Älä vanhene, älä sairastu II

Ystävällinen lukija kommentoi edellistä tätä aihetta käsittelevää kirjoitustani ihan konkreettisilla numeroilla. Tämä teksti perustuu hänen antamiinsa tietoihin.

Noin 5 000 asukkaan kunta on sijoittanut 70 vanhusta ympäri lähikuntia hoitokoteihin, koska omalla paikkakunnalla ei ole riittävästi paikkoja. Pahimmassa tapauksessa on aviopari erotettu tosisistaan ja sijoitettu eri kuntiin 60 yhteisen avioliittovuoden jälkeen. Lukijan lähiomainen on sijoitettu toiselle paikkakunnalle, ja hän maksaa itse asumisestaan hoitokodissa 620 euroa kuukaudessa. Hänen asuntonaan on pieni huone, jonka hän jakaa aiemmin tuntemattoman ihmisen kanssa. Sen lisäksi hän tietenkin joutuu maksamaan lääkärikulut, lääkekulut ja kaikki normaalit juoksevat menot itse. Kunta puolestaan perii tämän hoidon järjestelymaksua vanhukselta 270 euroa kuukaudessa. Kunta itse maksaa hoitokodille noin 100 euroa vurokaudessa eli n. 3 000 euroa kuukaudessa. Kun nämä luvut kerrotaan seitsemälläkymmenellä, niin nähdään, millaisia summia vanhustenhoidossa pyörii 5 000 asukkaan kunnassa. Kun luvut suhteutetaan koko maan väkilukuun, päästään jo huikeisiin summiin.

Koska rahaa alalla liikkuu tällaisia määriä, luulisi yksityisiä hoitokoteja nousevan joka puolelle. Niitä nouseekin, mutta suurilla hoitoketjuilla on kaksi keinoa hankkiutua niistä eroon. Ensimmäinen on kilpailla ne hengiltä. Kunnan ostopalvelut on kilpailutettava, ja on ihan selvää, että suuri hoitoyritys pystyy tekemään edullisemman tarjouksen kuin pieni – vaikka sitten omaksi tilapäiseksi tappiokseen. Kun kilpailijat on kuristettu pois tieltä, hinta nousee varmasti. Toista keinoa käytetään sinnikkäimpiin kilpailjoihin: ne ostetaan rakennuksineen ja henkilökuntineen hyvällä hinnalla. Niistä kannattaa maksaa reilusti, koska mitä vähemmän on kilpailjoita, sen enemmän voidaan hintaa nostaa. Monopoliasemaan pyritään juuri siksi, että päästäisiin määräämään hinnoista.

Miksi sitten kunnat eivät järjestä toimintaa omana palveluna? Se on ideologinen ja poliittinen valinta. Konsulttien työn tuloksena saadaan haluttuja laskelmia, joiden mukaan yksityinen ja kilpailutettu toiminta on edullisempaa kuin oman työnä järjestetty. Nämä laskelmat eivät koskaan kestä kriittistä tarkastelua, koska niissä ei oteta huomioon yksityisen yrityksen toimintaedellytyksenä olevaa voittoa. Konsulttien kannattavuuslaskelmat ovat täsmälleen samaa tarkoitusta varten kuin katulamppu juopolle: ei valoa, vaan tukea varten.

Miettiköön jokainen itse, miltä tuntuu olla vanha ja sairas, heitettynä kauas kotikunnastaan vieraaseen ympäristöön puolisostaan erotettuna ja maksaa aina ja kaikesta erikseen. Kaikki vain sen takia, että kunnan ei ”kannata” järjestää vanhuspalveluita elinikäisille veronmaksajilleen.