Oikeutta Amerikan malliin

Oikeusministeri Tuija Braxilla on omituinen hinku yrittää kammeta suomalaista oikeusjärjestelmää angloamerikkalaiseen suuntaan. Hän on koko ministerinuransa ajan yrittänyt uittaa järjestelmään amerikkalaisista lakisarjoista tuttuja menettelytapoja, kuten  erilaisia sopimuksia syyttäjän kanssa. Tällainen käytäntö on arkipäivää angloamerikkalaisessa common law-järjestelmässä, mutta on vierasta eurooppalaisellle oikeudelle. Ainakin sen pitäisi olla.

Jo viime talvena Brax asetti työryhmän pohtimaan keinoja nopeuttaa oikeudenkäyntejä. Taustalla kummittelevat yli 50 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saatua tuomiota oikeudenkäynnin viivästymisestä ja vielä suurempi määrä huomautuksia. Sen sijaan, että poliisille ja tuomioistuinlaitokselle suunnattaisiin lisäresursseja, aiotaan rajoittaa esitutkintaa ja oikeudenkäyntejä.

Kesälomakiireissään eduskunta päätti jo 24.6.2010, että valittaminen alioikeudesta hovioikeuteen on tämän vuoden alusta lähtien pääsääntöisesti kiellettyä. Nyt suunnitellaan ihan vakavissaan, että esitutkinta ja siten tietysti myös oikeudenkäynti rajattaisiin koskemaan vain osaa saman henkilön tekemistä rikoksista laajoissa juttukokonaisuuksissa. Tässä näyttelisivät olennaista osaa sopimukset syyttäjän kanssa: epäilty tunnustaisi osan rikoksista ja siitä hyvästä loppuja rikoksia ei edes tutkittaisi. Lisäksi tunnustaminen lieventäisi rangaistusta. Näiden kaikkien suunnitelmien tarkoitus on vain nopeuttaa oikeudenkäyntejä.

”Tunnustaminen jo esitutkintavaiheessa säästäisi niin poliisin, syyttäjien kuin tuomioistuintenkin työtä”, todistelee Brax tietämättömyyttään. Hän tuntuu kuvittelevan, että tunnustus lopettaa automaattisesti esitutkinnan ja syyllisyys on selvä. Jos asia menisi näin, niin minä voisin tunnustaa tehneeni Tulilahden kaksoismurhan ja saada tunnustukseni ansiosta lievemmän rangaistuksen, vaikka olin tekohetkellä satojen kilomerien päässä asuva nelivuotias. Legaalisen todistusteorian mukaan tunnustus on täysi näyttö, mutta sen teorian rippeistäkin maassamme luovuttiin jo vuonna 1948.

Tunnustus- ja sopimismenettelyä tultaisiin Braxin mukaan käyttämään lähinnä monimutkaisissa talousrikoksissa. Epäilty tunnustaisi jotain, loput jätettäisiin tutkimatta ja tuomioistuin toimisi kumileimasimena sinetöiden syyttäjän kanssa tehdyn sopimuksen. Oikeudenkäynti olisi nopeaa ja joustavaa; itse asiassa se mahtuisi hyvin tunnin mittaiseen amerikkalaiseen lakisarjaan. Rikollinen pääsisi lyhyen rangaistuksen jälkeen nauttimaan tutkimatta jätettyjen rikosten hedelmistä ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Ainoat kärsijät olisivat laillisuus ja oikeudenmukaisuus, mutta ainakin prosessi olisi nopea.

Isot talousrikosvyyhdet ovat monimutkaisia ja vievät aikaa, sen myöntävät kaikki. On kuitenkin ala-arvoista edes ehdottaa, että käsittelyä nopeutettaisiin tinkimällä laista ja oikeudenmukaisuudesta ihan vain sen takia, ettei Suomi olisi enää EU:n silmätikkuna prosessien keston takia. Poliisille, syyttäjälaitokselle ja tuomioistuimille on taattava tarpeeksi resursseja, jotta kaikki rikokset tutkitaan ja tuomitaan. Sitä vaatii jo alkeellinenkin oikeustaju.

Kommentit