Isänmaan äidinkasvot

Itsenäisyyspäivän juhlapuheita ei kannata kuunnella kovin tarkasti, ellei halua purskahtaa tahattomaan nauruun ja aiheuttaa hämmennystä. Erityisesti tämä pätee pienten paikkakuntien pitäjän kerman itselleen järjestämiin “koko kansan” juhliin. Vilpittömin mielin puhettaan sorvanneet napamiehet ja -naiset nimittäin sortuvat iänikuisiin ja niin puhkikuluneisiin fraaseihin, että puheet ovat tahattoman koomisia.

Aamun sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitus aloitti päivän annoksen. Sen mukaan talvisodan henkeä tarvitaan nyt hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa, kun talousmyrskyn kuohunnat keikuttavat EU-laivaa. Suomi-nimisen purren peräsimeen tarvitaan asiantuntevia kippareita luovimaan kuohuvan aallokon karikkoisilla vesillä, tai jotain sinne päin.

Nämä paatoksen viljelijät yleensä samaistavat itsensä ja isänmaan. Isänmaan etu on heidän asiansa ja heidän etunsa on isänmaan asia. Pohjantähden Preeti Leppänen sanoi tyttärenpoikansa sankarihautajaisissa jotenkin niin, että se on toi isänmaan asia yleensä vähän niin kuin paremman väen asia. Näin sota-aikana passaa sitten köyhänkin koettaa. Nytkin Suomi-purren peräsimessä on se parempi väki ja köyhempi sitten soutaa talvisodan hengessä.

Perinteiseen itsenäisyyspäivän puheeseen tarvitaan muutamia perusasioita. Niitä ovat tietenkin talvisota tulimyrskyineen ja isänmaan äidinkasvot. Lisäksi tarvitaan menneiden sukupolvien tekemän työn arvon korostamista ja vaaditaan jatkamaan samalla pyyteettömällä linjalla. Sitten puhuja voikin omista sanoistaan liikuttuneena mennä kotiinsa ylevin mielin ja katsoa tehneensä oman osansa. Nyt on sitten huonomman väen vuoro koettaa.

Ne toiset kyllä saattavat olla kotonaan nauramassa. On vaikea pitää naama peruslukemilla, jos puhuja jylisee isänmaan ystävällisistä äidinkasvoista, joihin talvisodan tulimyrskyt on kaiverrettu verikirjaimin. Näitä kasvoja ei totisesti paineta villaisella, kun menneiden sukupolvien työ katsoo meitä isänmaan äidinhelmasta miespolvien takaa. Vähän tämäntapaisen puheen olen paikallislehdestä lukenut.

Minä en missään tapauksessa ole epäisänmaallinen ihminen, minä vain vierastan kaikenlaista juhlavaa pönötystä. Jos joku saa sellaisella elähdytettyä sydäntään, niin kyllä se minun puolestani sopii. Oma itsenäisyyspäivän juhlintani supistuu yleensä siihen, että vien kynttilän isoisäni ja isoenoni haudalle. He olivat niitä sotiemme hiljaisia sankareita, etulinjan miehiä. Heitä ei olisi saanut mihinkään itsenäisyyspäivän juhliin kirveelläkään. Olen samaa sukua.