Ravin vaaliteesit

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, joensuulainen Pekka Ravi julkaisee päivän Karjalaisessa viiden kohdan vaaliohjelmansa. Siinä ei ole mitään uutta nyt harjoitettavaan politiikkaan nähden, vaan Ravi aikoo poistaa julkisen talouden kestävyysvajeen juuri sillä samalla tavalla, millä se on synnytettykin.

Työpanoksen määrä pitää saada kasvuun, julkisten palvelujen tuottavuutta on lisättävä ja verotuksen on kannustettava työntekoon ja yrittämiseen. Veronkorotukset on suunnattava kulutusveroihin. Menoleikkausten osalta Ravi sanoo ovelasti kierrellen: ”Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kahden seuraavan vaalikauden aikana on ryhdyttävä toimenpiteisiin.”

Ei poliitikko voi vaalien alla sanoa, että kohta leikataan ja rankalla kädellä leikataankin. Kun puhuu sopivan ympäripyöreitä, voi konkreettiset toimenpiteet jättää vaalien jälkeiseen aikaan. Voi näitä puheita kuitenkin yrittää tulkita jo nyt.

Työpanosta lisätään tietenkin pidentämällä työuria alusta, keskeltä ja lopusta. Eläkeiän nostaminen on ihan varma asia, samoin opiskelutahdin kiristäminen kehittämällä erilaisia rangaistuksia tavoiteajan ylittäville opiskelijoille. Työurien jatkaminen keskeltä on aina näyttäytynyt minulle vähän mystillisenä fraasina, mutta epäilen sen olevan joka tapauksessa jotain vähemmän miellyttävää.

Ravin mukaan tuottavuutta ei lisätä repimällä työntekijöistä enemmän, vaan ottamalla paremmin huomioon henkilöstön ammattitaito ja kokemus. Tämä ei tietenkään tarkoita yhtään mitään, vaan kyllä se tuottavuuden kasvu edelleenkin revitään työntekijöiden työpanoksesta.

Työntekoon, työllistämiseen ja yrittäjyyteen kannustava veropolitiikka on sitä samaa, jota on harjoitettu koko 2000-luvun ajan. Käytännössä se tarkoittaa suurituloisten verotuksen keventämistä ja pääomatulojen verottamisen säilyttämistä järjettömän keveänä. Kulutusverotuksen lisääminen on ihan selvää tekstiä; se tietää jatkuvia hinnankorotuksia elintarvikkeisiin, sähköön ja lämmitykseen.

Ravi siis ei aio muuttaa ajatteluaan piirun vertaa. Onneksi sentään saa joskus lukea myös virkistäviä poikkeuksia totuttuun ajatteluun. Anna Kontula julkaisi eilisessä blogissaan ihan konkreettisia ehdotuksia siitä, miten rahoitusvaje voidaan kattaa ilman hirmuisia menoleikkauksia.

Palauttamalla työnantajan Kela-maksu saataisiin kasaan heti miljardin verran. Poistamalla viimeisten viiden vuoden aikana kaikkein suurituloisimmille suunnatut veronalennukset kerättäisiin 2,5 miljardia euroa. Jos pääomatuloista alettaisiin periä kunnallisveroa 19 %:n mukaan, saataisiin kuntatalouteen lisää 2 miljardia euroa.

Eivät suurituloisten saamat veronkevennykset ole mikään saavutettu etu, joihin ei enää voi kajota. Niiden peruuttaminen on teoriassa ihan yhtä helppoa kuin niiden antaminenkin oli. Kun kansalaisten perusturvaa voidaan leikata hyvinkin helposti, niin miksipä ei voitaisi yhtä helposti verottaa rikkaita?

Arvasitte oikein, ei se onnistu. Kyse on poliittisesta ja ideologisesta valinnasta. Rikkaiden veroetuihin ei kosketa niin kauan, kuin kansa äänestää omien etujensa vastaisesti eduskuntaan Ravin kaltaisia päättäjiä.

Kommentit
  1. 1

    Anne Rosenius sanoo

    ”Kyse on poliittisesta ja ideologisesta valinnasta. Rikkaiden veroetuihin ei kosketa niin kauan, kuin kansa äänestää omien etujensa vastaisesti eduskuntaan Ravin kaltaisia päättäjiä.”

    Niinpä. Tämä saa pohtimaan tuota ”kansaa” ja sitä, miksi sen äänestyskäyttäytyminen on niin pöllöä? Onko kyse mainostoimistokikkailusta: luodaan mielikuvia tyyliin ”työväenpuolue” tai ”uhohdetun kansan puolesta”? Ja sitten kansa äänestää mielikuvan mukaan. Onko kansa tyhmää vai lyhytnäköistä? Vai eikö se oikeasti välitä? Tehdäänkö äänestyspäätös sen mukaan, millainen mekko tai asu linnan juhlissa oli? Tai montako kertaa naama loistaa (naisten)lehtien kannessa?

    Minun on ollut vaikea viimeisen kymmenen vuoden aikana tätä käsittää, kun Suomi-niminen hyvinvointivaltio on rapautettu ja kaikki on kaupan: postipalvelut, terveydenhoito, vanhushuolto.

  2. 2

    Matti J sanoo

    Tuntuu peräkamarin uuninpankolla ajatus kulkevan kirkkaana. Ei minulla ole tuohon lisättävää.