Ihmisystävä

Hän on niin varakas, että voisi paistatella kaikenpuolisessa loisteessa jatkuvasti. Hän ei päässyt aikoinaan opiskelemaan kauppakorkeaan, joten hän alkoi opiskella kieliä. Opiskeluaikoinaan hän teki töitä sairaalassa, vanhainkodissa ja postinlajittelukeskuksessa, vaikka palkka oli tosi tiukassa. Hänen veroprosenttinsa nimittäin oli osakeomistusten takia peräti 70. Nyt hänen tavoitteenaan on saada nuoret työttömät ja maahanmuuttajat auttamaan vanhuksia, jotta kaikki oppisivat työnteon autuuden merkityksen. Työ tehtäisiin ilmaiseksi ja hän itse toimisi välittäjänä.

Tällaisesta ihmisystävästä sanomalehti Karjalainen kirjoitti tänään sivun mittaisen artikkelin, joka tihkuu kritiikitöntä ihailua. Annamari Jukko on vuokranvälittäjä. Hän välittää opiskelijoita asumaan vanhusten luo ja samalla avuksi arkeen ja juttukumppaniksi. Liikeidean hän sai työskennellessään Ranskassa Suomen lähetysseuran lähettämänä kirkon työntekijänä. Hän haluaa pakkolaajentaa liiketoimintaansa koskemaan kaikkia työttömiä nuoria ja maahanmuuttajia, jotka olisi velvoitettava vanhusten arjen askareiden avustajiksi ja juttuseuraksi. Hän itse ja hänenkaltaisensa yrittäjät toimisivat palkattoman työvoiman palvelumaksua perivinä välittäjinä.

Hänen yrityksensä toimii täyttä päätä välittäen opiskelevia vuokralaisia vanhusten seuraksi. Seniorille palvelun käyttö ei maksa mitään, koska hänen saamansa vuokratulo ja kotitalousvähennys kattavat yrityksen perimän palvelumaksun. Opiskelijat ovat työsuhteessa vuokranvälittäjään, joka pitää yhteyttä molempiin osapuoliin ja hoitaa kaikki vuokra- ja työsuhteeseen liittyvät asiat. Epäilemättä hoitaa, eikä ainakaan omaksi tappiokseen. Juttua lukiessa huomio kiinnittyy ristiriitaan, jota toimittaja ei ihailunsa keskellä huomannut.

Jukko nimittäin valittaa sitä, että monia rauhallisia ja mukavia nuoria olisi tulossa hänen asiakkaikseen, mutta vanhukset eivät halua ottaa heitä luokseen asumaan. Asiakkaikseen? Juuri äskenhän kerrottiin, että nämä nuoret ovat Jukon yritykseen työsuhteessa. Siis ovatko he nyt vuokralaisia, työsopimussuhteisia työntekijöitä vai vuokranvälittäjän asiakkaita? Vai kenties näitä kaikkia samanaikaisesti? Onko touhu vanhusten palvelutyötä, johon liittyy asumisetu? Vai onko kysymyksessä vuokrasopimus, johon on liitetty työvelvoite? Onko Jukko työnvälittäjä vai asunnonvälittäjä? Laskuttaako hän paitsi vanhuksia, niin myös välittämiään vuokralaisia/työntekijöitä palveluistaan?

Lumoutuneen toimittajan laatiman jutun perusteella en väitä suoraan, että homma haisee kuin ukkosen tappama pirunraato. Haluaisin kuitenkin erittäin mielelläni nähdä, millaisia sopimuksia Jukon yritys tekee sekä vanhusten että välittämiensä vuokralaisten, tai siis työntekijöittensä kanssa. Se ei kuitenkaan ole tarpeen, sillä yritys lupaa hoitaa kaiken paperityön.

Toinen ongelma kävi ilmi jo Jukon lausumasta. Vanhukset eivät halua kotiinsa asumaan tuntemattomia ihmisiä. Tämä ongelma kuitenkin olisi ratkaistavissa valtiovallan toimenpitein. Nuoret työttömät ja maahanmuuuttajat on velvoitettava tekemään palkatonta työtä Jukon yrityksessä. Ilmeisesti myös vanhukset on sitten velvoitettava ottamaan seuralaisekseen toimiston lähettämä henkilö. Ainakin yrittäjän itsensä mukaan kaikki hyötyisivät tästä ja sosiaaliset kontaktit lisääntyisivät ulkoillen ja rupatellen. Minä tiedän ainakin yhden, joka tästä hyötyisi.

Kommentit
  1. 2

    Keijo Nevaranta sanoo

    On se nyt pirua kun vanhukset ensin muka valittaa yksinäisyyttä eikä sitten huoliskaan reippaita nuoria nurkkiinsa asumaan. Kyllä tähän sosiaali- ja terveysministerin pitää heti puuttua. Tuollainen vanhusten ja kaikkien muidenkin kansalaisten omatoiminen ajattelu ja päätöksenteko olisi muutenkin lailla kiellettävä.