Köyhien ystävät

Eilen eduskunnan kyselytuntia seuratessani sain ihan alkuun kuulla uuden asian. Köyhyyden lisääntyminen on oikein kirjattu valtion ensi vuoden budjettiin. Lieneekö tämä tavoite vai toteamus, mutta ihan varmasti se tulee toteutumaan. Hallituksen vastauksissa sen sijaan ei ollut mitään uutta.

Pääministeri Mari Kiviniemi veisasi moneen kertaan vanhaa virttään siitä, kuinka juuri tämä hallitus on torjunut köyhyyttä enemmän kuin mikään muu hallitus aiemmin. Odotetusti hän kehui moneen kertaan takuueläkkeen, jota hän totuudenvastaiseti pitää omana ansionaan.

Maaliskuussa voimaan tuleva takuueläke ei ole nykyhallituksen idea. Siitä päätettiin jo tammikuussa 2009, jolloin se sovittiin otettavaksi käyttöön maaliskuussa 2011. Ansio takuueläkkeestä kuuluu siis Vanhasen hallitukselle, Kiviniemellä ja nykyhallituksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Takuueläkkeessä ei ole mitään kehumista, mutta kun muutakaan ei ole, on hallituksen hehkutettava sen mullistavia etuja. Tosiasiassa takuueläke ei lisää yhtään eläkkeensaajan ostovoimaa.

Maaliskuussa eläkkeensaajan kaikki eläkkeet lasketaan yhteen. Jos summa jää alle 685 euroon kuukaudessa, saa erotuksen takuueläkkeenä. Sitäkin on haettava erikseen, koska Kela ei kuulemma osaa tehdä tätä laskutoimitusta automaattisesti. Lisäksi on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tulla toimeen omillaan, joten näiden harvojen takia eläkettä ei tyrkytetä muillekaan.

Takuueläkkeen saajat ovat niitä, joille on kertynyt vain hyvin vähän tai ei ollenkaan työeläkettä. Heitä ovat vaikkapa ikänsä kotiäitinä työskennelleet tai hyvin nuorena työkykynsä menettäneet.

Pienimmillä eläkkeillä kituuttavat saavat asumistukea ja mahdollisesti toimeentulotukea. Takuueläke vaikuttaa näihin tukiin ihan suoraan. Ne pienenevät sentilleen saman verran, kuin mitä takuueläke tuo lisää rahaa. Ostovoiman kannalta tilanne siis pysyy ihan entisellään. Tilastot tosin saattavat vähän kaunistua, kun toimeentulotukeen käytetyt summat pienenevät. Tästä saamme varmasti kuulla hallituksen omakehua vielä monta kertaa.

Käytännössä takuueläke siis valuu suoraan kuntien ja Kelan kukkaroon. Ajatellaanpa vaikka laitoksessa hoidettavana olevaa vanhusta. Jo nyt laitoksen ylläpitäjä ottaa itselleen koko eläkkeen lukuunottamatta 97 euron suojaosuutta kuukaudessa. Suojaosuus ei maaliskuussakaan nouse yhtään, vaan eläkkeen lisäys menee suoraan laitoksen ylläpitäjälle.

On turha vedota myöskään eri luukuilla juoksemisen vähenemiseen. Takuueläkkeen 685 euroa/kk on niin pieni summa, että sen lisäksi on edelleen haettava asumistukea ja mahdollisesti toimeentulotukea. Paperisota on täsmälleen sama, mutta siitä koituva rahallinen hyöty pienenee.

Miettikääpä näitä asioita, kun Kiviniemi seuraavan kerran ilmestyy kuvaruutuun kehumaan oman hallituksensa saavutuksia taistelussa köyhyyttä vastaan.

Kommentit (2)
  1. Leena Ojanperä
    11.12.2010, 00:18

    Hyvä kirjoitus! Tuokin uudistus/parannus pelkkää silmänlumetta, kulissia. Leena

  2. ”Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.”

    http://www.youtube.com/watch?v=_FToGwnv7kQ&feature=youtu.be

Kommentointi suljettu.