa-arvo ei demokratiassa loputtomasti onnistu, on demokratia hävitettävä. Vapaa kilpailuyhteiskunta ei sitä tarvitse.

Uusliberalismin perusidea on, että valtio on paha, joten pitkän tähtäimen tavoitteena on valtion hävittäminen. Valtion tehtävät siirretään markkinavoimille, jolloin valtiolle jää vain yövartijavaltion rooli. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisessä vaiheessa valtio hoitaa vain poliisitoimen, oikeuslaitoksen ja armeijan. Lopullinen tavoite on siirtää nekin yksityisten hoidettaviksi. Valtion tehtävänä on vain verottaa kansalaisiaan ja toimia liukuhihnana, jolla verotulot kanavoidaan yksityisille toimijoille. Tämä on markkinatalouden orgastinen huippu: täydellinen kilpailu, jossa vain vahvimmat ja ahneimmat pärjäävät ja kaiken kustantavat veronmaksajat.

Kuinka tässä mallissa sitten käy heikoimpien yksilöiden? Heistä ei piitata ollenkaan, koska tarkoitus on hävittää sosiaalinen lainsäädäntö sekä kaikki työtä ja työturvallisuutta sääntelevät lait. Yksilöt saavat kilpailla vapailla työmarkkinoilla tarjoamalla työpanostaan halvemmalla kuin muut. Sosiaalitoimi jätetään kokonaan omien verkostojen ja yksityisen hyväntekeväisyyden varaan.

Ette te näitä asioita von Hertzenin puheenvuorosta löydä. Hän puhuu kauniisti vain täysin rajoittamattoman kilpailun tuottamista paremmista ja edullisemmista palveluista. Niistä voidaan jopa saada uusi vientivaltti, kun osaamista viedään ulkomaille. Nämä totuudet löytyvät kuitenkin ihan sellaisenaan Milton Friedmanin kirjoittamista teoksista. Lukekaa, ellette usko.

Ei von Hertzen mikään hullu ole, päinvastin. Hän on älykäs ja uusliberalistisen talousteorian läpikotaisin sisäistänyt ahne vuorineuvos. Hän ja hänenkaltaisensa eivät piittaa siitä, että ulkoistamalla kaiken julkisen sektorin toiminnan koko valtion sisältö häviää ja vain kuoret jäävät jäljelle. Kohta ei tarvita niitä kuoriakaan ja Suomen nimeksi voidaan muuttaa vaikka Suomi Oy tai Nokia.

Eniten minua hirvittää ajatus siitä, että juuri tämä on tarkoituskin. Pitäkääpä silmänne auki ja tutkikaa tarkkaan, mitä seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kilpailun vapauttamisesta. Jyrki Katainen on tunnettu uusliberalistisista ajatuksistaan.

Vuodenvaihteen varjotervehdys

Juuan ja Kolin paikallislehti Vaarojen Sanomat julkaisi tänään perinteiset vuodenvaihteen tervehdykset lukijoille. Sanansa sanoivat niin kunnanjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja kuin suunnilleen kaikki muutkin, jotka jotain kuppikuntaa johtavat. Minä esitän nyt kuntalaisen näkökulman kunnan toimintaan kuluneen vuoden aikana.

Vuoden ehdottomasti juhlavin munaus oli keväällä päätetty terveyskeskuksen yksityistäminen, josta koituva riesa tulee jatkumaan vielä kauan. Sosiaali- ja terveyslautakunta allekirjoitti Coronaria Hoitoketju Oy:n tarjoaman sopimuksen ymmärtämättä ollenkaan, mitä se pitää sisällään. Sopimuksen mukaiset lääkäripalvelut on vähän väliä vaadittava uudelleen uhkasakolla tehostaen, mutta yritys kiistää sopimukseen vedoten kunnan oikeuden edes huomauttaa asiasta. Tälle kädenväännölle ei vielä toistaiseksi ole näkyvissä loppua.

Muutoksen aikoja eletään myös vanhustenhoidossa. Laitospaikat tullaan vähentämään ja vanhukset hoidetaan mahdollisimman pitkään kotonaan. Tämä työ on alkanut erinomaisesti, koska ihan ensimmäiseksi projektille palkattiin johtajaksi terveyskeskuksen johtava hoitaja, joka on paitsi entinen kansanedustaja, niin myös kunnanvaltuuston jäsen ja loistava esimerkki siitä, kuinka oikealle paluumuuttajalle järjestetään aina sopiva tehtävä.

Joskus kesällä aloitettiin homehtuneen entisen pesulakiinteistön saneeraaminen kehitysvammaisten toimintakeskukseksi. Vielä tänäänkään ei tiedetä, kenen päätöksellä ja millä valtuuksilla työ aloitettiin, mutta jälkikäteen asia on korjattu eri luottamuselinten useallakin eri päätöksellä. Tähän ikävään byrokratiaan ei olisi tarvinnut ruveta, ellei kunnassa olisi joitakin joustavan pätöksenteon rattaisiin kapuloita nakkelevia henkilöitä.

Valtuuston työskentely olisi sujunut tutun leppoisassa hengessä, elleivät jotkut hankalat ihmiset peräänkuuluttaisi laillisuuden ulottamista jopa kokousmenettelyyn. Tästä nähtiin ikävä esimerkki kesällä, jolloin valtuustosalin virkamiehetkään eivät ymmärtäneet oikeaa toimintatapaa silloin, kun asiassa on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus. Tämän takia valtuusto pääsi kokoontumaan yhden kerran lisää.

Vuosi päättyy komeasti sosiaalijohtajan viransijaisen nimittämiseen kunnanjohtajan päätöksellä sijaisuutta turhaan haettavaksi julistamatta. Kun tehtävään on tarjolla kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen ja kunnanhallituksen edustaja sosiaali- ja terveyslautakunnassa, on valinta vanhojen perinteiden mukaan itsestään selvä asia.

Kunnan ja paikallislehden yhteistyö on ollut täysin saumatonta ja sellaisena se tulee myös jatkumaan. Koska lehteä julkaisevan Juuka-seuran puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat ikimuistoiseen tapaan yksi ja sama henkilö, ei kunnan toiminnasta esitetä lehdessä minkäänlaista kritiikkiä. Vain täysin vastuuntunnoton henkilö voi epäillä, että tämä kaksoisrooli jotenkin vaikuttaisi lehden sisällölliseen linjaan.

Jos epäasiallisen ja turhan kritiikin esittäjät vielä saataisiin savustettua kunnan rajojen ulkopuolelle, voisimme keskittyä rauhassa hoitamaan asioitamme tuttujen kesken, kuten tapana on aina ollut. Koska muiluttaminen kuitenkin on kiellettyä eikä savustaminen onnistu, heidät pitää vaieta kuoliaaksi. Meillä menee hyvin ja jos me haluamme takoa päätämme kiveen, niin mehän taomme.