Nimetön työnhaku

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ehdotti, että venäläisten maahanmuuttajien työnsaantia pitäisi edistää tekemällä työnhaku anonyymiksi. Näin vältettäisiin venäläisen sukunimen mahdollisesti aiheuttama syrjintä. Biaudet korosti myös sitä, että venäläisen ja muun ulkomailla hankitun koulutuksen tunnistaminen ja osaamisen hyödyntäminen ontuu.

En tiedä, oliko vika ehdotuksessa, ehdottajassa vai asian uutisoinnissa, mutta minua Biaudetin ja YLE:n uutistoimituksen näkökulmat jäivät kaivelemaan. Aina kun Biaudet ilmestyy puhumaan koulutuksen ja opintojen hyödyntämisestä, tulee mieleeni, että hän itse ei ole pätevä omaan virkaansa. Hänet nimitettiin erivapaudella tehtäväänsä oikeustieteen ylioppilaan oppiarvolla.

TV-uutisissa haastateltiin kahta nuorta naista, jotka epäilivät tulleensa syrjityiksi pelkän nimensä perusteella venäläisinä. Toisen sukunimi oli Silfver ja toisen Juntunen. Jos heiltä on työpaikka jäänyt saamatta venäläisyyden takia, niin ei se ainakaan nimestä johdu. Syyn täytyy olla kielitaidon tai opintojen puutteellisuudessa, ja tällaiset puutteet paljastuvat haastattelussa, vaikka itse hakuprosessi tapahtuisikin anonyymisti.

Olen aina tuntenut paljon sellaisia ihmisiä, joilla supisuomalaisuudestaan huolimatta on venäläinen nimi. He ovat sodan jälkeen asutettuja karjalaisia ja heidän jälkeläisiään. Minun on vaikea kuvitella, että vaikkapa vanhaa luokkakaveriani Heli Burtsovia olisi koskaan työnhaussa syrjitty nimensä perusteella.

Biaudetin esillenostama asia oli huonosti ilmaistu ja ehkä vielä huonommin uutisoitu. Venäläisten syrjiminen työmarkkinoilla saattaa olla tosiasia ja ulkomailla suoritettujen tutkintojen vastaavuus kotimaisten tutkintojen kanssa on varmasti puutteellisesti selvitetty ja ymmärretty. Sen sijaan itse asia, nimetön työnhaku, on mitä kannatettavin asia.

Jos avoimen työpaikan hakijoiden kaikki henkilötiedot peitettäisiin, olisivat hakijat samalla lähtöviivalla. Pois karsiutuisivat niin etnisen alkuperän, sukupuolen, iän, sukulaisuuden, tuttavuuksien kuin poliittisten näkemystenkin tuomat edut tai haitat. Alkukarsinnan tekijät näkisivät vain kunkin hakijan koulutus- ja työkokemustiedot. Tietysti niidenkin perusteella voi tehdä päätelmiä hakijan iästä ja sukupuolesta, mutta ainakin sukulaisten ja kavereiden nostaminen pinon päällimmäiseksi vaikeutuisi.

Erityisesti tätä anonyymiteettiä pitäisi soveltaa julkisia virkoja haettaessa. Ne kun varsinkin pienissä kunnissa tuppaavat menemään päättäjien omalle lähipiirille tai ainakin poliittisesti oikein ajatteleville. Olisi vaikeampi nostaa etusijalle jokin vähemmän ansioitunut, kun paperit puhuisivat selvää kieltään. Jos tällainen menettely olisi ollut käytössä vähemmistövaltuutetun paikkaa täytettäessä, olisivat ylioppilaan hakupaperit saattaneet jäädä tohtoreiden, lisensiaattien ja maistereiden varjoon.