Iso asia

SDP:n varapuheenjohtaja, teologian tohtori, entinen piispa ja nykyinen kansanedustaja Ilkka Kantola elää kovin valmiissa maailmassa, jossa asiat vaativat enää vain pientä viilausta. Ykkösaiheena hänellä on päivän lehden mukaan huoli siitä, että koira voi tehdä tarpeensa jonkun haudalle. Hän on tehnyt lakialoitteen järjestyslain muuttamisesta siten, että koiria ei saisi tuoda hautausmaille ollenkaan. Nyt lemmikit saavat kulkea siellä omistajansa mukana kytkettyinä.

Tämäkö on tosiaan suurimman oppositiopuolueen varapuheenjohtajan mielestä suurin epäkohta maassa, jossa on 250 000 työtöntä ja 900 000 köyhää ja jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat nopeammin kuin koskaan ennen?  Missä merkillisessä todellisuudessa tämä mies elää? Tällaisilla näpertelyilläkö SDP aikoo lähteä vaalitaisteluun?

Pitemmittä puheitta haluan muistuttaa entistä piispaa hänelle itselleen oikein tutun lähdeteoksen kirjoituksesta: ”Te fariseukset, kirjanoppineet, maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Te siivilöitte hyttysen, mutta nielaisette kamelin.”

Minua ei haittaa yhtään, jos tulevaisuudessa minun haudalleni tulee koira nostamaan jalkaa. Sitä ennen haluaisin kuitenkin elää turvatun vanhuuden ja kuolla edes jonkinlaisella arvokkuudella. Nykymenolla näyttää siltä, että koirat kusevat kintuilleni jo tämän elämän aikana. Kuolleena en varmasti piittaa siitä enää sen koiran kusitipan vertaa.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Heippa!

    Piispoilla ei saa olla mitään sanomista demokrattisen maan valintoihin. Elämme maassa, jossa teologia ei onneksi enää ratkaise ja tämän miehen täytyy mennä eläkkeelle kirkostaa ja ruveta ajamaan polkupyörällä tai käymään punttisalilla. Muutto Thaimaahan, missä on nuoria miehiä, voi olla tonen vaihtoehto.

    Pois uskovaiset ja kirkonmiehet ja nopeasti meidän demokratian ja päätöksenten elimistä.

    Eikö tämäkin mies ole aivan turhan päälle sinnikäs. Ala mennä eläkkeelle, äijänkyperö. YÄÄÄÄÄKKKK!

  2. 3

    Jarmo Vilponen sanoo

    ”Yksituumaisuus
    Suomen keskiaikainen piispankronikka korostaa kaikkien piispojen kohdalla, että heidät valittiin yksimielisesti. Keskiaikainen yhteisö koki yksimielisyyden ydinarvokseen. Siihenhän apostoli Paavalikin yllyttää kirjeessään ehtimiseen. Erimielisyys tarkoitti Perkeleen läsnäoloa, jo siksi piispanvaalissa vähemmistöön jäänyt ryhmä luopui kannastaan ja liittyi enemmistöön.”

    Siteeraus on prof. Jukka Korpelan julkaisusta otsikolla: ”MAAKUNTAHENKI ERÄS RASISMIN MUOTO, Huomioita itäsuomalaisesta maailmasta”

    Kirjan nimi on: MONENKIRJAVA RASISMI
    Toimittaneet : Raisa Simola ja Kaija Heikkinen 2003 (Joensuun University Press Oy)

    Jukka Korpela on uskonnoltaan ortodoksi ja työkseen hän tekee mm. historiaprosesseja ja kouluttaa jne. (erikoistunut itäisiin kansoihin, pyhimyskultteihin ja ainakin Karjalan historian asioihin)
    Hän hallitsee 9 kieltä ja on saanut tuosta ”yhteiskuntakäyttäytymistä kuvaavasta luvustaan” tosi paljon kiitosta ja myös kiitosten lisäksi jotain ”vastakaikuja/närkästymistä”, joka on mitä ilmeisemmin nykyajan ikäviin asioihin yhteisöissä justiin pureutuvaan asiaan liittyvää.
    Olemmeko siis hyvinkin laajasti liiallisen suomettumisen ja usean ”sotaisan aikakauden vankeja”?
    Kirjan ”kertova osuus viittauksineen” korostaa Kiteellä vallitsevaa syrjintää ja ulkopuolisten heikompaa yhteikunnallista asemaa ihan laittomuuksiin asti piiloluonteisena syrjintänä, kuten ”siionismi” ja ”fyletismi” tai muu paremmaksi heimoksi .. kansaksi itsenä luokitteleva ”valittu kansa ilmiö” ja nurkkakuntaisuus on tuottavana täysin keskeistä.
    ”Piiloluonteisuutensa vuoksi maakuntahenki on erittäin vaarallinen.” päättää Korpela tuon kirjoituksensa.

    Mikäli kiinnostusta on avata tätä yhteiskuntaamme ja sen ”tabuja” ja ”myyttejä”, niin olen tosi mielelläni mukana ja kirjoitankin aina välillä jotain niistä mm. facebookissa.
    Kyllä jotain aina löytyy tällaisten naukuvien ja nauttivien aseman herättämiseksi tai toiminnan aktivoimiseksi!

    jarmo 050 9309991