Alikapitalisointi eli voiton häivytys

McDonald’s ja monet muut monikansalliset yhtiöt eivät maksa voitoistaan Suomessa veroa. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ne tuottaisi voittoa. Kyse ei ole siitäkään, etteivätkö Suomen verolait niitä koskisi. Kyse on siitä, että ne siirtävät tulojaan matalamman verotuksen maihin heikentämällä keinotekoisesti tulostaan Suomessa.

Tämä on meidän lainsäädäntömme mukaan erityisen helppoa, koska laki ei aseta sille juuri mitään rajoituksia. Käytännössä alikapitalisointi eli voiton häivyttäminen toteutetaan siten, että Suomen yksikkö hyvästä tuloksestaan huolimatta ottaa emoyhtiöltä tarpeetonta lainaa. Lisäksi emoyhtiöltä ostetaan näennäisiä, mutta kalliita konsulttipalveluja. Korot ja kansulttipalkkiot ovat vähennyskelpoisia, joten niitä riittävästi hankkimalla ei verotettavaa jää ollenkaan. Osakkeenomistajien osingot sen sijaan maksetaan ulkomaalaisesta emoyhtiöstä, joten niihin ei nollatulos vaikuta.

Lähes kaikkialla muualla tällainen menettely on laitonta veronkiertoa, mutta Suomessa laillista verohyödyn maksimointia. Vain kaikkein ilmeisimpiin tapauksiin voidaan puuttua määräämällä jälkiveroa. Yleensä on aihetta epäillä luvatonta verokikkailua silloin, jos yhtiöllä menee Suomessa huonosti, mutta kansainvälisesti erinomaisesti. Tämän näyttäminen toteen on kuitenkin likipitäen mahdotonta. Jälkiveroista yhtiö yleensä aina valittaa, jolloin päädytään pitkiin ja kalliisiin hallinnollisiin oikeusprosesseihin. Kyllä monikansallisella suuryhtiöllä niihin on varaa, varsinkin kun myös oikeudenkäyntikulut ovat vähennyskelpoisia.

McDonald’s on toiminut Suomessa vuodesta 1984 ja tuottanut lähes koko ajan tappiota, ainakin tilinpäätösten mukaan. Emoyhtiöllä sen sijaan menee komeasti. Suomen tappiollista toimintaa on emoyhtiö rahoittanut 86 miljoonan euron pääomalainalla. Kun lainan koroista oli saatu irti kaikki mahdollinen verohyöty, antoi emoyhtiö koko varsinaisen lainan anteeksi. Sitä lainaa ei koskaan ollut aikomustakaan maksaa takaisin, vaan sen ainoa tarkoitus oli saada tulos näyttämään tappiolliselta. Näin verottajalle ei jäänyt mitään verotettavaa.

Useimmissa muissa maissa on olemassa ns. alikapitalisointisäännöksiä tällaisen kikkailun estämiseksi. Suomen päättäjät eivät kuitenkaan ole jostain syystä katsoneet niitä tarpeellisiksi. Joku päättäjistämme voisi kuitenkin ottaa asian esille, koska valtio menettää tällaisen temppuilun takia arviolta 100 miljoonaa euroa verotuloja vuosittain. Toisin sanoen valtio eli muut veronmaksajat tukevat hyvin menestyviä kansainvälisiä suuryrityksiä 100 miljoonalla eurolla joka vuosi.

McDonald’s toimii franchising-periaatteella. Se on nykyajan maaorjuutta, jossa lääninherra määrää kaiken, mutta yrittäjä kantaa riskin. Yrittäjä maksaa kyllä liiketilan vuokran yhtiön Suomen yksikölle, mutta lisenssimaksut menevät suoraan lyhentämättöminä firman pääkonttoriin. Niistä tulisi nimittäin niin paljon voittoa, että se saattaisi aiheuttaa jopa veroja. Sehän ei passaa, että kansainvälisen suuryrityksen pitäisi maksaa veroja Suomeen, eihän?

Kommentit
  1. 1

    Nimetön sanoo

    Terve

    Törmäsin sattumalta tähän mielenkiintoiseen blogiin.Ajattelin kysyä että onko sinulla tästä enemmänki tietoa ja mihin perustelet nämä suomen Mc Donaldsin ”luvut” ? Kuten mainitsit mc donalds siirtää franchistulot ulkoimaille eikä niitä täällä veroteta mutta miten alkikapitalisointi tähän liittyy ? Onko oman- ja vieraanpääoman suhde mikä yhtiöllä ? Monet raportit kuten esim Marianne Malmgrenin tutkimus joka annettiin valtiovarainministeriölle osoittavat että tämä on hyvin yleistä ulkomaisissa konserneissa.

    talviterveisin

    Christian Seege

  2. 2

    sakutimonen sanoo

    Terve vaan, Christian

    Juttu perustuu saman tai edellisen tai sitä edellisen päivän jonkun sanomalehden artikkeliin, jossa lukuja oli mainittu enemmänkin. Lukemisen helpottamiseksi en niitä kovin tarkasti toistanut. Sanomalehti oli todennäköisesti Helsingin Sanomat tai Karjalainen, luultavammin HS. Artikkelissa oli kerrottu melko tarkkoja lukuja myös oman ja vieraan pääoman suhteesta, vaan valitettavasti en ko. lehteä säästänyt. Löytyy varmasti elokuun 13. päivän tienoilta…

    Terveisin Saku

    PS Jos olet lukenut juttujani enemmänkin, niin huomaat, että aiheeni vaihtelevat päivittäin. Yritysten taloushallinto ei ole vahvinta aluettani, mutta artikkeli oli niin kiehtova ja selkeä, että en voinut vastustaa kiusausta. Toivottavasti löytyy. Ja toivottavasti löydät blogistani lisää kiinnostavaa luettavaa.

  3. 3

    Nimetön sanoo

    Koitin tossa etsiä molemmilta mutta ei vaan löydy. En ole hirveesti lukenut kun juuri törmäsin blogiisi mutta varmasti jatkan lukemista. Ei ollut tarkotus vähätellä osaamistasi jos semmosen vaikutuksen annoin.

    Kiitos kumminkin vastauksesta!

    yt
    CS