Yhden kirjan mies

Kavahdan ihmisiä, jotka ovat lukeneet ja lukevat jatkuvasti vain yhtä kirjaa, erityisesti jos se kirja on Raamattu. Tällaiseen ihmiseen törmäsin verkossa seuratessani kiivaana käytävää homokeskustelua. Hän on loviisalainen kristillisdemokraatti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja Jouko Piho. Hän on ilmoittanut aikovansa kansanedustajaehdokkaaksi, mutta puolue ei vielä ole vahvistanut ehdokkuutta. Toivottavasti asiaa harkitaankin tarkkaan, koska minun mielestäni hänen näkemyksensä ja johtopäätöksensä ovat lievästi sanottuna outoja.

Hän uskoo maailmaa johtavien vapaamuurari-illuminaattien tappavan ja syövän pikkulapsia salaisissa saatananpalvontamenoissaan seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen. Hän selittää ihmisten unia pitäen niitä profetioina tulevasta Pedon ja Antikristuksen ajasta. Jesajan kirjan jakeessa 58:12 puhutaan ammoin raunioituneiden rakennusten uudellen pystyttämisestä. Pihon mukaan tämä on ilmiselvä profetia paitsi Karjalan palauttamisesta, niin myös Itä-Karjalan, Vienan ja Aunuksen liittämisestä osaksi Suur-Suomea.

Luokanopettajan opintojen lisäksi hän on opiskellut teologiaa puolitoista vuotta Uppsalan yliopistossa ja saman verran jossain raamattukoulussa Dallasissa. Tällä teologisella tietämyksellään hän uskoo omaavansa näkijän lahjat ja voivansa selittää ihan kaikki maailman asiat Raamatun avulla. Hänen Raamatustaan näyttävät tosin puuttuvan kaikki lähimmäisenrakkautta korostavat kohdat, mutta maailmaloppua, tulta ja tulikiveä pursuavat kohdat on kirjoitettu isoin kirjaimin. Erityisen mieltynyt hän on Ilmestyskirjan kuvaamiin kauheuksiin, jotka tietenkin ovat ihan oven takana.

Hänen uskonsa on siis tällainen ja hän tulkoon sillä autuaaksi. Kristillisdemokraattisella puolueella taitaa kuitenkin olla ihan tarpeeksi ongelmia jo puheenjohtajansa lausuntojen kanssa. Päivi Räsäsen persoonallisuus näyttää jakaantuneen kolmeen osaan. Hän puhuu joskus puolueen puheenjohtajana, joskus kirkon uskovaisena rivijäsenenä ja joskus lääkärinä. Ilmeisesti kuulijan tehtävänä on ymmärtää, kuka milloinkin puhuu. Kirkosta vauhdilla eroavien tulisi kuitenkin muistaa, että Räsänen ei puhu eikä voi puhua kirkon suulla.

Pidän aiemman lupaukseni olla puuttumatta käytävään homokeskusteluun. Perustelut ovat ne entiset: tietoni sekä homoseksuaalisuudesta että teologiasta ovat niin olemattomat, että en osaa ottaa kantaa asioihin muuten kuin tunnetasolla. Julkisesti en tunne-elämäni liikahduksista puhu, ellen pysty perustelemaan niitä järkevästi. Nyt en pysty.

Olen kuitenkin sen verran lueskellut Raamattua, että ihmettelen Pihon omalaatuisia tulkintoja. Tai tarkemmin ajateltuna en ihmettele. Kautta aikojen on Raamatulla voitu ja voidaan edelleen perustella ihan mitä tahansa. Tätä tarkoitettaneen sanonnalla, että lukee kuin piru Raamattua.

Kommentit
  1. 1

    matti vaissi sanoo

    Mitä tuohon emeritus.pedagokiin tulee,ei jääne ainoaksi huimaksi.Yrittäjiä riittää ja jos sopivaan saumaan sattuu voi jopa päästäkin sähläämään ja estämään oikean demokratian edistymistä.(Missälie kinkeripiirissä opettajantoimensa hoitanut; sääli lapsosia.)
    Olen luvannut joskus ammoin itselleni;lienen jollekulle muullekin,”kunnioitta toisen vakaumusta”.-Sen lupauksen pitäminen joutuu nykyään melko lujille. -Poliittisenvakaumuksen kunnioittamisessa on jo lipsumista tapahtunut,mutta nyt on aineettomienkin arvojen edustajien osalta ankaran itsetutkikelun aika.
    Mimmoinen helvetin kohu nousee mokomista,olemattomista asioista(tällä kertaa h-liitot ja kansankirkko)
    Tuntuu aivan siltä,kuin maa kaatuisi ja kaikki olisi loppumassa; niin syntymät,kuin elämä yleensäkin…
    Varmaan suuria kysymyksiä niille,joita se koskettaa henk.kohtaisesti,muttei millään opilla ansaitsisi sellaista valtakunnantason parranpäristystä,kuin nyt on tapahtunut.-Kymmenet kerrat päivittäin radiosta saa kuulla väliaikatietoja siitä kuika monta miljoonaa ja kuinka monta sielua kirkko on tähän mennessä menettänyt.
    Keskustelu on alkanut kiinnostamaan hillittömästi,myös sellaisia,jotka viis veisaavat kirkoista ja homoista sen vertaistakaan; hienoa…suuren urheilujuhlan tuntua…sinne sekaan missä liput liehuu,ruuti ja veri haisee…
    ”Tässä maassa ei ole todellisia ongelmia.”
    – Minkäänlaiseen muun johtopäätöksen tekoon en kykene!

  2. 2

    sakutimonen sanoo

    Matin kommentti oli taas kerran oikeastaan parempi kuin oma tekstini. Siihenpä ei minulla ole lisättävää.

  3. 3

    Arto. Malja sanoo

    Jätä Saku Raamattu OMAAN RAUHAASA,myö kun ei oo kirjutettu siihen yhtää sannoo.

  4. 4

    sakutimonen sanoo

    Arto: Raamattua minä en arvostele, mutta sen omalaatuiset tulkitsijat joskus ihmetyttävät.