Juuka nuuka…

Jos ihminen myisi asuntonsa tietämättä ollenkaan, minne päänsä ensi yönä kallistaa, häntä epäilemättä pidettäisiin vähäjärkisenä edunvalvontatapauksena. Mitä sitten pitäisi ajatella kunnasta, joka myy oman varikkoalueensa tietämättä ollenkaan, missä teknisen toimen kalustoa tullaan jatkossa säilyttämään?

Pohjoiskarjalainen Juuan kunta nyt kuitenkin aikoo näin tehdä. Lehtitietojen mukaan kauppa aiotaan tehdä, vaikka kaluston tuleva sijoituspaikka on vielä auki. Toki omistusoikeus siirtyy vasta vähitellen kahden vuoden siirtymäajalla ja kunnanjohtajan mukaan suunnitelmia on vireillä. Hän ei kuitenkaan kerro mitään suunnitelmien sisällöstä kuntalaisille.

Ei tarvitsekaan, koska minä jo arvaan: tulevaisuudessa teknisen toimen työt aiotaan ulkoistaa, joten kunta ei tarvitse mitään varikkoa. Se on vain johdonmukainen askel jo aloitetulla tiellä. Juuri viime viikolla allekirjoitettiin terveydenhuollon yksityistämissopimus Coronarian kanssa. Samaan aikaan etenee hyvää vauhtia vanhustenhuollon yksityistäminen. Se aloitettiin perinteiseen hyvään projektitapaan siten, että projektin suunnittelijana toiminut viranhaltija suunnitteli itselleen johtajan paikan.

Seuraavassa vaiheessa siirretään vanhukset terveyskeskuksen vuodeosastolta naapurirakennukseen palveluasuntoon. Sanomattakin on selvää, että hoidon hinta nousee tässä vaiheessa. Laitoshoidon hinta nimittäin on säädetty asetuksella, mutta palveluasuminen voidaan hinnoitella asiakkaan maksukyvyn mukaan. Kun tämä vaihe on saatu valmiiksi, tullaan koko palvelu ulkoistamaan. Teknisen toimen ulkoistaminen on oikeastaan pikkujuttu näihin kahteen muuhun ideologiseen ja poliittiseen valintaan verrattuna.

Juuka on jo kauan ollut kuin se kansankomedioiden rikas mies, joka pukeutuu ryysyihin. Kunta on ankarasti säästämällä saatu täysin velattomaksi, mutta samalla säästämisestä näyttää tulleen itsetarkoitus. Kulunut talvi taas kerran näytti, että infrastruktuuri repsottaa kuin Ryysyrannan Joosepin pirtti. Lumivallit kirkonkylällä kasvoivat kasvamistaan ja äkillinen lauhtuminen loskasi kadut hirveään siivoon. Eihän niitä kalliilla rahalla kannata puhdistaa, kun kevät kuitenkin huolehtii asiasta.

Suhtaudun kaikkiin salaliittoteorioihin skeptisesti, mutta nyt saattaisi olla uskomisen paikka. Vauraan kunnan omat toiminnot päästetään tahallaan niin huonoon kuntoon, että ulkoistamisen ja yksityistämisen kautta luvattava palvelun paraneminen saa ajatuksen näyttämään hyvältä. Kunta haluaa maksaa yksityisille toimijoille sen sijaan, että tekisi itse. Tämä on ajan henki, nykytrendi, josta kuitenkin haluan varoittaa: kunta ulkoistaa koko olemassaolonsa perustan ja tekee itsensä tarpeettomaksi. Tarpeettomuus koskee myös luottamushenkilöiden luottamustoimia, minkä pitäisi kiinnostaa päättäjiä.

Kommentit (1)
  1. 🙂
    Naulankantaan kuomasen, naulankantaan 😀

    Kadehdin tuota järjenjuoksua ja äidinkielellä leikkimistä!

    t. kade pikkuserkku

Kommentointi suljettu.