Silmä silmästä?

Porvoossa elinkautisesta vankeudesta armahdettu mies ampui mitättömän sanaharkan päätteeksi kolme ihmistä. Helsingissä Gay Pride-paraatia vastaan tehtiin suunniteltu savupommi- ja kyynelkaasuisku. Nämä kaksi tapahtumaa, varsinkin Porvoon tapaus, nostattavat äänekkäitä vaatimuksia rangaistusten ankaroittamiseksi. Ensimmäinen normaali reaktio on vaatia kovempia ja näyttävämpiä rangaistuksia ja elinkautisen pysyttämistä sananmukaisesti elinkautisena vankeutena. Erityisesti on ihmetelty sitä, miten vasta vuonna 1995 elinkautiseen vankeuteen tuomittu mies on jo 15 vuotta myöhemmin vapaana.

Elinkautisvangin armahtaminen on länsimaissa ja erityisesti Euroopassa tavanomainen menettely. Suomessa elinkautinen vankeus tarkoittaa periaatteessa elinikäistä tuomiota, mutta armahdusten ansiosta se kestää nykyisin 12-15 vuotta. Armahdus ei ole mikään automaattisesti tapahtuva prosessi, vaan sitä edeltävät aina erilaiset terapiat ja eri asiantuntijoiden arviot henkilön tulevasta käytöksestä. Joskus nämä arviot menevät pahasti pieleen, mutta useimmiten osuvat oikeaan. Mikä on sitten rangaistuksen perimmäinen tarkoitus?

Vaikutukset voidaan jakaa yleisestäviin ja erityisestäviin. Yleisestävän rangaistuksen tarkoitus on antaa varoittava esimerkki ja erityisestävän tarkoituksena on kohdistaa rangaistus rikoksen tekijään, estää häntä tekemästä lisää rikoksia. Rangaistustyypit ovat yleensä molempien estävyyksien yhdistelmiä, halutaan antaa sekä pelotusvaikutus että kohdistaa rangaistus yksilöön estämistarkoituksessa.

Vanhin rangaistusmuoto on ilman muuta kosto, joka tunnetaan jo Hammurabin ja Mooseksen laista. Kaikki tuntevat sanonnan silmä silmästä, hammas hampaasta. Moneen tuhanteen vuoteen kosto ei kuitenkaan ole ollut ihan puhdas kosto, vaan sitä on selitetty uskonnollisilla perusteilla. Rikos on loukkaus Jumalan säätämää järjestystä vastaan, joten tasapaino on palautettava kostamalla teko. Muuten Jumalan rangaistus kohtaa koko yhteisön. Murhamies surmataan, varkaalta katkaistaan käsi. Kosto on sekä yleis- että erityisestävä rangaistus. Julkinen teloitus tai silpominen toimivat varoituksena ja surmattu ei tee enää uutta rikosta eikä yksikätinen uskalla varastaa toisenkin käden menettämisen pelossa. Tätä rangaistusmuotoa ei enää nykyisin sivistysvaltioissa käytetä, vaikka vaatimuksia siihen vähän väliä esitetäänkin.

Kostolla pyritään siis pelotusvaikutukseen. Sama pelotustarkoitus on myös vankeusrangaistuksella, koska tiedon seuraamuksista oletetaan hillitsevän rikollisuutta. Sen takia vankeustuomioista uutisoidaan varoittavina esimerkkeinä. Mitä pitempiä vankeustuomioita yksittäistapauksissa annetaan, sitä tehokkaampi uskotaan pelotusvaikutuksen olevan. Vankeudella pyritään myös erityisestävyyteen, eli rikoksentekijä eristetään muusta yhteiskunnasta, ettei hän pääse jatkamaan toimintaansa. Aiemmin ajattelu päättyi siihen, että rikollinen heitettiin vankilaan määräajaksi tai eliniäksi. Kukaan ei miettinyt, mitä vapautuvalle vangille tapahtuu.

Vasta 1800-luvulla alettiin miettiä enemmälti asian tätäkin puolta ja rikollisia pyrittiin vankilassa eristämisen lisäksi myös parantamaan. Aikojen kuluessa tähän on käytetty erilaisia menetelmiä, mutta työn teettäminen on aina ollut peruslähtökohta. Nykyisin mukana on paljon erilaista terapiaa ja lääkehoitoa, mutta tarkoitus on edelleen sama: yhteiskuntakelpoiseksi parantaminen.

Kosto, pelotus, eristäminen ja parantaminen ovat siis ne neljä perusperiaatetta, joilla rangaistuksia voidaan perustella. Ihan yhteiskunnassa vallalla olevista painotuksista riippuu, mitä niistä korostetaan. Islamilaisissa valtioissa korostetaan yhä kostoa ja pelotusta julkisine teloituksineen, silpomisineen ja ruoskimisineen. USA on lähtenyt toiselle tielle, sillä siellä korostetaan eristämistä. Sen takia USA:n vankimäärä on väkilukuun suhteutettuna maailman suurin. Tämä toimii tietenkin yksittäistapauksissa, sillä eliniäksi telkien taa suljettu on muulle yhteiskunnalle vaaraton. Yleisestävää pelotusvaikutusta tällä ei kuitenkaan näytä olevan, koska maan rikostilastot ovat hurjaa luettavaa. Lisäksi pitkät tuomiot tulevat yhteiskunnalle valtavan kalliiksi vankeinhoitokulujen muodossa.

Euroopassa pyritään parantamaan ja sopeuttamaan rikollinen takaisin yhteiskuntaan. Aina siinä ei valitettavasti onnistuta, kuten Porvoossakin taas kerran nähtiin. On syytä kuitenkin harkita hiukan, ennen kuin alkaa vaatia rangaistusten koventamista. On olemassa runsaasti tutkimustietoa siitä, että ankarammat rangaistukset eivät vähennä kokonaisrikollisuuden määrää. Pelotusvaikutus toimii huonosti, vaikka äkkiä ajatellen voisi kuvitella toisin. Ilmeisesti ihminen toimii siten, että hän ei usko rangaistuksen voivan sattua omalle kohdalle. Jos halutaan taantua barbariaan, on julkinen teloitus tietysti tehokkain rangaistusmuoto ainakin erityisestävyyden ja miksei pelotusvaikutuksenkin kannalta. Sitten törmäämme kuitenkin rajanvedon ongelmaan: esimerkiksi 1600-luvun Ruotsissa kuolemanrangaistuksen sai pahimmillaan parista sadasta eri rikoksesta. Nykyinen humaani linja lienee kuitenkin se järkevin tie, vaikka tosi ikäviä virheitä joskus sattuukin.

Kommentit
  1. 1

    matti vaissi sanoo

    Rangaistuksestaan vapautetuista ja armahdetuista,yhteiskuntaan hyvin sopeutuneista rikollisista ei kuule koskaan mitään. Kaikki huomio keskittyy epäonnistumisiin ja tulevien vapautuksien ennakolta tuomitsemisiin.
    -Mikähän lienee tuo sopeutumisien onnistumisprosentti mahtanee olla?