Sääty-yhteiskunta ja maanpuolustus

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin sääty-yhteiskunta tulee vääjäämättä takaisin. Se ei palaa entisessä muodossaan, mutta se palaa varmasti. Näin sanoi professori ja  historioitsija Heikki Ylikangas jo 1980-luvulla. Hän perusteli näkemystään historian opetuksilla, joista emme koskaan ole oppineet mitään.

Ylikangas oli ehdottoman oikeassa. Saman on huomannut myös SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri, joka käytti eilen eduskunnassa asiasta puheenvuoron. Hänen mukaansa yhteiskunta on jakaantumassa eri säätyihin perusturvan ja terveydenhoidon mukaan.

Ylimpään säätyyn kuuluvat ne, joiden asema on turvattu yksityisillä vakuutuksilla ja työnantajien rahoittamalla järjestelmällä. He ovat ohut yläluokka, joka muodostuu kaikkein suurituloisimmista. Heidän alapuolellaan on suurin ryhmä, jonka perusturva nojautuu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja työterveydenhoitoon. Alin ja yhä kasvava alaluokka koostuu sitten niistä, jotka ovat perusturvan ja kunnallisen terveydenhuollon varassa. Heidän määränsä lisääntyy samalla kun järjestelmää rapautetaan.

Kumpula-Natri oli muuten oikeassa, mutta tämä jako ei ole muodostumassa vasta nyt. Se on muodostunut jo viimeiset kaksikymmentä vuotta ja on jo hyväksytty olotila. Nykyisin keskitytään korottamaan raja-aitoja eri säätyjen välillä.

Samaan aikaan meillä keskustellaan puolustusvoimien ja yleisen asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Varusmiespalvelusta esitetään lyhennettäväksi alimmillaan neljään kuukauteen. Tämä keskustelu on oikeastaan huvittavaa, sillä sääty-yhteiskunta on aina löytänyt puolustajansa. Ohut yläluokka ei siihen tietenkään pysty, joten sotilaat on aina rekrytoitu alemmista säädyistä. Ylempisäätyiset toimivat ainoastaan heidän johtajinaan ja mieluiten mahdollisimman kaukana varsinaisista taistelutoimista.

Varusmiespalveluksen kestolla ei ole kriisin tullessa mitään merkitystä. Silloin nimittäin rekrytoidaan vauhdilla myös ne, jotka on vapautettu rauhanajan asevelvollisuudesta. Heidät pikakoulutetaan sotilaiksi, Tuntemattoman sotilaan Lahtisen sanojen mukaan kapitalistin rahapussin puolustajiksi. Tällaisen armeijan tappiot ovat tietenkin hirvittävät, mutta sen sotilaat ovatkin ylimmän säädyn kannalta liikaväestöä.

Emme me kaipaa keskustelua yleisestä asevelvollisuudesta, palkka-armeijasta tai varusmiespalveluksen pituudesta. Maanpuolustustahtoa löytyy silloin, jos puolustettavana on jotain jokaiselle arvokasta. Yhteiskunnan on oltava sellainen, että se on puolustamisen arvoinen. Sääty-yhteiskunta ei suurimmalle väestönosalle sitä ole. Ei sellainen ole maanpuolustuksesta kiinnostunut, jolla ei ole mitään puolustettavaa.

Kirjailija Kalle Päätalon isä oli 30-luvulla suuttunut pojalleen tämän aikeista liittyä Suojeluskuntaan. ”Mitä sinulla ja minulla, yleensä meikäläisillä pieneläjillä on isänmaata? Ei ole kuin pihkaiset ryysyt ja voirasia. Se on ihan sama viekö nuo venäläinen tahi kiinalainen eli vaikkapa hottentotti.”

Omat ja yhteiset asiat

Kaukaisella 90-luvulla Lasse Liemola nauratti Helsingin kaupunginvaltuustoa tokaisemalla puhujapöntöstä, että hän on luvannut äänestäjilleen kolme asiaa: 1) Panna omat asiansa kuntoon 2) Panna kavereiden asiat kuntoon ja 3) Jos aikaa jää, niin panna yhteisiäkin asioita kuntoon.

