Professional organizer tyhjentää tupasi

Jos tavaraa on kertynyt liikaa ja koti pursuaa sälästä ja roippeesta, on aika kutsua paikalle uuden ammattikunnan edustaja professional organizer eli ammattiraivaaja. Tämä USA:ssa 1980-luvulla aloittanut ammattikunta on saanut muutamia edustajia myös Suomessa. Heitä on odotettavissa lisää, koska ammattia oikein opetetaan Helsingin työväenopistossa ja alan pioneeri kirjoittaa aiheesta kirjaa. Sanomalehti Karjalainen kirjoitti uudesta touhusta ihastellen ammattikunnan pyyteettömyyttä tavaranpaljoudesta kärsivän ihmispolon pelastajana.

Ensimmäisella tapaamiskerralla raivaaja tekee tupatarkastuksen, jossa kartoitetaan, mitä turhaa tavaraa kodista viedään pois. Toisella kerralla hän saapuukin paikalle jätesäkkien ja pakettiauton kanssa ja vie tavarat mennessään. Tavarat hän pitää itse, myy kirpputorilla, vie kierrätyskeskukseen tai laittaa roska-astiaan. Sen jälkeen hän kirjoittaa asiakkaalleen laskun. Tosin haastateltu ammattiraivaaja sanoo, että paras palkkio on se, kun hän näkee asiakkaan helpottuvan tavarataakan pienennyttyä. ”Silmät säihkyvät ja ihminen vapautuu, kun turha tavara menee pussiin eikä jää kotia hallitsemaan”, kiteyttää ammattiraivaaja työnsä antia.

Erityisesti pisti silmääni artikkelin loppuosa. Siinä kerrottiin, että moni professional organizer erikoistuu auttamaan esimerkiksi adhd:ta tai autismia sairastavia. Myös vanhukset, masentuneet, dementikot ja burn outista kärsivät tarvitsevat usein apua. Tässä vaiheessa pitäisi joka ikisen ihmisen hälytyskellojen soida täysillä. Dementoituneen vanhuksen kotiin siis saapuu ammattijärjestäjä auttamaan ja vapauttamaan turhan tavaran painolastista, tekee sen täysin laillisesti ja tavaroiden lisäksi vielä laskuttaa pyyteettömästä auttamistyöstään.

Nykyaika synnyttää koko ajan uusia sairauksia, kuten nyt vaikka nettiriippuvuuden ja tavarariippuvuuden. Eipä siis ole ihme, että näistä keinotekoisista riippuvuuksista hyötyjiä ilmestyy korppeina paikalle. Onhan näitä tavarasta vapauttajia ollut ennenkin. Maaseudulla kiertelee kuolinpesien irtamen ostajia, mutta he sentään maksavat edes nimellisen hinnan tavaroiden omistajille. Varkaat vievät tavarat maksamatta, mutta he eivät sentään lähetä työstään laskua. Professional organizer on näköjään kaikkein edistynein versio kotien tyhjentäjistä.

Vähän ihmetyttää, miksi Pohjois-Karjalan valtalehti tekee puolen sivun ylistävän jutun tällaisista itseoppineista ammattiauttajista. Jos teidän lähipiirissänne on joku tavaranpaljouden keskellä asuva vanhus, niin tarkkailkaapa hänen ympärillään häärääviä auttajia.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei vaan sinne uuninpankolle!

    Lehtijutussa haastateltu Professional Organizer haluaisi vähän kommentoida.

    Tupatarkastusta tehdessäni kyselen asiakkaalta, miten hän haluaa turhasta tavarastaan luopua. Joku haluaa itse myydä tavaransa huutonetissä, toiset vuokraavat kirpputoripöydän ja jotkut haluavat lahjoittaa tavaransa hyväntekeväisyyteen. Itse suosittelen Fidaa, joka noutaa tavarat asiakkaan kotoa. Tavarat ovat siis asiakkaan ja hän tekee niille, mitä haluaa. Minä vain huolehdin siitä, että esimerkiksi kaappien ja tasojen tyhjennyksessä tullut jätepaperi viedään paperinkeräyslaatikkoon, tyhjät pahvilaatikot pahvinkeräykseen ja roskat roskikseen. Pakettiautoa en siis tarvitse, enkä edes omista 🙂 Minä en myy enkä lahjoita asiakkaiden tavaroita. He tekevät sen itse, vapaaehtoisesti, koska ovat kyllästyneet joka paikassa ajelehtivaan kamaan.

