Puoluekentän läpijuoksijat

Joillekin tuntuu olevan tärkeintä pääsy eduskuntaan, mutta puolueella ei ole mitään merkitystä. Tällaisia ovat erityisesti monet julkkikset, mutta kyllä ideologiset arvot ovat hukassa joillain vähemmänkin tunnetuilla ehdokkailla. Nämä ihmiset tuntevat itsensä tavattoman älykkäiksi ja päteviksi kansanedustajan tehtäviin, mutta ongelmana on löytää oikea puolue ja riittävästi äänestäjiä. Puolueet sen sijaan eivät nykyisin tunnu nirsoilevan ehdokkaiden suhteen, varsinkin jos kysymyksessä on urheilija, laulaja tai muuten tunnettu henkilö.

Pohjois-Karjalassa on keskustan ehdokkaana näyttelijä Pekka Räty, tuo ikimuistoinen Simpauttajan Imppa ja Kivenpyörittäjän Mujunen. Tämä erinomainen näyttelijä on istunut 90-luvulla yhden kauden vihreiden kansanedustajana, yrittänyt viime vaaleissa Pohjanmaalta SDP:n riveissä ja on nyt siis Pohjois-Karjalassa keskustan ehdokkaana.

Minulla ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä asioita hän aikoisi eduskunnassa edistää. Ei hän tunnu olevan selvillä siitä itsekään. Pari viikkoa sitten sanomalehti Karjalaisen haastattelussa Räty kertoi, että hänellä on halu jättää Eskon puumerkki päätettäviin asioihin. Hän myöntää siis suoraan, että häntä ajaa vain halu päästä päättämään.

Toinen silmiini sattunut uutinen kertoi, että laulaja Frederikiä on pyydettu kristillisten Helsingin piirin ehdokkaaksi. Aiemmin hän tarjoutui perussuomalaisten ehdokkaaksi, mutta ei kelvannut. Minun on vähän vaikea kuvitella tätä junttimachoilun kuningasta edistämässä kristilliä arvoja, varsinkin kun on käynyt ilmi, ettei hän koskaan ole kuulunut edes kirkkoon. Mies aikoo kuitenkin harkita tarjousta vakavissaan.

Puolueet ovat huomanneet jo kauan sitten, että osaa äänestäjistä on helppo jymäyttää julkkisehdokkailla. En jaksa edes laskea, kuinka monta entistä laulajaa ja urheilijaa eduskunnassa istuu, mutta yleensä he eivät nouse esiin poliittisella kyvykkyydellään. Ilmeisesti meillä äänestäjillä on kuitenkin sellainen käsitys, että jos joku on hyvä yhdellä alalla, niin hän automaattisesti on hyvä myös politiikassa.

Jotkut kieltämättä ovatkin. Nämä poliittisen kentän läpijuoksijat ovat minusta kuitenkin arveluttavia suosiontavoittelussaan. Täydellinen ideologian puuttuminen pistää väkisin epäilemään, että he aikovat edustaa pelkästään itseään ja ajaa lähinnä omia etujaan. Siihen tarvitaan vain oikea puolue, jonka kautta saisi riittävästi ääniä.

Nyt joku väittää, että äänestäjätkin ovat nykyisin liikkuvia, joten kyllä ehdokkaatkin voivat sitä olla. Liikkuvat äänestäjät saavat minun puolestani äänestää näitä vikkeläliikkeisiä julkkiksia, mutta ei pidä sitten valittaa, kun asiat eivät edisty. Jos joku käsittää eduskuntavaalit Idols-kilpailuksi, niin enpä minä sille mitään mahda.

Kommentit
  1. 1

    Anne Rosenius sanoo

    Tuossa ilmiössä on varmaan kyse aikamme narsismista: halu päästä julkisuuteen, päättämään ja pinnalle millä tahansa tavalla. Jos laulajan, juontajan tai urheilijan ura on lopuillaan, niin sitten politiikkaan: sehän on ”yhteisten asioiden hoitamista” populistisesti tulkittuna. Sakun mainitsemat tuulenhaistelijat tosiaan vaihtavat kantaansa vaalikausittain ja asian mukaan vailla todellista arvopohjaa tai ideologista ajattelua. Ei ole tullut varmaan edes mietittyä omia arvoja ja arvostuksia tai oman toiminnan eettisiä perusteita.

    Tukkani nousi pystyyn, kun näin erään pohjoiskarjalaisen kuntavaikuttajan (istuu kunnanvaltuustossa SDP:n ryhmässä ja olikohan kunnanhallituksessakin) mainitsevan arvomaailmakseen: liberaali. Minusta se kertoo yhtä paljon hänestä, SDP:n tilasta kuin käsitteellisestä sekamelskastakin. Itselleni sanana liberaali (arvomaailma, talouspolitiikka) tuo mieleen aivan jotain muuta kuin mihin SDP (ainakin aiemmin, muttei varmaan nykyään) on sitoutunut puolueohjelmassaan.

    Että vellit ja puurot ovat sekaisin muillakin kuin julkkiksilla – jo valtaa käyttävillä päättäjillä, ja se on pelottavaa.