Liemola on tunnettu huumorimies ja tunnelman keventäjä, joten kukaan ei kuvitellutkaan hänen olevan tosissaan. Nykyiset valtakunnan päättäjät sen sijaan näyttävät noudattavan tätä ohjetta ihan vakavissaan. He aloittavat asioiden korjaamisen omista ja kavereiden asioista.

Marja Tiuran lahjusasia odottelee esitutkinnan päättymistä ja syyteharkintaa. Nuorisosäätiön rahanjako ja mahdollinen syyte ovat jo perustuslakivaliokunnassa harkittavana. Urheilusäätiö on jakanut vaalitukea SDP:n ehdokkaille säätiölain ja omien sääntöjensä vastaisesti. Pääministeri Kiviniemi sai ainoana vaalirahaa yhdistykseltä, jonka rahastonhoitaja hän itse on. Ympäristöministerin perhe on uraanikaivoksen suuromistaja ja nyt selvitellään mahdollista sisäpiiritiedon hyväksikäyttöä.

Eduskunnan palkkiotoimikunta päätti korottaaa kansanedustajien palkkioita marraskuussa 1,5 % ja ensi toukokuussa peräti 6,5 %. Alle 12 vuotta edustajana istunut saa nyt 5 860 euroa, marraskuussa 5 945 euroa ja toukokuuussa 6 335 euroa kuukaudessa. Kolmen kauden jälkeen edustaja saa 6 300, 6 395 ja 6 811 euroa kuukaudessa. Edustaja voi jäädä sopeuttamiseläkkeelle 7 vuoden jälkeen ja täydelle eläkkeelle 12 vuoden jälkeen.

Kun palkankorotuksista puhutaan, ilmestyy televisioon yleensä EK:n johtaja varoittelemaan palkankorotusten vaaroista ja julistamaan 1 %:n palkka-ankkuria. Nyt ei ole ilmestynyt. Ehkäpä kansantalous kestää näin mitättömän indeksikorotuksen, vaikka se ei kestänytkään opintotuen sitomista indeksiin. Eikä se missään tapauksessa kestä työmarkkinatuen ja toimeentulotuen korottamista edes alkeellisen inhimilliselle tasolle.

Päättäjämme näyttävät ajattelevan, että se mikä hyödyttää minua, hyödyttää myös kaikkia muita. He lienevät valumisteorian kannattajia. Tämän suositun teorian mukaan harvojen hyväosaisten pöydälle kertyneestä rikkaudesta valuu automaattisesti liiat yli köyhien naposteltavaksi.

Finanssialan keskusliiton johtaja, entinen poliitikko ja nykyinen ylinopeusmannekiini Piia-Noora Kauppi on ehkä tunnetuin tämän ajattelun kannattaja. Takavuosina hän ihan vakavissaan sanoi, ettei työtön tarvitse kännykkää eikä hänen tarvitse käydä elokuvissa. Hänen tulee kärsiä, jotta hän saisi puhtia ponnistella parempaan elintasoon. Hän myös vastasi teoreettiseen kysymykseen, miten jakaa miljoonan perintö oikeudenmukaisesti köyhän ja rikkaan sisaruksen välillä. Hänen mielestään rikkaan pitäisi saada 900 000 ja köyhän 100 000. Näin siksi, että köyhä on tottunut köyhyyteen eikä kestäisi rikkautta. Rikas sen sijaan on tottunut rahaan, joten hän osaa sitä käyttää.

Politiikka oli vanhan määritelmän mukaan yhteisten asioiden hoitamista. Nyt se on sitä vain välillisesti, valumisteorian kautta.

Äykkyrin kakka

Ainoa oikea tapa tehdä päätöksiä on ottaa satunnaislukuja, nimetä ne oletusarvoiksi ja laskea niiden keskiarvo. Ympäristöministeriö on ilmeisesti käyttänyt tätä Dilbert-sarjakuvan neuvoa laatiessaan haja-asutusalueiden jätevesien ympäristönkuormituslaskelmia.

Haja-asutusalueella asuvan ympäristöön kohdistuva kuormitus on 6-8 kertaa suurempi kuin viemäriverkon piirissä asuvan. Tätä mantraa on hoettu jo vuosikausia, mutta kukaan ei ole koskaan selittänyt, miten tähän tulokseen on oikein  päädytty. Olipa laskutapa mikä tahansa, niin sen mukaan Äykkyrin korvessa ulkohuoneeseen murjaistu kakka on uhka Itämerelle.

