Uusi poliittinen tyyli

Pohjoiskarjalaisen Liperin kunnan sivistyslautakunnan kokous keskeytettiin, kun yhden jäsenen huomattiin nauhoittavan kokouksen puheita. Jäsen selitti nauhoittavansa vain omia puheitaan oman oikeusturvansa nimissä, koska häntä vastaan on käynnistetty ajojahti ja hänen sanomisiaan käytetään häntä vastaan.

Kunnallisten lautakuntien päätökset ovat julkisia, mutta kokoukset ja niissä käydyt keskustelut eivät ole. Yksityiset nauhoitukset ovat kiellettyjä ja erityisen kiellettyjä ne ovat silloin, kun käsitellään lain mukaan salassa pidettäväksi määrättyjä asioita. Tässä tapauksessa juuri ennen nauhoituksen huomaamista oli käsitelty lain mukaan salassa pidettävä asia. Lautakunnan jäsentä tullaan mahdollisesti syyttämään virheellisestä menettelystä luottamustoimessa, mutta häntä yksin ei voida lautakunnasta erottaa. Jos erottaminen tulee ajankohtaiseksi, se koskee koko lautakuntaa. Kunnanhallitus käsittelee asiaa huomenna.

Nauhoitus voi johtua ihan oikeasti oman selustan turvaamisesta tai ehkä pikemminkin kokemattomuudesta. Kyse voi kuitenkin olla myös ylimielisyydestä. Tapaus saattaa ilmentää uutta poliittista tyyliä, jossa säännöistä piittaamaton tekee mitä lystää ja syyttää arvostelijoita ajojahdista.

En minä tällaiseen ajatteluun päätynyt yhden kokousuutisen pohjalta. Sama mies on ehdokkaana myös eduskuntavaaleissa ja parisen viikkoa sitten häntä haastateltiin television ajankohtaisohjelmassa. Juttu oli kuvattu metsästysreissulla ja kaikki haastattelut mies antoi näyttävästi ase olalla. Hänen puheensa olivat vähän sellaista uhoamista muutoksen tuulista mädäntyneisiin valtarakenteisiin.

Ohjelmassa sivuttiin myös erittäin huolestuttavaa tapausta, jossa tämän luottamushenkilön väitettiin uhanneen kunnan virkamiestä. Kunnankamreerin mukaan mies oli kysynyt hänen syntymävuottaan ihan vain sitä varten, että se tulee hautakiveen oikein. Koska kummallakaan ei ollut todistajia, ei asia edennyt syyteharkintaan. Ilmeisesti tapaus kuitattiin huumoriksi, mutta kamreeria se ei näyttänyt naurattavan.

Jos asiaosaaminen ei vakuuta, niin kaipa ehdokkaan on profiloiduttava persoonallisuudellaan. Äänestäjät sitten päättävät, haluavatko he edustajakseen kovasuisen ja jopa uhkaavasti käyttäytyvän kaverin, joka kuittaa omistaan poikkeavat mielipiteet ajojahdiksi. Tämä ehdokas ei suinkaan ole ainoa lajissaan, vaan heitä näkyy ilmestyvän kuin tyhjästä yleisönosastoihin ja keskustelupalstoille.

Jätin tarkoituksella mainitsematta ehdokkaan nimen ja puoluekannan, koska niillä ei asian kannalta ole merkitystä. Äänestäjän kannalta on tärkeää tietää vain se, onko ehdokas vastuuntuntoinen ja sääntöihin sitoutunut rakentaja vai periaatteellinen ja keinoja kaihtamaton kaiken vastustaja.