    Kyseessä on enemmän työ, jossa autetaan ihmisiä erottelemaan roskat arvokkaasta tavarasta. Kodeissa saattaa olla hyllyllinen tyhjiä muovikasseja, pahvilaatikoita tai sitten kaikki tavarat ovat täysin sekaisin. Tavaraa on niin paljon, ettei asiakas edes tiedä mistä aloittaa raivaamisen. Kaappi saattaa olla niin sekaisin, että oven avattuaan hän vain laittaa sen takaisin kiinni. Minä ”pidän kädestä”, kun tavarataistelu alkaa. Otamme vaikka vain yhden tavaran kerrallaan kaapista, jos koko hyllyn tyhjentäminen tuntuu epätoivoiselta. Asiakas itse päättää, mitä tavaralle tehdään. Pitääkö hän sen, laitetaanko se Fidaan, myykö itse vai onko se roska (usein kaapeissa on paljon rikkinäisiä tavaroita, joita ei ole tullut aikeista huolimatta korjattua). Myös joillekin rikkinäisille tavaroille on käyttöä. Esimerkiksi täällä Helsingissä toimii Äiti Teresa-piiri, joka repii rikkinäisisistä lakanoista sidetarvikkeita. Rikkinäiset lakanat kelpaisivat myös energiajakeeseen, mutta jos asiakas haluaa ne Intiaan lahjoittaa, toimitan ne naapurissani asuvalle naiselle, joka on piirin toiminnassa mukana. Myös vanhoja silmälaseja olen ottanut asiakkailta mukaani, jos he ovat halunneet ne lahjoittaa Lionseille, jotka keräävät niitä. Että tällainen ”korppi” minä olen 😀

    Tavarariippuvuus voi olla keksitty sairaus, mutta on ihmisiä, jotka ostavat enemmän kuin tarvitsevat, koska shoppailusta saa mielihyvää. Mielihyväkokemuksen jälkiä löytyy vaatekaapeista, astiakaapeista, liinavaatekaapeista, kellareista ja autotalleista. Ihmiset ovat myös saaneet lahjaksi tai perineet tavaraa, jota eivät oikeasti tarvitse. Kun tavaraa on liikaa, se alkaa ahdistaa. Kodissa ei voi liikkua, vaan täytyy väistellä tavarakasoja. Mitään ei löydy ja aikaa menee kaiken etsiskelyyn. Professional Organizer voi auttaa ensin vähentämään turhaa tavaraa ja sen jälkeen miettimään asiakkaan kanssa tavaroille sellaiset paikat, mistä asiakas ne löytää.

    Vastaan mielelläni, jos sinulla on kysyttävää työstäni.

    Ystävällisint terveisin
    Maria Laitinen
    maria.laitinen@ordinare.fi

  2. 2

    sakutimonen sanoo

    Paljon kiitoksia Maria Laitiselle tästä vastineesta. Tasapuolisuuden nimissä on aina tervetullutta, että vastakkaisia näkemyksiä esitetään. Kaikkein parasta on tietenkin tämä, että kirjoitukseni kohde henkilökohtaisesti kommentoi.

  3. 3

    sanoo

    Kiitokset sinulle, Saku, ajatusten herättämisestä. Itselleni ei ole tullut tuollainen näkökulma mieleenikään 🙂 Kirjoitan myös blogia, jossa mietin tavara-asioita, niiden vähentämistä ja muita alaani liittyviä kysymyksiä. Tervetuloa seuraamaan sitä, jos aihe kiinnostaa. Blogi löytyy osoitteesta http://ordinarefi.wordpress.com/