Suuri valhe

Minun lisäkseni moni muukin lienee ihmetellyt, miten uutisissa lähes samalla hengenvedolla kerrotaan puolen miljoonan ihmisen työttömyydestä, työvoimapulasta ja työurien pidentämisestä. Miten on mahdollista, että eläköitymisikää vaaditaan myöhennettäväksi, työkyvyttömyyskriteereitä halutaan tiukemmiksi ja eläkeläisiä patistellaan osa-aikatöihin, kun puoli miljoonaa ihmistä odottelee vain pääsyä jatkamaan eläkkeelle jäävien töitä? Tämä on mahdollista siksi, että meille valehdellaan. Meillä ei oikeasti ole mitään työvoimapulaa eikä eläkepommia. Eläkevakuutusyhtiöillä ei vain ole rahaa maksaa eläkkeitä, koska rahat on tuhlattu epäonnistuneisiin sijoituksiin pörssissä. Sitä ei kuitenkaan voi myöntää, joten syy on vieritettävä kansan niskoille.

Viime talvena tuli julki, että eläkevakuutusyhtiöt olivat menettäneet niin paljon rahaa epäonnistuneissa pörssisijoituksissa, että niiden lakisääteinen vakavaraisuus oli vaarassa. Kassakirstun pohja häämötti armotta. Hallitus antoi kiireesti ja kaikessa hiljaisuudessa eduskunnalle lakiesityksen, jolla tilannetta pyrittiin parantamaan. Vastoin odotuksia ja tervettä järkeä riskisijoituksia ei mitenkään pyritty estämään, vaan päinvastoin säädettiin poikkeuslaki, jolla vakavaraisuusvaatimuksia vähennettiin. Poikkeuslailla siis nimenomaan mahdollistettiin riskisijoitusten jatkaminen uhkaavasta kassakriisistä huolimatta. Tämä muistuttaa kovasti uhkapelaajan syndroomaa: kun tappiot ovat valtavat, on sijoitettava vielä lisää siinä toivossa, että pelionni kääntyisi.

Kevättalvella eläkevakuutusyhtiöt keksivät uuden tavan paikata repaleista kukkaroaan. Ne houkuttelivat suuret yhtiöt, kuten VR:n ja Ylen purkamaan omat eläkesäätiönsä ja siirtämään eläkerahat eläkevakuutusyhtiöihin. Molemmat hyötyivät, koska yhtiöt siirsivät pääomaa eläkevakuutusyhtiöihin vain eläkevastuidensa verran. Ylijäämää jäi noin miljardi, jonka yhtiöt siirsivät suoraan omaan pääomaansa. Tämä miljardi siis katosi kokonaan eläkejärjestelmästä. Vakuutusyhtiöiden eläkevakuutusmaksut ovat paljon kalliimpia kuin yritysten omien eläkesäätiöiden kustannukset. Niinpä tämäkin miljardi on kalliimpina vakuutusmaksuina siirtynyt eläkevakuutusyhtiöille noin neljässä vuodessa. Eläkevakuutusyhtiöt voivat taas vähän aikaa yrittää pörssin pokeripöydässä saada omiaan takaisin.

Samaan aikaan näiden tapahtumien kanssa hallitus oli ja on syvästi huolissaan koko eläkejärjestelmän tulevaisuudesta ja rahojen riittävyydestä. Syytä onkin huolestua, koska koko kriisin on hallitus ihan itse aiheuttanut omalla selkärangattomuudellaan. Hallitus nimittäin aikoi kieltää yhtiöiden omien eläkesäätiöiden purkamisen, mutta pääministeri ja valtiovarainministeri käskettiin EK:n puhutteluun. Hallitus perääntyi kumarrellen ja alkoi toistaa tuttua mantraa: työuria on pidennettävä, eläkeputket on tukittava, eläkkeitä on leikattava. Näin on pakko tehdä, koska eläkerahat ovat loppumassa.

Tämä päättely ei muuten ole mitään tuulesta temmattua hellepäivän juttua, vaan se perustuu viime talven sanomalehtitietoihin ja eläkesäätiöiden osalta Ylen MOT-ajankohtaisohjelmaan 25.1.2010.

Nyt joku jo ajattelee, että onhan rahaa oltava, koska me itse olemme maksaneet omat tulevat eläkkeemme eläkevakuutusmaksuina. Väärin ajateltu, ikävä kyllä. Eläkkeiden maksamiseen tarvittavat rahat on mahdollista kerätä kahdella eri tavalla, rahastojärjestelmällä tai jakojärjestelmällä. Rahastojärjestelmässä tuleva eläke kerätään työntekijältä jo työssäoloaikana, jakojärjestelmässä kulloinkin työssä olevat maksavat eläkeläisten eläkkeet. Meidän järjestelmämme on vain 20 % rahastojärjestelmä ja 80 % jakojärjestelmä, joten elämme koko ajan kädestä suuhun. Eipä ole mikään ihme, että työuria vaaditaan pidennettäviksi. Syynä ei ole se, että ikäihmisten työpanosta tarvittaisiin tuottavuuden takia. Eläkerahoja vain ei enää ole.