Omat ja yhteiset asiat

Kaukaisella 90-luvulla Lasse Liemola nauratti Helsingin kaupunginvaltuustoa tokaisemalla puhujapöntöstä, että hän on luvannut äänestäjilleen kolme asiaa: 1) Panna omat asiansa kuntoon 2) Panna kavereiden asiat kuntoon ja 3) Jos aikaa jää, niin panna yhteisiäkin asioita kuntoon.

Liemola on tunnettu huumorimies ja tunnelman keventäjä, joten kukaan ei kuvitellutkaan hänen olevan tosissaan. Nykyiset valtakunnan päättäjät sen sijaan näyttävät noudattavan tätä ohjetta ihan vakavissaan. He aloittavat asioiden korjaamisen omista ja kavereiden asioista.

Marja Tiuran lahjusasia odottelee esitutkinnan päättymistä ja syyteharkintaa. Nuorisosäätiön rahanjako ja mahdollinen syyte ovat jo perustuslakivaliokunnassa harkittavana. Urheilusäätiö on jakanut vaalitukea SDP:n ehdokkaille säätiölain ja omien sääntöjensä vastaisesti. Pääministeri Kiviniemi sai ainoana vaalirahaa yhdistykseltä, jonka rahastonhoitaja hän itse on. Ympäristöministerin perhe on uraanikaivoksen suuromistaja ja nyt selvitellään mahdollista sisäpiiritiedon hyväksikäyttöä.

Eduskunnan palkkiotoimikunta päätti korottaaa kansanedustajien palkkioita marraskuussa 1,5 % ja ensi toukokuussa peräti 6,5 %. Alle 12 vuotta edustajana istunut saa nyt 5 860 euroa, marraskuussa 5 945 euroa ja toukokuuussa 6 335 euroa kuukaudessa. Kolmen kauden jälkeen edustaja saa 6 300, 6 395 ja 6 811 euroa kuukaudessa. Edustaja voi jäädä sopeuttamiseläkkeelle 7 vuoden jälkeen ja täydelle eläkkeelle 12 vuoden jälkeen.

Kun palkankorotuksista puhutaan, ilmestyy televisioon yleensä EK:n johtaja varoittelemaan palkankorotusten vaaroista ja julistamaan 1 %:n palkka-ankkuria. Nyt ei ole ilmestynyt. Ehkäpä kansantalous kestää näin mitättömän indeksikorotuksen, vaikka se ei kestänytkään opintotuen sitomista indeksiin. Eikä se missään tapauksessa kestä työmarkkinatuen ja toimeentulotuen korottamista edes alkeellisen inhimilliselle tasolle.

Päättäjämme näyttävät ajattelevan, että se mikä hyödyttää minua, hyödyttää myös kaikkia muita. He lienevät valumisteorian kannattajia. Tämän suositun teorian mukaan harvojen hyväosaisten pöydälle kertyneestä rikkaudesta valuu automaattisesti liiat yli köyhien naposteltavaksi.

Finanssialan keskusliiton johtaja, entinen poliitikko ja nykyinen ylinopeusmannekiini Piia-Noora Kauppi on ehkä tunnetuin tämän ajattelun kannattaja. Takavuosina hän ihan vakavissaan sanoi, ettei työtön tarvitse kännykkää eikä hänen tarvitse käydä elokuvissa. Hänen tulee kärsiä, jotta hän saisi puhtia ponnistella parempaan elintasoon. Hän myös vastasi teoreettiseen kysymykseen, miten jakaa miljoonan perintö oikeudenmukaisesti köyhän ja rikkaan sisaruksen välillä. Hänen mielestään rikkaan pitäisi saada 900 000 ja köyhän 100 000. Näin siksi, että köyhä on tottunut köyhyyteen eikä kestäisi rikkautta. Rikas sen sijaan on tottunut rahaan, joten hän osaa sitä käyttää.

Politiikka oli vanhan määritelmän mukaan yhteisten asioiden hoitamista. Nyt se on sitä vain välillisesti, valumisteorian kautta.