Julkkiksia eduskuntaan

Oikeusministeri Tuija Brax ehdotti reilu kuukausi sitten, että äänioikeusikäraja eduskuntavaaleissa pitäisi laskea 16 vuoteen. Tämä sopisi hyvin etenkin vihreille ja miksei muillekin trendipuolueille, joita äänestetään enemmän mielikuvien kuin poliittisten tavoitteiden perusteella. Ensi keväänä suunnilleen kaikki puolueet tulevat tekemään kaikkensa, jotta näyttäisivät mahdollisimman epäpoliittisilta. Ehdotuksen vastustajat sanovat, että 16-vuotias on liian nuori hahmottamaan poliittisia näkemyksiään ja lisäksi liian altis vanhempien ja kaveripiirin vaikutuksille. Saattaahan tässä olla tiettyä perää, mutta onko 18-vuotias sitten kovinkaan paljon viisaampi? Minun havaintojeni mukaan ns. liikkuvat äänestäjät ovat ihan hyvin verrattavissa 16-vuotiaisiin poliittisten mielipiteidensä kypsyydessä täysin iästä riippumatta.

Ikärajan alentamisen vastustajat epäilevät, että nuorten äänillä eduskuntaan valittaisiin julkkiksia ja idoleja. Tähän voi vain sanoa, että urheilijoita, laulajia ja muita julkkiksia on siellä jo nyt enemmän kuin tarpeeksi. Meillä äänestäjillä on sellainen merkillinen käsitys, että jos ihminen on hyvä jossain asiassa, vaikkapa kova hiihtämään, niin hän automaattisesti on hyvä myös kansanedustajana.  Tämä osoittautuu usein melkoiseksi harhaluuloksi. Ajatellaanpa nyt vaikka kansanedustaja Markku Ylipaavalniemeä, josta kukaan curling-piirejä lukuunottamatta ei ollut kuullutkaan ennen yllätysmitalia. Eduskunnassa mies on kunnostautunut lähinnä puhumalla läpiä päähänsä puolustaessaan pohjavesivaroja, jotka eivät edes ole uhattuna. Lisäksi hän on epäillyt mm. Jyrki Kataisen kuuluvan johonkin kansainvälisten rahamiesten salaliittoon.

En minä väitä, että kaikki urheilijat ovat huonoja kansanedustjia. Antti Kalliomäestä kehittyi merkittävä poliittinen tekijä, eikä Arto Bryggaressakaan isompaa vikaa liene. Sitten on kuitenkin joukko sellaisia, joiden tekemisistä ei kukaan tunnu tietävän mitään. Esimerkiksi Juha Miedon roolista minulla ei ole käsitystä, vaan mielestäni hän edustaa lähinnä itseään ja kotiseutuaan, mikä ei sekään tietysti ihan huono asia ole. Viihdetaiteilijoita taas ei kukaan ota vakavissaan ja Tony Halme oli surullinen esimerkki siitä, kuinka väärään paikkaan voi ihminen joutua.

Silti puolueet värväävät urheilijoita ja julkkiksia listoilleen, heistä jopa kilpaillaan. Ja julkisuuteen tottuneet haluavat olla ensisijaisesti julkisuudessa, puoluekanta ja poliittiset mielipiteet seuraavat perässä. Hyvänä esimerkkinä oli hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen haastattelu keväällä, kun hän ilmoitti lopettavansa kilpauransa. Tulevaisuudensuunnitelmissa hänellä oli kansanedustajaksi rupeaminen, mutta puoluekanta ei vielä ollut selvillä. Hän odottelee eri puolueiden yhteydenottoja, joita epäilemättä on jo tähän mennessä tullut.

Sattuuhan joskus ilmeisiä laskelmointivirheitäkin. Viime eduskuntavaaleissa oli ehdokkaana nuorison suursuosikki Pikku G eli Henri Vähäkainu. Ehdokkuus päättyi nolosti, koska puoluevärvärit eivät olleet ymmärtäneet, että hänen ihailijansa olivat vasta 12-13 -vuotiaita.

Minulla ei siis ole mitään äänioikeusikärajan alentamista vastaan, vaikka muuten olenkin vanha pieru. Suurin osa 16-18 -vuotiaista äänioikeutetuista jättää kuitenkin äänestämättä mielenkiinnon puuteen takia. Vaaliuurnille vaivautuvat taas äänestävät täsmälleen yhtä älykkäästi tai hölmösti kuin me keski-ikäisetkin.

Kommentit (0)