Se on paljon suurempi uhka kuin maatalouden ravinnepäästöt, isojen kaupunkien viemäreiden ohijuoksutukset suoraan vesistöihin, risteilyalusten suorat päästöt ja miljoonakaupunkien vajavaiset jätevesien puhdistusjärjestelmät yhteensä. Pietarin kaupunki laskee lähes puolet jätevesisitään puhdistamattomina suoraan mereen, mutta yli 500 kilometrin päässä merestä oleva Äykkyrin korven huussi on paljon pahempi saastuttaja.

Jätevesiasetus hyväksyttiin jo vuonna 2004 Jäätteenmäen lyhytikäisen hallituksen aikana. Silloinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam rakensi viime kesänä kesämökkiä ja huomasi, millaisen asetuksen oli saanut aikaan. Hän tuskastui ja väitti virkamiesten höynäyttäneen häntä. Tätä en ihmettelisi ollenkaan, sillä ympäristöministeriöllä on aina ollut tapana toimia muista piittaamatta ja tekemisiään selittelemättä. Kun Natura-alueita aikoinaan kartoitettiin, roiski ministeriö suojeltavia alueita kartoille pikavauhtia käymättä ollenkaan paikan päällä.

Asetuksessa oli annettu reilusti siirtymäaikaa uusien järjestelmien käyttöönotolle. Innokkaat myyntimiehet ovat kuitenkin jo kuuden vuoden ajan kaupanneet toimimattomia ja kalliita pienpuhdistamoja maaseudun asukkaille. Myyntipuheinaan he ovat käyttäneet hirveitä uhkauksia asetuksen vaatimuksista ja laiminlyöntien seuraamuksista. Kuluttajansuoja ei tunnu tässä asiassa toimivan ollenkaan. Ympäristöministeri Lehtomäki on pahoitellut turhia ostoksia, mutta siirtänyt syyn ostajille. Ei ole pakko ostaa mitään keneltäkään.

Nyt lakia ollaan muuttamassa niin, että siirtymäaikaa tulee lisää. Lisäksi vapautuksen voi saada 68 vuoden iän, työttömyyden, sairauden tai pelkän köyhyyden perusteella. Tämä ilahduttaa varmasti niitä, jotka jo ovat sijoittaneet tuhansia euroja kelvottomaan pienpuhdistamoon. Oikeastaan heidän tulisi haastaa valtio oikeuteen ja vaatia vahingonkorvauksia turhista ostoksistaan.

Tyypillisen välinpitämättömään tapaansa ministeriö ei anna tarkempia ohjeita siitä, miten köyhyys, työttömyys tai sairaus määritellään. Kelvoton valmistelu käännetään taas kerran hyveeksi: kunnat tietävät parhaiten paikalliset olosuhteet. Näin varmistetaan se, että määritelmät vaihtelevat kunnittain ja laki ei takuulla ole kaikille sama.

Vapautus iän perusteella vaikuttaa suoraan perustuslain vastaiselta, vaikka se hyvä asia onkin. Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa iän perusteella eriarvoiseen asemaan. Lisäksi kiinnostaisi tietää, miksi ikäraja on juuri 68 vuotta. Miksi se ei voisi olla 67 tai 69 vuotta? Tätäkään ei ole millään tavalla perusteltu.

Koko jätevesiasetus on kelvottomana syntynyt. Korjaamalla se ei parane ollenkaan, vaan muuttuu vielä kehnommaksi ja sekavammaksi. Asiaa ei yhtään selvennä se, että ympäristöministeri tiedotustilaisuudessa näytti oikein kynän kanssa, mitä muutokset tarkoittavat. Jos joku ei osaa selittää asiaa ymmärrettävästi, ei hän ole ymmärtänyt sitä itsekään.

Ilmaistyövoimaa

Turkista kotoisin oleva ravintoloitsija salakuljetti maahan työntekijöitä itselleen. Työolot ja -ajat olivat alle kaiken arvostelun ja palkka alitti kaikki mahdolliset työehtosopimukset. Ravintoloitsija joutuu oikeuteen sekä ihmissalakuljetuksesta että kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä. Hänen kohdallaan kotouttaminen on epäonnistunut täysin, sillä hän ei tiennyt voivansa hankkia ihan ilmaisia työntekijöitä laillisesti.

