Tarjous, josta ei voi kieltäytyä

Fiktiivinen Don Corleone teki tarjouksia, joista ei voinut kieltäytyä. Fiktiivinen on tämäkin tarina erään syrjäisen kunnan terveyskeskuspalveluiden ulkoistamisesta eli yksityistämisestä.

Pienessä kunnassa on ajanmukainen terveyskeskus, jonka palveluksessa on johtava lääkäri ja neljä muuta lääkäriä sekä joukko muuta välttämätöntä henkilökuntaa. Lyhyen ajan sisällä kaikki lääkärit johtavaa lääkäriä lukuunottamatta sanovat itsensä irti ja siirtyvät yksityisen lääkärifirman palvelukseen. Avoimet virat ovat tietenkin haettavina, mutta yhtään kiinnostunutta hakijaa ei ilmaannu. Kunta on tukalassa tilanteessa, koska laki velvoittaa kunnat järjestämään tarvittavat terveyspalvelut keinolla millä hyvänsä, omana toimintana, keikkalääkäreitä palkkaamalla tai ulkoistamalla koko toiminnan. Kunta ei näe tässä pakkotilanteessa mitään muuta keinoa kuin järjestää tarjouskilpailun koko vastaanottopalveluista. Silloin tämä kaikki lääkärit omaan palvelukseensa kerännyt yritys tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä ja voittaa tarjouskilpailun. Samalla sopimuksella myös koko vastaanottohenkilökunta siirtyy kunnan palveluksesta yrityksen palvelukseen. Koko kunnallinen terveyskeskus on yksityistetty.

Koko terveyskeskusko, ei kai sentään? No eipä tietenkään. Kunnan vastuulle jäävät edelleen kaikki ikävän kalliit kiinteistö-, laite- ja pääomakustannukset, niitä ei puhtaaseen voitontavoitteluun pyrkivä yritys huoli. Kunnan kiinteää omaisuutta ei edes voi myydä ilman valtuuston päätöstä, mutta pelkän toiminnan myyminen onnistuu yhdellä ainoalla myötämielisen sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksellä. Näin helposti yksityistetään kaikki voittoa tuottava toiminta, mutta mahdolliset tappiot ja kaikki kiinteät kulut jätetään kunnan vastuulle.

Nyt siis kaikki sujuu kuin sadussa ikään. Lääkärit ovat pätevämpiä ja tehokkaampia välittömästi vaihdettuaan kaularaudoissa orjan lailla tehtävän virkatyön suuryrityksen vapaaseen ilmapiiriin. Ihmeparantumisen kokenut kansa kirmaa kevein askelin kukkaiskedolla mannan ja hunajan virratessa onnen yrttitarhassa.

Jos asiat ovat näin hyvin, niin miksi valtaosa kuntalaisista ei edes tiedä tapahtuneesta puhalluksesta? Miksi paikallislehti ei ole koskaan kirjoittanut asiasta sanaakaan ja maakunnan valtalehti julkaisi vain yhden mitättömän pienen uutisen? Eikö asialla ole uutisarvoa vai eikö koko juttu oikeastaan kuulu kuntalaisille? Pääasia on, että terveyskeskuspalvelut toimivat, niinkö?

Kun kunta syöttää liukuhihnan tavalla kunnan eli veronmaksajien rahoja yksityiselle yritykselle, niin kyllä se vähän maksajillekin kuuluu.

Tämä tarina oli siis kuvitteellinen, vai oliko? Lukekaapa oman kuntanne päätöksentekoelinten pöytäkirjoja, ihan vain varmuuden vuoksi.