Virtuaalilakko

Luuliko joku ihan oikeasti, että jos 100 000 klikkaa facebookissa “tykkää”-nappia, niin koko Suomi menee yleislakkoon? Jos luuli, niin suosittelen kiireellistä perehtymistä yhteiskunnan toimintamekanismeihin. Yhteiskuntaopin alkeiskirja olisi hyvä lukea ihan ensimmäiseksi.

Heti kansanedustajien palkkionkorotusuutisen jälkeen facebookiin ilmestyi ryhmä, jonka mukaan 100 000 jäsenen liittyminen saa aikaan yleislakon. Yleislakkoa ei kuitenkaan järjestä mikään virtuaalinen kansanliike, vaan siihen tarvitaan järjestäytyneen ay-liikkeen koko joukkovoima. Tämä tietämys tuntuu kadonneen sekä nuorelta nettisukupolvelta että sitä edustavilta toimittajilta. Näin ainakin siitä päätellen, että televisiokamerat olivat eilen eduskuntatalon edessä kuvaamassa parikymmenpäisen ihmisjoukon yhteislaulua. Tänään lehdissä on kirjoitettu useita uutisia yleislakon lässähtämisestä.

Se on kerrottu jo moneen kertaan, että eilinen yleislakkoilu olisi ollut luvatonta poissaoloa töistä. Seuraamuksena olisi ollut vähintään palkan menettäminen ja kenties vielä jotain ikävämpääkin. Facebookissa on helppo klikata hiirtä, mutta siihenpä se sitten jääkin. Kukaan täysijärkinen ei pinnaa julkisesti töistä naamakirjaryhmän innoittamana.

Facebookin helppous saa nähtävästi jotkut kuvittelemaan, että kyseessä on uusi ja mullistava tapa toteuttaa demokratiaa ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Media edisti tätä lapsenuskoa viime kesänä seuraamalla yhden yllytyshullun ajelua halki Suomen pienellä kaivurilla. On kuitenkin aivan eri asia saada yksi hupsu vaikka steppaamaan Sotkamoon kuin värvätä koko kansa barrikadeille osoittamaan oikeasti mieltään.

Minäkin tykkäsin tästä yleislakkoryhmästä, mutta ei minulla ollut pienintäkään aikomusta tehdä mitään sen enempää. Satunpahan vaan olemaan sitä mieltä, että kansanedustajien palkkionkorotukset eivät tässä taloudellisessa tilanteessa ole oikein. Kuulun minä sellaiseenkin fb-ryhmään kuin “Mänkee, piäsen minä jollain.” Silti en usko, että kyydin jättäessä virtuaaliryhmän jäsenyys auttaa minua pääsemään minnekään. Kuulun myös ryhmään “Pohjois-Kalotti itsenäiseksi”, mutta arvatkaapa, olenko valmis nousemaan barrikadeille alueen itsenäisyyden puolesta.

Varsinkin nuorelle nettisukupolvelle haluan sanoa, että menkääpäs välillä ulos katsomaan maailmaa. Yhteiskuntaa ei muuteta keskustelupalstoilla, ei sittenkään, vaikka menneen kesän kaivinkonemies saattaa tulla valituksi eduskuntaan tempauksensa ansiosta. Hän onkin valmiiksi yllytyshulluna sinne oikein sopiva. Kyllä netissä saa ja pitääkin keskustella yhteiskunnallisista asioista, mutta ei pidä sortua luulemaan liikoja omista vaikutusmahdollisuuksistaan.

Yltiöpäisimmät nettiuskovaiset vaativat jopa suoran demokratian toteuttamista netissä järjestettävillä kansanäänestyksillä. Sepä johtaisikin mielenkiintoiseen tilanteeseen, jossa jokainen olisi itsensä kanssa eri mieltä päivittän. Äänestyksessä kun pitäisi tietenkin olla nappi “en tykkääkään”. Näin saataisiin viimeinkin kehitettyä tehokas takinkääntöautomaatti, joka kääntäisi takin vuorokauden sisällä useita kertoja.

Kommentit (1)
  1. matti vaissi
    16.10.2010, 10:58

    Olipa puhdasta asiaa: Hyvä Sakke!!

Kommentointi suljettu.