Hänen ei olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin ilmoittaa TE-toimistoon haluavansa työharjoittelijoita. TE-toimisto olisi velvoittanut tarvittavan määrän sopivia työttömiä tekemään töitä ilman palkkaa. Heille olisi maksettu vain työmarkkinatuki ja yhdeksän euron ruokaraha, eikä niistäkään olisi työnantajan tarvinnut murehtia. Kela olisi huolehtinut kaikista kustannuksista ja TE-toimisto rekrytoinnista. Lisäksi työnantaja olisi saanut mainetta ja kunniaa onnistuneesta työllistämisestä. Jos työntekijän naama ei olisi miellyttänyt, hänet olisi voinut potkaista ulos ilman selityksiä. Seuraukset olisivat jääneet työntekijän kärsittäväksi, sillä hän olisi menettänyt työttömyysetuutensa.

Jostain merkillisestä syystä tällainen ilmaistyöllistäminen ei ole kiskonnan tapaista työsyrjintää. Se on täysin laillista ja suositeltavaa menettelyä, koska sillä tavalla työtön välttyy syrjäytymiseltä, saa arvokasta kokemusta työelämästä ja mahdollisuuden osoittaa kelpoisuutensa työmarkkinoilla.

Ja kissan pissat. Kokemusta saa ainoastaan kiskonnasta, hyväksikäytöstä ja nöyryytyksestä. Työllistetty työtön on työelämän alinta kastia. Oikeastaan hän on lähempänä orjaa kuin työntekijää. Hänelle ei makseta mitään, mutta hän on täysin työnantajansa armoilla. Jos hänet erotetaan kesken työllistämisen ihan mistä syystä tahansa, hänen katsotaan automaattisesti kieltäytyneen työstä. Se tietää työttömyysetuuksien menettämistä usein lopullisesti, koska edellytyksenä tuen uudelleen saamiselle on viiden kuukauden työskentelty tai työvoimakoulutus.

Talven tullen yleisönosastoihin kirjoittelevat taas välkyt, jotka haluavat saada työttömät ilmaistöihin lapioimaan lunta oikeiden ihmisten tieltä. Heidän mielestään tekemätöntä työtä kyllä riittää, mutta työttömät eivät halua sitä tehdä. He ovat ihan oikeassa, sillä tekemätöntä työtä kyllä riittää. Palkanmaksajat vain puuttuvat. Kukaan ei halua eikä kenenkään tarvitse haluta ilmaisiin töihin.

Tosin kyllä sellaisiakin löytyy. Elokuussa HS:n yleisönosastoon kirjoitti kuopiolainen nainen, jonka kesä työttömänä meni roskia iloisesti keräten. Hän oli siivonnut oma-aloitteisesti ja keneltäkään kysymättä kaupungin puistoja, koska ulkona likkuminen tekee hyvää ja tuottaa sosiaalista mielihyvää. Mikäpäs siinä, tämähän ei ole yksilötasolla ollenkaan hullumpi idea. Hänen johtopäätöksensä kyllä menivät jo hulluuden puolelle. Hän ehdotti, että kaikki työttömät pitäisi velvoittaa samanlaiseen toimintaan. Puistot pysyisivät siisteinä, kaupunki säästäisi siivouskuluissa ja työttömät olisivat sosiaalisia ja onnellisia raittiissa ilmassa. Työttömien yhdistysten pitäisi organisoida jäsenistönsä ilmaistyöhön talkoohengessä.

Mahtoikohan tämä nainen olla oikeasti työtön, vai oliko kirjoituksen takana joku hyväosainen, jonka silmiin käyvät pahasti joutilaan näköiset ihmiset?  Jos hän oli työtön, niin raitis ilma ei ainakaan parantanut hänen omaa järjenjuoksuaan.

Kova suuttumaan

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on ruvennut marttyyriksi, joka kaiken lisäksi on kova suuttumaan ajojahdista ja aiheettomista epäilyistä. Ensin hän itse ilmoitti perheensä taloudellisista sidoksista Talvivaaran kaivokseen enemmän kuin laki olisi edellyttänyt. Kun verenhimoiset toimittajat kyselivät esteellisyyden perään, Lehtomäki suuttui. Hän oli mielestään ollut avoin ja sai palkkioksi kuraa silmilleen.

