Suorempaa puhetta

”Hallitus ei ole lähettänyt eikä lähetä hyvätuloisille minkäänlaista laskua osallistumisesta lamatalkoisiin. Tämä hallitus ei pure sitä ruokkivaa kättä. Laman maksavat pieni- ja keskituloiset, ihan kuten aina ennenkin. Paljon puhuttu takuueläke on suuri kusetus, joka ei lisää köyhien eläkeläisten ostovoimaa ollenkaan. Takuueläke paikkaa suoraan kuntien taloutta pienentyneinä toimeentulotukimenoina.”

Näin virkistävän suoraa puhetta olisin kaivannut pääministeri Mari Kiviniemeltä eduskunnan kyselytunnilla. Häneltä kysyttiin kolme eri kertaa suoraan, miten hallitus toteuttaa lupauksensa hyvätuloisten osallistumisesta lamatalkoisiin. Kolme kertaa pääministeri väisti selvän kysymyksen ja alkoi kehua hallituksen olemattomia saavutuksia köyhimpien elämän helpottamiseksi. Erityisesti takuueläke on se keppihevonen, jolla ratsastetaan ainakin ensi vaaleihin asti.

Jos joku ei vielä ole tajunnut, niin takuueläke ei lisää yhtään pienituloisten eläkeläisten ostovoimaa. Se nimittäin pienentää suoraan asumistukea ja toimeentulotukea. Kelan uuden pääjohtajan mukaan sen välitön vaikutus kuntien talouteen on kymmenen miljoonan euron luokkaa pienentyneinä sosiaalimenoina. Miksi kukaan opposition edustaja ei sano tätäkään asiaa suoraan? Eikä tätä ole ymmärretty edes oppositiossa?

Yleensäkin kaipaisin suorempaa puhetta eduskuntaan ja muuannekin politiikkaan. Valtiovarainministeri Katainen voisi sanoa suoraan, että vihreä verouudistus on pelkkä kaunis nimi sille, että työnantajien taloutta helpotettiin poistamalla Kela-maksu. Tästä syntynyt valtava rahoitusvaje on paikattava jotenkin ja laskun saavat maksaa tavalliset sähkönkuluttajat. Vielä pari vuotta sitten Katainen oli suorapuheisempi. Hän päästeli ministerinaitiosta, että tämä hallitus ei millään tavalla tue työttömiä. Suomessa on periaatteessa jokaiselle työpaikka, ja ellei joku sitä ota vastaan, kärsiköön seuraukset.

Tällaista avoimuutta kaipaisin asiakysymyksissä. Sen sijaan en kaipaa ollenkaan SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin harrastamaa suorapuheisuutta. Hänen vaalikirjaansa koskevien lehtiartikkeleiden mukaan tämä mies on pelkkä huonosti kasvatettu keskenkasvuinen nulikka, joka rehvastelee rahoillaan, epäsovinnaisuudellaan ja naisjutuillaan. Sanon ihan suoraan, että ei kiinnosta tippaakaan. Puolue taisi viime kesänä tehdä emämunauksen valitessaan hänet puoluesihteeriksi. Näyttää ihan siltä, että SDP haluaa varta vasten karkottaa äänestäjänsä. Ei pidä ihmetellä, kun se onnistuu.