Kaksi isoäitiä

Venäläisestä ja egyptiläisestä isoäidistä on jo kauan puhuttu niin paljon ja niin hartaasti, että minäkin havahduin uuninpankolla maatessani ajattelemaan asian juridista puolta. Henkilökohtaisen mielipiteeni itse asiaan kerron viimeiseksi, joten jos pelkkä tunnereaktio teille riittää, niin hypätkää suoraan viimeiseen kappaleeseen.

Tämän päivän Helsingin Sanomien yleisönosastossa joku ehdotti, että presidentti voisi armahtaa isoäidit ja antaa heidän jäädä maahan. Kun presidentillä kerran on oikeus armahtaa rikollisia, niin kyllä hän silloin voi ”armahtaa” nämä ikäihmisetkin, päätteli kirjoittaja. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Jäänteenä kuningasvallan ajalta presidentillä on oikeus yksittäistapauksessa armahtaa jo tuomittu rikoksentekijä kärsimästä rangaistustaan osittain tai jopa kokonaan. Tämä koskee kuitenkin vain rikoksia, eivätkä isoäidit ole syyllistyneet mihinkään rikokseen eikä heitä ole myöskään rikoksesta tuomittu. Oleskeluluvan myöntäminen tai myöntämättä jättäminen on hallinnollista menettelyä ja valitukset käsitellään hallintotuomioistuimissa. Nyt se tie on kuljettu loppuun, eikä presidentti voi muuttaa KHO:n päätöstä eikä myöntää täytäntöönpanoon lievennyksiä.

Oleskelulupa-asiassa käyty keskustelu on joskus ollut omituista. On vaadittu, että juuri näissä kahdessa tapauksessa lakia olisi sovellettava jotenkin lievemmin kuin muulloin.  On vedottu kansanedustajiin, ministereihin ja jopa Venäjän pääministeriin, että nämä vaikuttaisivat viranomaisten ja hallintotuomioistuinten ratkaisuihin näissä yksittäistapauksissa. Tällainen keskustelu on asiatonta ja asiantuntematonta, koska se unohtaa sellaiset perusperiaatteet kuin hallinnon lainalaisuus, tasapuolisuus, yhdenvartaisuus lain edessä ja tuomioistuinten -myös hallinnollisten -riippumattomuus.

Hallinnon lainalaisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että oleskelulupaviranomainen on sidottu voimassaolevaan lakiin. Siitä ei voi poiketa kansalaismielipiteen perusteella. Tasapuolisuus- ja yhdenvertaisuusvaatimukset puolestaan edellyttävät, että kaikkia samanlaisia tapauksia on käsiteltävä samalla tavalla. Eiväthän tapaukset tietenkään koskaan ole täysin identtisiä, mutta lain on kuitenkin oltava sama kaikille. Kahden tapauksen saama mediajulkisuus ei saa olla syy kohdella näitä tapauksia eri tavalla kuin vailla julkisuutta tehtäviä samansisältöisiä päätöksiä. Tuomioistuinten päätöksiin ei saa vaikuttaa mikään ulkopuolinen taho, ei edes minkään maan presidentti, mediasta puhumattakaan. Päiväkodissa saattaa joskus tapahtua niin, että kovimmalla äänellä kiljuva saa ensimmäisenä kurahousut jalkaansa, mutta sama periaate ei päde oikeusvaltiossa.

Poliisi on toiminut asiassa yllättävän joustavasti jäädessään odottamaan luvattua lainmuutosta, joka mahdollistaisi näiden naisten uuden oleskelulupahakemuksen hyväksymisen. Kun muutosta lakiin ei kuitenkaan ole kuulunut, on poliisin pakko panna lainvoimainen päätös täytäntöön. Muuten se syyllistyy vakavaan virkavirheeseen.

Syyttävällä sormella voi osoittaa vain yhteen suuntaan. Hallitus lupasi pääministeri Vanhasen suulla jo pari kuukautta sitten, että tarvittava muutos lakiin saadaan aikaiseksi jo ennen kesää, naiset voivat tehdä uuden oleskelulupahakemuksen ja luvat voidaan muuttuneen lain perusteella myöntää. Tällä viikolla kävi ilmi, että lainmuutosta vasta ruvetaan vähitellen suunnittelemaan. Vanhanen ei tuntenut yksityiskohtia, mutta maahanmuuttoministeri Thors oli sanonut niitä olevan. Joskus lainvalmistelu on hidasta, mutta tarvittaessa muutokset toteutetaan hyvinkin nopeasti. Sairaanhoitajalakon uhatessa saatiin parissa päivässä aikaan laki, joka määräsi lakkoilijat töihin. Ilkeämielinen voisi epäillä, että Vanhanen toimi kuten vaalilupausten kanssa: kun jokin asia on luvattu, se katsotaan sillä lupauksella hoidetuksi ja unohdetaan kokonaan.

Ulkomaalaisvirastoa, hallintotuomioistuimia ja poliisia on ihan turha syyttää, koska ne kaikki vain noudattavat voimassaolevaa lakia. Vika on itse laissa ja hallituksen asia on antaa eduskunnalle ehdotus lain muuttamiseksi.

Ja sitten se minun mielipiteeni. Lakia on ehdottomasti muutettava siten, että se sallii inhimillisten tekijöiden paremman huomioonottamisen. Miten lain sanamuotoa sitten pitäisi muuttaa, sitä pohtikoot lakia valmistelevat virkamiehet. Siitä heille palkka maksetaan, ei vaikeuksien voivottelusta.