Maan tapa vs. laki

Viime syksystä lähtien käydyssä vaalirahakeskustelussa juridiikka ja moraali ovat menneet pahasti sekaisin. Asiasta ei ole tullut oikein huttua eikä velliä, vaan hutvellia. Sanotaanpa asia kerrankin selvästi.

Jos vaalirahoituksessa tai muuten on toimittu lain mukaan, niin asiat ovat juridisesti kunnossa. Jos jotain lakia on rikottu, asiat eivät ole kunnossa. On turha vedota maan tapaan, jos se tapa on lainvastainen. Silloin sovelletaan 1500-luvulta peräisin olevien Olaus Petrin tuomarinohjeiden kohtaa 15: Paha tapa älköön ketään auttako. Ei kukaan voi asiaansa sillä auttaa, että sanoo monta olevan, jotka tekevät samoin kuin hän on tehnyt, koska se, mitä hän tehnyt on, havaitaan olevan vastoin lakia.

Näin yksinkertaista se on, mutta silti jotkut politiikot yrittävät sitkeästi vängätä, että silloinen maan tapa oli toimia lainvastaisesti ja käytäntö siksi olisi hyväksyttävää.

Moraalinen puoli on kokonaan toinen juttu. Kaikki laillinenkaan toiminta ei välttämättä ole moraalisesti hyväksyttävää, mutta poliitikkojen tämä puoli punnitaan vaaleissa. Ikävä kyllä meillä on yleinen tapa, että kun poliitikko jää kiinni jostain laillisesta mutta moraalisesti kyseenalaisesta teosta, hän kiirehtii korostamaan sitä, että tässä ei ole mitään laitonta. Se on täsmälleen sama asia, kuin jos mies jää kiinni housut nilkoissa naapurin rouvan päältä ja puolustautuu sanomalla: ”Haluan korostaa sitä, että tällaisessa toiminnassa ei ole mitään laitonta.” Juridisesti ihan totta, mutta moraalin ja järjen kannalta arveluttavaa.