Murhamiesten hyysäystä

Niin kutsuttu yleinen mielipide on ihan varma siitä, että murhamiehiä maassamme hyysätään ja taputellaan olalle. Jos vielä käräjäoikeus tuomitseekin, niin sitten tulee joku v***n Itä-Suomen hovioikeus ja vapauttaa. Eikö kuulostakin tutulta?

Tällainen käsitys on pelkkä iltapäivälehtien, keskustelupalstojen ja kapakkapöytien lietsoma urbaanitarina. Kuten urbaanitarinat aina, sekään ei pidä paikkaansa, mutta siihen uskotaan. Kaikkein eniten siihen uskovat ne, joilla ei ole mitään käsitystä lainsäädännöstä, oikeusjärjestelmästä ja tuomioistuinten toiminnasta. Roskalehdistö nostaa esille jonkin poikkeuksellisen yksittäistapauksen, mutta ei viitsi paneutua sen taustoihin. Käräjäpöytäkirjoissa kiinnostavat vain veriset yksityiskohdat, eivät oikeuden päätöksen perustelut.

Totuus on, että viimeisen vuosikymmenen aikana sekä syyttäjien että käräjäoikeuksien linja on koventunut selvästi. Tilastokeskuksen julkaiseman rikostilaston mukaan poliisi tutki viime vuosikymmenellä tehdyistä henkirikoksista jo joka kolmatta murhana. Myös syyttäjät syyttivät ja käräjäoikeudet tuomitsivat joka kolmannen tapauksen murhana. Hovioikeuksissa vain aniharva tuomio on muuttunut.

1980-luvulla murhana tutkittiin joka neljäs henkirikos, 1990-luvulla vain joka viides. Linja on muuttunut vasta 2000-luvun alusta lähtien. Syy linjan kovenemiseen on kiristynyt lainsäädäntö. 1990-luvun lopussa rikoslakia muutettiin siten, että murhan tunnusmerkistön täyttää vakaan tuuman ja harkinnan lisäksi poikkeuksellisen törkeä tekotapa. Pitkitetty tai muuten erityisen raa´asti tehty tappo tutkitaan murhana. Lakimuutos ei ennättänyt vaikuttaa vielä 90-luvun rikoksiin.

Viime vuosikymmenen aikana poliisi selvitti 1173 henkirikosta eli keskimäärin 117 tapausta vuodessa. Murhana poliisi tutki 395 tapausta, keskimäärin 40 vuodessa. Syyttäjä nosti vuosina 2002-09 yhteensä 217 murhasyytettä, mikä on 30 % kaikista syyttäjän 715 henkirikossyytteestä. Käräjäoikeudet ratkaisivat näinä vuosina 232 murhasyytettä, joista hylkäsivät vain 24. Oikeuksien henkirikostuomioista 32,4 % annettiin murhasta.

En minä kuvittelekaan muuttavani kenenkään piintynyttä käsitystä lepsuista poliiseista ja vielä lepsummista tuomioistuimista. Iltapäivälehdet pitävät kyllä huolen siitä, että totuus jää tässäkin tapauksessa asiantuntemattoman melskaamisen varjoon. Sosiaalinen nettiyhteisö pitää huolen siitä, että verta tihkuvat puolitotuudet muuttuvat ihmismielissä ehdottomaksi faktaksi. Melko varmasti joku syyttää minua murhamiesten ymmärtäjäksi, vaikka minä vain kerroin tilastojen kertomia tosiasioita. Joku taas hoksaa sanoa, että tilastoilla valehdellaan.

Ilmoitan etukäteen, että en keskustele urbaanilegendoista kuten tosiasioista keskustellaan. Jokainen saa uskoa mitä haluaa, mutta olenpahan nyt kuitenkin kertonut faktaa. Uskokaa pois, laki ja oikeuskäytäntö ovat kiristyneet, eivät lieventyneet.

Kommentit
  1. 1

    matti vaissi sanoo

    En osaa ottaa täsmäkantaa ko.asioden kehittymiseen,mutta perusasiaan kylläkin; Ei lainsäädäntö,lait,eikä tuomoioistuimet elä omaa elämäänsä.Ne ovat surassa vaikutussuhteessa yhteisöönsä,joka niitä ylläpitää.-Jos toisin on,en eläkkään oikeusvaltioss nimeltään Suomi.
    Lillukan varret ja juuret ovat hienosäätökumponentteja.

  2. 2

    Ollaanpa tällä kertaa anonyymeja sanoo

    Minulla on tähän asiaan vähän henkilökohtainen näkökulma. Joitakin vuosia sitten muun tuntemani henkilö eräässä internetpalvelussa puolentusinan henkilön yksityischatissa juuri surmanneensa isänsä (jonka luokse oli aikuisella iällä palannut asumaan) ja kuten näissä tapauksissa usein käy, myös soittaneensa itse poliisille, jolla nyt sitten haja-asutusalueella kesti hetki jos toinenkin päästä paikalle. Kyseessä oli hyvin huonon isäsuhteen ja molempien osapuolten mielenterveysongelmien yhdistelmä enkä usko ko. henkilön muodostavan muille sen ihmeellisempää vaaraa kuin ihmiset keskimäärin. Muutkin perheenjäsenet (jotka eivät asuneet kyseissä taloudessa enää) ovat käsittääkseni ymmärtäneet, että näin voi joskus käydä, jos nyt näin makaaberi ilmaisu sallitaan.

    Henkilölle itselleen käynti vankeinhoitolaitoksen hoivissa taisi tehdä hyvää, ja sehän rangaistuksen juridinen tarkoitus onkin. Tuomion loppupuolella alkoivat yliopisto-opinnot, jotka vapautumisen jälkeen jatkuvat edelleen. Meile muille koko juttu näyttäytyi vähän niinkuin todella pitkänä varusmiespalveluksena, ensin tyyppi katosi muutamaksi vuodeksi lähes pimentoon – vain paperinen kirje ja henkilökohtainen vierailu ovat käytännön yhteydenpitokeinoja – sitten alkoivat lomatkin pyöriä ja lopulta valvottu koevapaus, jossa edelleen ulkopuolinen taho määrittelee, koska ja mitä tarkoitusta varten tuomittu saa poistua kotikaupungistaan.

    Mutta ”suuri yleisö” tosiaan hänestä puhu, vaan siitä miehestä, joka surmasi kolme ihan hetken mielijohteesta McDonaldsin autokaistalla ja ymmärrän kyllä yleisen tuohtumuksen, jos moista tekoa ei rangaista ankarimmalla mahdollisella nimikkeellä – olkoonkin, että rangaistusaika tässä tapossa oli huomattavan pitkän.

    Olen pohtinut, pitäisikö rikoslakiin tehdä sellainen lisäys, että murhasta tuomittaisiin myös ”[mikäli tappo tehdään] sellaisen henkilön toimesta, joka on jo aikaisemmin tuomittu vankeuteen henkirikoksesta”. Kokonaisuuden kannalta muutos olisi pieni, mutta se varmasti toisi rangaistuksia lähemmäs kuuluisaa ”kansan oikeustajua” ja toisaalta myönnettäisiin, että jotkut ihmiset vain on parasta eristää muista.