Täsmälaki

Kerjääminen julkisella paikalla itsensä elättämiseksi tullaan kieltämään vielä tällä vaalikaudella. Sisäministeriön työryhmä on jättänyt loppuraporttinsa ja sisäministeri Holmlund on sanonut panevansa lainsäädäntöön vauhtia. Lain sanamuodot on tosin sorvattava kieli keskellä suuta, ettei laki näyttäisi siltä, millaiseksi se oikeasti on tarkoitettu.

Lait pitäisi säätää niin, että ne koskevat kaikkia tasapuolisesti. Tämä tuleva laki on kohdennettu tarkasti rajattuun ihmisryhmään, eli Itä-Euroopasta tulleisiin romanikerjäläisiin. Sitä ei kuitenkaan voi suoraan sanoa syyllistymättä ihmisoikeusrikkomukseen, joten tarkkana pitää olla. Juuri siksi laki tulee kieltämään kerjäämisen julkisella paikalla itsensä elättämiseksi.

Kadunkulmassa kyyhöttävät kerjäläiset koetaan niin rumaksi ja kiusalliseksi ilmiöksi, että heistä on päästävä äkkiä eroon. Tässä hötäkässä unohtuu kuitenkin se tosiasia, että laki jää voimaan myös romanikerjäläisten häivyttyä muihin maihin. Sitten lakia ruvetaankin soveltamaan ihan kotoperäisiin köyhiin.

Sitä voidaan soveltaa kaikkiin leipäjonossa seisoviin. Hehän kerjäävät julkisella paikalla itsensä elättääkseen. Sitä voidaan soveltaa jopa siihen aamukrapulassa kaupan edessä tärisevään kansakoulukaveriin, joka kuolee vieroitusoireisiin, ellei saa pummattua aamukaljan hintaa. Henkensä pitimiksi hänkin kerjää julkisella paikalla. Laki on siis tasapuolinen kaikkia köyhiä kohtaan.

Sanamuodon mukaan julkisellakin paikalla saa kerjätä, ellei kyse ole itsensä elättämisestä. Tämä varmistaa sen, että rahalippaitaan helistelevät hyviin tarkoitukseen kerjäävät saavat edelleen tarttua kiinni takinhelmaan jokaisessa kadunkulmassa. Poliitikot saavat kerjätä vaalirahaa ja yliopistot rahoitusta. Itse asiassa julkisesti saa kerjätä jokainen, joka pystyy todistamaan, ettei tee sitä itsensä elättääkseen.

Tällä lailla yhteiskunta lopullisesti myöntää, että sota köyhyyttä vastaan on lopetettu kannattamattomana. Sen sijaan on julistettu sota köyhiä vastaan.

EU toi mukanaan vapaan liikkuvuuden ja sen sivutuotteena tulivat myös ulkomaalaiset kerjäläiset. Ongelman ratkaisutapoja on monenlaisia. Ranska on EU:n vastustuksesta huolimatta aloittanut joukkokarkoitukset. Sama tulee epäilemättä tapahtumaan meilläkin. Kun romanikerjäläiset on saatu katoamaan, kohdistuu katse kotimaisiin kerjäläisiin. Tämä lienee alkua sille suursiivoukselle, jota ainakin Jyrki Katainen on toistuvasti luvannut.

Kommentit (3)
  1. Maria Kuoksa
    25.9.2010, 12:03

    Lauantai on hyvä aika suursiivoukselle. Ja joulu. (En vain ymmärrä minkä maton alle me kaikki köyhät mahdutaan. Sen täytyy olla komea ja iso matto.)

  2. Rasistinen idjotismi laki vai..

Kommentointi suljettu.