Persupelko

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) sanoi lehtihaastattelussa, että koskaan aiemmin eivät vakiintuneet puolueet ole olleet vaalien alla näin hermostuneita. Hän arvioi perussuomalaisten mahdollisesti saavan jopa 35 % äänistä ja toivoi Luojan varjelusta, ettei Timo Soinista tulisi koskaan presidenttiä.

Toisaalla europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd) ehdotti, että demareiden, keskustan ja kokoomuksen pitäisi muodostaa yhteisrintama heti vaalien jälkeen perussuomalaisia vastaan. Näin heidät saataisiin suljettua pois kaikesta vastuullisesta päätöksenteosta.

Siihen on jo totuttu, että Lindén kärsii pahasta pidätyskyvyn puutteesta omien puheidensa suhteen. Jaakonsaari puolestaan on tainnut istua niin kauan demokraattisissa päätöksentekoelimissä, että häneltä on päässyt itse demokratian käsite hämärtymään. Hän haluaa ennakolta varautua sulkemaan pois vielä käymättömien vaalien mahdollisen tuloksen.

Perussuomalaisia siis pelätään kovasti, mutta onko pelkoon varsinaisesti aihetta? Timo Soini on kiistatta populisti, mutta en osaa pitää kansan äänen kuuntelemista ja sen tuntojen huomioon ottamista kovin suurena vikana. Lisäksi Soini on asiakysymyksissä osoittautunut melkoisen tasaiseksi ja maltilliseksi. Suurin osa puolueen ehdokkaista on asiallisia ja järkeviä ihmisiä. Mikä persuissa siis pelottaa?

Minä koen vastenmielisiksi nettipalstoilla esiintyvät vihanlietsojat ja heidän häntäkärpäsensä. En tiedä, ovatko he edes puolueen jäseniä saati ehdokkaita, mutta perussuomalaisten nimissä he esiintyvät. Tyypillinen vihanlietsoja on ovela provokaattori, joka kirjoittelee perustelemattomia maahanmuuttovastaisia mielipiteitä ja suosii erityisesti ääri-islamistien hirmuteoilla mässäilyä.  Jokapäiväistä leipää ovat tyttöjen silpominen, kivitystuomiot ja terroristien suorittamat kaulojen katkaisut. Aiheista esitetään alkuperältään kyseenalaisia videopätkiä.

Näistä innostuvat häntäkärpäset, jotka ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi sotaan muslimeja ja muita maahanmuuttajia vastaan. Heidän käsityksensä demokratiasta näyttää olevan, että vaalien jälkeen kaikki valta annetaan juuri heille. Sitten aloitetaan maassa armoton suursiivous. He eivät tajua, että heitä siedetään vain vaivoin vaaleihin asti, ei sen kauemmin. Sitten heidät ajetaan takaisin marginaaliin, josta he ovat tulleetkin. Ei heillä ole mitään käyttöä demokratiassa.

Tavallisissa perussuomalaisissa en näe mitään pelättävää. Kuten Soini on monta kertaa sanonut, käydään ensin ne vaalit ja annetaan kansan päättää. Vakiintuneet vanhat puolueet voisivat keskittyä omien ohjelmiensa esittelyyn sen sijaan, että kaivautuvat asemiin uutta puoluetta vastaan. Lisäksi soisin muistettavan, että mielipidetiedustelut eivät ole sama asia kuin vaalit. Perussuomalasten suurvoitto ei vielä ole mikään itsestäänselvyys.

Kommentit (0)