Radioaktiivinen majakka

Matti Vanhanen on kuin Neuvostoliiton aikainen radioaktiivinen ja ruostuva majakka, joka ei kuulu Venäjälle tipan vertaa. Keskusta tekeee pesäeroa entiseen puheenjohtajaansa ja entiseen pääministeriin ihan samalla tavalla kuin Venäjä Neuvostoliiton synteihin.

Venäjä jätti Neuvostoliiton ottamat ulkomaanvelat pääosin maksamatta. Baltian maissa sijainneet sotilastukikohdat aiheuttivat valtavia ympäristövahinkoja ja Suomenlahdella Viron rannikon lähellä on radioaktiivisia majakoita, jotka tarpeettomina ja huollon puutteessa ruostuvat vuotaen ympärilleen säteilyä. Venäjä on yksiselitteisesti sanonut, että nämä ovat Neuvostoliiton aiheuttamia ongelmia, jotka eivät kuulu millään tavalla Venäjälle. Ihan samalla tavalla on Keskusta tehnyt pesäeron entisen Keskustan ja nykyisen, Kiviniemen johtaman keskustan välille.

Keskusta ei halua ottaa kantaa Vanhasen mahdolliseen syytteeseen vaaliraha-asiassa. Uusi Keskusta katsoo vain eteenpäin ja haluaa unohtaa menneet. Vuonna 2006 RAY:lle annetut ja Nuorisosäätiön kautta Keskustalle kierrätetyt rahat eivät enää kuulu nykyiselle puoluejohdolle, vaan ne ovat yksityishenkilö Vanhasen ongelma.

Vaikea on tilanne muillakin puolueilla. Jos ministeri on ministeriaikanaan syyllistynyt lainrikkomukseen, käsitellään asia perustuslakivaliokunnan suosituksesta Valtakunnanoikeudessa. Päätöksen syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisestä tekee eduskunta. Koko eduskunnan yllä on kuitenkin epämääräinen ryvettyneisyyden varjo, sillä vain aniharva puolue on selvinnyt vaalirahoitussotkusta puhtain paperein.  Rahaa on tullut vähän sieltä sun täältä, eikä sen vastaanottamisessa olla oltu turhantarkkoja. Olen kyllästymiseen asti kuullut selityksiä maan tavasta, joka muka oikeuttaisi rikkomaan lakia.

Jos eduskunta päättää asettaa Vanhasen syytteeseen, tulee mieleen yhden jo ulkopuoliseksi syrjäytetyn entisen kaverin heittäminen susille, jotta muut pelastuisivat. Tekopyhyys on lievin mahdollinen ilmaisu syytteen nostamisesta entistä pääministeriä vastaan. Jos eduskunta päättää olla nostamatta syytettä, on se vielä pahempi juttu. Silloin näyttää ihan selvältä, että poliitikoilla on eri laki kuin kansalaisilla ja sen lain käyttämisestä päättävät itsekin epäilyksenalaiset vertaiset. Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että Vanhanen halutaan leimata täysin ulkopuoliseksi menneisyyden hahmoksi, jolla ei ole mitään tekemistä nykypolitiikan kanssa.

Itse paljon puhutusta maan tavasta sanon kuten olen ennenkin sanonut. Jos lakia on rikottu, on syyte nostettava. Maan tapa ei ohita lakia. Tuomarinohjeen mukaan paha tapa älköön ketään auttako. Ei yksikään voi auttaa omaa asiaansa sanomalla olevan paljon muitakin, jotka samoin tekevät, jos teko on vastoin lakia.

Kommentit (0)