Näennäissuojeltu

Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista nisäkkäistä ja niitä on jäljellä enää vain noin 280 yksilöä. Yhden eläimen ohjeellinen arvo on lähes 10 000 euroa, joka siis pitäisi maksaa valtiolle norpan luvattomasta tappamisesta. Näin harvinainen ja arvokas eläin on varmasti suojeltu kaikin mahdollisin keinoin ja sen tappajia rahdataan jatkuvasti käräjille tuomittaviksi. Niinhän sitä luulisi, mutta totuus on toisenlainen.

Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa verkkoihin on kuollut vähintään 60 norppaa. Yhdestäkään ei ole maksettu sentinkään korvausta eikä tuomittu mitään rangaistusta. Päin vastoin verkkojen virittelijöille maksetaan ensikin vuonna 360 000 euroa, jotta he välttäisivät verkkokalastusta pesimäalueilla. He ottavat rahat, mutta eivät piittaa tehdyistä suojelusopimuksista. Sopimuksen rikkomisesta kun ei ole määrätty minkäänlaista rangaistusta.

Saimaannorpan suojelu on silmänlumetta, koska se ei perustu lain määräämään pakkoon, vaan vapaaehtoisiin sopimuksiin. Pesimäalueen virkistyskalastajat sopivat valtion kanssa, että verkkokalastusta rajoitetaan, mutta sopimusten noudattamista ei valvota. Mitään sopimussanktiotakaan ei ole määrätty. Tämä johtuu siitä, että ministerit Anttila ja Lehtomäki eivät halua rajoittaa yksityisten vesialueiden omistajien virkistyskalastusta millään tavalla. Pelkona on, että lakiin perustuvat kalastuskiellot saattaisivat kääntää asenteita norppia vastaan. Valtiovalta siis pelkää yksittäisten ihmisten uhmamielisiä reaktiota. Virallisesti todetaan vain, että kalastajia ei saada alueilta pois, vaan siellä he ovat ja pysyvät.

Mitenkäs tämä nyt tässä tapauksessa näin menee maassa, jossa valtiovalta uskoo tupakoinninkin loppuvan kertaheitolla, kun lakiin kirjataan tavoitteeksi savuton Suomi? Maassa, jossa kaikki epäkohdat korjataan säätämällä lakeja, joita käytännössä ei voida valvoa ja joiden rikkomisesta ei ole säädetty edes rangaistusta? Tällaisessa maassako ei korkeintaan sadoissa laskettavia virkistyskalastajia voida pistää lailla kuriin uhanalaisen eläinlajin pelastamiseksi?

Kyseessä ei ole mikään muu kuin saamattomuus, haluttomuus ja kyvyttömyys. Yksittäisten henkilöiden -joukossa kunnanjohtajia ja muita isokenkäisiä – vapaa-ajan kalaverkoille ei haluta asettaa minkäänlaisia lakiin perustuvia rajoituksia, vaan maksetaan heille rahaa sopimuksista, joita heidän ei tarvitse noudattaa. Sitten ministerit ilmestyvät julkisen sanan eteen kehumaan, kuinka hyvin saimaannorppa on saatu vapaaehtoisin sopimuksin suojeltua. Anttila ja Lehtomäki jäävät historiaan ministereinä, joiden kyvyttömyyden ja haluttomuuden takia saimaannorppa katoaa eläinlajien luettelosta.