Uusliberalismilla onneen?

Milton Friedman oli amerikkalainen talousteoreetikko, joka kehitteli vuosikymmeniä uusliberalistista talousteoriaansa. Hän kuoli muutama vuosi sitten korkeasti arvostettuna ja kovasti kaivattuna. Kaipaamaan jäivät lähinnä George Bush, Venäjän oligarkit ja Suomen nykyinen valtaeliitti.

Friedmanin perusteesi oli, että valtio on paha. Valtio ei saa asettaa minkäänlaisia esteitä markkinoiden toiminnalle kilpailunrajoituksina, työlainsäädäntönä eikä sosiaali- ja terveysalan toimijana. Valtion ainoa tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi lukuunottamatta armeijaa ja poliisitointa. Tällaisessa yövartijavaltiossa ei tarvita demokratiaakaan, koska markkinavoimat hoitavat kaiken. Vapaa markkinatalous on fysiiikkaan verrattava luonnonvoima, jolla on matemaattiset lainalaisuudet.

Voisi kuvitella, että tällaisten ajatusten esittäjää pidettäisiin hulluna. Niin vähän pidettiinkin, ensimmäiset parikymmentä vuotta. Sitten hänen teoriansa alkoivat saada jalansijaa ja käytännön toteuttajia. Ihan ensimmäisiä olivat Etelä-Amerikan sotilasdiktatuurit, sitten Margaret Thatcher, Ronald Reagan, Boris Jeltsin, IMF ja suurimpana ihailijana Bush nuorempi.

Hirveää jälkeähän siitä tunnetusti syntyi. Friedmanilla oli kuitenkin selvät pasmat: epäonnistumiset johtuivat siitä, että valtiot sittenkin menivät jotenkin sorkkimaan väliin eivätkä antaneet markkinavoimien hoitaa asioita vapaasti. Tällaisesta epäuskosta ja kilvoittelun riittämättömyydestä markkinavoimien jumala rankaisi.

Friedmanin teorian suurin aukko olikin siinä, että se laskennallisesti ja teoreettisesti toimi täydellisesti steriilereissä laboratorio-olosuhteissa. Ulkomaailmaa se ei kestänyt, vaan alkoi välittömästi oireilla.

Silti yhä vielä löytyy niitä, joiden mielestä yhteiskunta ei saa hoitaa minkään elämänalueen toimintaa, vaan kaikki on yksityistettävä. Viimeinen friedmanilaisuuden linnake alkaa olla Suomi, muut ovat jo ottamassa opikseen.

Meillä mm. terveydenhuollon yksityistäminen on johtamassa siihen, että yhteiskunnan palvelusetelillä annetaan yksityistä hoitoa setelin arvon edestä. Siitä eteenpäin jokainen vastaa kuluista itse. Näin siis yhteiskunnan varoilla hoitoa saavat sekä köyhät että rikkaat saman verran. Kun seteli on käytetty, ostavat rikkaat jatkohoitoa omilla rahoillaan ja köyhät voivat tehdä mitä kykenevät. Rikkaat ja helpot tapaukset hoidetaan kiitettävästi, mutta köyhät ja vaikeat jäävät hoitamatta.

Potilaat siis voidaan ajatella nelikenttänä eli rikkaat + helpot, köyhät + helpot, rikkaat + vaikeat ja köyhät + vaikeat. Kaksi ensimmäistä ryhmää hoidetaan palvelusetelin avulla, seuraava maksaa erotuksen itse ja viimeinen nyrskähtää pirttinsä loukkoon. Yksityissektori napsii rusinat pullasta niin kauan kuin rahaa riittää.

Mutta kuka tämän kaiken maksaa, markkinavoimatko? No eipä maksa markkinavoimat, ei. Kyllä sen maksavat veronmaksajat ihan samalla tavalla kuin yhteiskunnan omana toimintanaankin järjestämän palvelun. Uudessa järjestelyssä yhteiskunta vain toimii pankkiautomaattina tai liukuhihnana, jolla se siirtää verorahoja yksityisille.

Yksityistämisintoilijoilla on merkillinen harhakuvitelma, jonka mukaan julkisen sektorin tehtäviin perinteisesti kuulunut toiminta tulee jotenkin paremmaksi, halvemmaksi, joustavammaksi ja tehokkaammaksi yksityisten toteuttamana vaikkakin veronmaksajien rahoittamana. Ei tule, se tulee kalliimmaksi, ainakin Kelan pari päivää sitten julkaiseman mutta olemattomalle uutisoinnille jääneen tutkimuksen mukaan.