Vesipäinen hallinto

Pentti Haanpää kävelytti eräässä novellissaan pulamiehen pienelle rautatieasemalle tarkkailemaan sen toimintaa. Asemalla oli töissä ainakin asemapäällikkö, lipunmyyjä, vaihdemies ja useita matkatavaran vastaanottajia, jotka kukin tönäisivät ainoaa saapunutta tavarakollia johonkin suuntaan. Työtön mies vertasi mielessään valtionhallintoa ihmisruumiiseen, joka on kasvattanut itselleen niin valtavan vesipään, etteivät hento niska ja heikot raajat jaksa sitä kannatella.

Pääministeri Mari Kiviniemi ilmoitti eilen puolueensa tavoitteena olevan uuden lapsi- ja perheministerin salkun perustamisen. Kaikki perhe- ja lapsiasiat sekä työelämän sovittaminen lapsiperheiden kanssa yhteensopivaksi keskitettäisiin uudelle ministerille. Uutta ministeriötä ei perustettaisi, vaan ministeri toimisi jo kolmantena ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä. Kustannuksia siis tulisi vain ministerin palkkauksen osalta.

Tämä on ihan pötypuhetta. Hallinnolla on aina taipumus paisua ja uusi ministerinvirka toisi väistämättä mukanaan myös uusia virkamiehiä rasittamaan valtiontaloutta. Ennen pitkää huomattaisiin kokonaisen uuden ministeriön tarve kansliapäälliköstä alkaen. Ministeriön virat ovat haluttua tavaraa ja sopiville halukkaille räätälöidään uusia virkoja. Ylitarkastajia, tarkastajia, suunnittelijoita ja koordinaattoreita tuntuu sikiävän tyhjästä,  kun valtioruumis kasvattaa vesipäätä.

Samaan aikaan valtion säästötoimet purevat hallinnon alemmalla tasolla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin keskitettiin kaikki nimenmukaisten alojen väliportaanhallinto. Siellä tehdään ihan oikeaa valvontatyötä, esimerkiksi kentällä liikkuvat työpaikkojen ja ympäristölupien tarkastajat toimivat siellä. Keskukset ovat toimineet vasta vuoden, mutta nyt niitä halutaan taas uudistaa.

Ely-keskuksia johtavalla ja valvovalla kauppa- ja teollisuusministeriöllä ei ole resurssipulaa. Ministeriö tilasi konsulttiyhtiöltä selvityksen  Ely-keskusten toiminnasta ja kehittämistarpeesta. Konsultit laativat peräti neljä erilaista skenaariota, joista kolme päätyi siihen tulokseen, että keskukset on muutettava toimipisteiksi ja on perustettava uusi keskusvirasto. Nyt toimintaansa vasta hiovien keskusten on annettava kiireellisesti  lausuntonsa ministeriön virkamiehille näistä konsulttien visioista. Se käytännön tarkastustoiminta saa väistyä tärkeän selvitystyön tieltä.

Helsingin kaupunginkansliassa kuljeskeli 90-luvulla virkamies, jonka tittelinä oli organisaatioasiantuntija. Hän oli jonkin oranisaatiouudistuksen jakojäännös, jolle piti keksiä tekemistä. Niinpä hän piirteli organisaatiokaavioita ja oli säännöllisin väliajoin riesana pyytäessään lausuntoja uusimmmista suunnitelmistaan.

Luulisi pääministerillekin olevan uuden ministerin pestaamista tärkeämpää keskittää lisäresursseja vaikkapa kuntien sosiaalityöhön ja muihin paikkoihin, joissa oikeasti tehdään työtä lapsiperheiden eteen. Koko ehdotus tuntuu pelkältä poliittisen vaikutusvallan ja painoarvon lisäämiseltä oikean työn kustannuksella.

Näitä miettiessä se Haanpään kuvaus 1930-luvun yhteiskunnasta tuntuukin yllättävän osuvalta. Lisäksi voisi käyttää kulunutta kielikuvaa hölmöläisten peitonjatkamisesta.

Kommentit
  1. 1

    Tarmo Aaltonen sanoo

    Taas juttu täynnä asiaa. Ja Haanpään kirjat kannattaa lukea aina silloin tällöin uudestaan niin kuin Erno Paasilinnankin.

  2. 2

    Matti J sanoo

    Näyttää siltä, että Suomi on taantunut monin tavoin 1930-luvulle.