Nyt ei enää kysellä esteellisyyden perään, vaan nyt selvitetään mahdollista syyllistymistä rikokseen. Sisäpiiritiedon hyväksikäyttäminen osakekaupoissa on rikos ja poliisi on pyytänyt Finanssivalvontaa selvittämään, käytettiinkö ministerin perheen osakekaupoissa jotain sellaista tietoa, jota ei ollut yleisesti saatavilla. Finanssivalvonta tosin oli ennättänyt kiinnostua asiasta jo ihan oma-aloitteisestikin.

Nyt Lehtomäki vasta suuttuikin. Hän ei ymmärrä tällaista leimakirveen käyttöä eikä hän missään tapauksessa ole antanut keittiön pöydässä mitään sisäpiiritietoa, koska sellaista ei hänellä itselläänkään ole ollut. Mies ja pienet lapset ovat ihan omin päin nuuskineet selville edullisia osakesijoituksia.

Mitään rikosta ei välttämättä olekaan tapahtunut, mutta sekä poliisi että Finanssivalvonta ovat nähneet aiheelliseksi selvittää asian.  Ei ministerillä luulisi olevan mitään syytä suuttua, sillä jos mitään rikosta ei löydy, on hänen maineensa puhdistettu. Tosiseikkojen valossa ei asian selvittämistä voida pitää ylireagointina, sillä sen verran omituisia yhteensattumia osakekaupoissa on.

Ministeri ei muistanut tai ei halunnut kertoa, milloin osakkeet on ostettu. Hän muisteli ostoajankohdaksi tammi-helmikuuta tänä vuonna. Tammi-helmikuussa Talvivaaran osakkeen arvo vaihteli 4,10 ja 4,30 euron välillä. Kaivosyhtiö julkisti suunnitelmansa uraanin louhinnan aloittamisesta 9.2.2010. Tämä nosti osakkeiden arvoa siten, että maaliskuussa se oli jo 5,60 euroa. Nyt selvitetään sitä, tiesikö Lehtomäki jo etukäteen uraanin louhinnan aloittamisesta ja sen vaikutuksesta osakkeen arvoon. Ajankohta ainakin näyttää ministerin kannalta ikävältä. Jos ministeri tiesi asiasta, olisi naurettavaa kuvitella, ettei hän olisi maininnut asiasta sijoituksia suunnittelevalle puolisolleen.

Tätä epäilystä tukee myös sijoitusten arvo suhteessa muihin puolison sijoituksiin. Jyri Sahlsten omistaa yksin noin 270 000 euron arvosta Talvivaaran osakkeita. Muuten hän omistaa vain ohjelmistoyhtiö Baswaren osakkeita 78 000 euron edestä. Ellei Sahlsten ole saanut mitään sisäpiirivihjettä, niin hänellä on poikkeuksellinen vainu tai sitten hän on todellinen uhkapeluri. Lehtomäki kieltäytyi kommentoimasta julkisesti keittiönpöydässä käytyjä keskusteluja, mutta ehkä niistä sittenkin on pakko kertoa viranomaisille.

Ministeri myös väittää, ettei hänellä edes ollut mitään sisäpiirin tietoa. Kaivostoiminnan lupien kannalta keskeisellä ministerillä ei siis ollut harmainta aavistusta tulevasta uraaninlouhintaluvan hakemisesta ennen kuin kaivosyhtiö asiasta julkisesti ilmoitti. Olisiko kaivosyhtiö ollut niin tyhmä, että se olisi julkistanut aikeensa louhia uraania ilman, että se olisi jotenkin pohjustanut asiaa lupaviranomaisten kanssa? Teoriassa tämäkin on tietysti mahdollista, mutta ellei ministerillä tosiaan ollut mitään hajua asiasta, on hän täysin väärässä tehtävässä.

Ministerin kannalta asia näyttää niin pahalta, että hänen kiukuttelunsa on oikeastaan ymmärrettävää. Lehtomäki luuli sidonnaisuuksien ilmoittamisen olevan rutiiniasia, jolle kukaan ei korviaan lotkauta. Toisin kävi. Hänen olisi kuitenkin ymmärrettävä, että jos on aihetta epäillä rikoksen tapahtuneen, on viranomaisten velvollisuus tutkia asia. Niin se menee oikeusvaltiossa.