Keppiä myös nuorille

Eduskunta tulee ensi viikolla hyväksymään toisessa käsittelyssään lakimuutoksen, jota kansanedustajien puheiden mukaan kukaan ei halua, josta kukaan ei ota vastuuta ja jossa kaikki näkevät enemmän negatiivista kuin positiivista. Silti se tullaan hyväksymään kuin jokin merkillinen luonnonlaki. Se on nimittäin Satakomitean ehdotus, johon hallitus on sitoutunut.

Kyseessä on toimeentulotukilain muutos. Sen mukaan myös alle 25 -vuotiaan nuoren toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata 20 %, jos hän kieltäytyy koulutuksesta tai ei ole onnistunut koulutukseen pääsemään. Jos kieltäytyminen katsotaan toistuvaksi, voidaan tukea alentaa jopa 40 %. Tätä kutsutaan poliittisessa kielenkäytössä kannustimeksi. Yhteiskunnan tuella ei makoilla, jos koulutus ei maistu. Lisäksi puheissa painotettiin vanhempien antaman kannustuksen ja taloudellisen tuen tärkeyttä.

Vastuun pakoilu alkoi jo ensimmäisessä eduskuntakäsittelyssä. Peruspalveluministeri Paula Risikko vieritti vastuun lakiesityksestä Osmo Soininvaaralle, joka johti Satakomiteaa. Lisäksi Risikko ilmoitti sosiaaliviranomaisten olevan vastuussa siitä, että ketään ei jätetä heitteille.

Myös pisteiden keruu alkoi heti. Facebookissa ainakin kaksi istuvaa kansanedustajaa julkaisi lähes identtiset kirjoitukset, joissa he osoittivat tietämättömyytensä nykyisen lain sisällöstä. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, että sama menettely on ollut 25 vuotta täyttäneelle arkipäivää jo viisi vuotta.

Minusta olisi mukavaa, jos ministerit ja kansanedustajat laista puhuessaan tuntisivat asian ja puhuisivat siitä asiasta. Kertaan nykylain sisällön ihan siltä varalta, että se jotakuta kiinnostaa. Jos 25 vuotta täyttänyt kieltäytyy työstä, koulutuksesta tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, hän menettää työttömyysetuutensa ja joutuu toimeentulotuen varaan. Toimeentulotukea alennetaan automaattisesti 20 % rangaistuksena kieltäytymisestä.  Automaatisuus on lainvastaista, mutta siitä sosiaaliviranomaiset eivät piittaa tai niillä ei ole resursseja perehtyä jokaisen tilanteeseen riittävän huolellisesti. On paljon helpompaa ja taloudellisempaa käyttää automaattileikkuria.

Toimeentulotukilaissa on pykälä, jonka mukaan tuen alentaminen ei saa vaarantaa ihmisarvoista elämää. Tähän lainkohtaan myös ministeri Risikko viittasi korostaessaan sosiaaliviranomaisten vastuuta. Pykälä on kuitenkin lain kuollut kirjain, koska sen perusteella ei valitus voi menestyä. Hallinto-oikeudelle riittää, että sosiaaliviranomainen on toiminut edes näennäisesti lain mukaan tukea alentaessaan ja laki sallii sen alentamisen. Se siitä ihmisarvoisesta elämästä. Lakimuutos ulottaa tämän saman menettelyn koskemaan nyt myös alle 25 -vuotiaita, ei siinä sen kummemmasta ole kysymys.

Eduskunnassa on jo sanottu suunnilleen kaikki siitä, mitä lainmuutos aiheuttaa syrjäytyneille tai syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, joten oletan asian olevan tiedossa. Joku lain hyväksymistä kannattava kansanedustaja voisi kuitenkin kertoa, mikä mystinen voima pakottaa lainsäätäjän hyväksymään sellaisen lain, jota sen esittelevä ministerikin pitää epäonnistuneena.

Kommentit (4)
  1. Leena Ojanperä
    8.12.2010, 03:39

    Älä nyt pillastu.
    Juttu oli HYVÄ. Kommentti, joten ei kaipaa vastausta…
    Leena

  2. Leena Ojanperä
    8.12.2010, 03:56

    ps.kommentoin vain asiallisesti ja jos juttu on mielestäni hyvä tai siinä jotain sellaista muuta kommentoitavaa. lisättävää tms. (tossa sun esittelyssä oli ettet ole hylännyt yhtäkään kaveripyyntöä, siinä oli virhe.. ei ehkä sananmukaisesti käsitettyen, mutta käytännöllisesti katsoen kyllä.
    Hyvää jatkoa! t.Leena

Kommentointi suljettu.